Vuoden 2020 tyttöjen MM-kisoja ei ole vielä pelattu – tässä tulee 2022 kisojen ensimmäinen leiriryhmä

Suvi Hämäläinen (vas.) juhli jo 2019 joulukuussa naisten MM-pronssia, mutta on ehdolla vuoden 2022 tyttöjen MM-kisoihin. Kuva: Ville Vuorinen/salibandy.fi

Suvi Hämäläinen (vas.) juhli jo 2019 joulukuussa naisten MM-pronssia, mutta on ehdolla vuoden 2022 tyttöjen MM-kisoihin. Kuva: Ville Vuorinen/salibandy.fi

Suomen U19-tyttöjen seuraava, vuoden 2022 MM-joukkue, rakentuu pikku hiljaa. Tänä vuonna pelataan kuitenkin vielä edellisen ikäluokan MM-kisat, sillä kisat ovat siirtyneet 1,5 vuotta koronaviruksen vuoksi.

Jani Lipsasen nyt valitsema joukkue koostuu pääosin vuonna 2003 syntyneistä pelaajista, mutta nuorempiakin pelaaja on mukana. Vuoden 2022 kisat pelataan erittäin eksoottisessa salibandymaassa nimittäin Uudessa-Seelanissa.

– Hyvä saada tämän ikäluokan projekti käyntiin ja pelipaikoista tappelevat pelaajat yhdessä paikalle.

– Moni pelaaja toki oli ollutkin jo mukana edellisen ikäryhmän tapahtumissa tai isoissa maajoukkueleireissä, mutta 2003 ja sen jälkeen syntyneille tämä on ensimmäinen oma tapahtuma. Kun kisoihin on vain vuosi, on aikataulu tavallista tiiviimpi, mutta perusasiat kuten ryhmäytyminen ja yhteisten arvojen ja toimintamallien läpikäyminen aloitetaan taas alusta, Jani Lipsanen kommentoi Salibandyliiton sivuilla.

Leirille kutsutut pelaajat (nimen perässä tämän kauden seura sekä kasvattajaseura jos eri)

Maalivahdit
Aino-Kaisa Lyttinen SSRA (OLS)
Edit Rautakoski Northern Stars (SB Vantaa)
Nuppu Tikkakoski SB-Pro

Puolustajat
Sandra Fredman Northern Stars (Westend Indians)
Jasmine Hammarberg Northern Stars (Westend Indians)
Ida Kattilakoski Classic (Nibacos)
Sofia Lahti SPV
Oona Lehtinen SSRA (Merikoski SBT)
Henrika Maikola FBC Turku (KaPa-65)
Emma Parta PSS
Emilia Pietilä FBC Loisto (SBS Wirmo)
Saara Suomela TPS (FBC Turku)
Tove Tantere EräViikingit (SSV)
Ella Varis Welhot
Cira Virta EräViikingit (LoSB)

Hyökkääjät
Pipsa Eko FBC Loisto (PöU)
Suvi Hämäläinen Koovee (Ilves)
Aada Heikkinen PSS
Matilda Holmström PSS (ToBK)
Aada Isometsä SB-Pro (LoSB)
Ella Jolkkonen Welhot
Eerika Koski FBC Loisto (SBS Wirmo)
Veera Kuosmanen Classic (Karhut)
Emilia Kurppa SBS Wirmo (FBC Turku)
Alma Laitila Classic (Vesilahden Visa)
Veera Mertanen EräViikingit (Tapanilan Erä)
Olivia Pietilä FBC Loisto (SBS Wirmo)
Natalia Pitkäkangas Classic (Ilves)
Lotta Purhonen Classic (Steelers)
Matilda Rytkönen EräViikingit (PSS)
Helmi Siuko Classic (Punkalaitumen Kunto)
Emilia Tiihonen PSS
Miisa Turunen SaiPa (NST)

Valmennus ja huolto:
Päävalmentaja Jani Lipsanen
Valmentaja Hannu Santanen
Valmentaja Ville Turunen
Maalivahtivalmentaja Toni Varis
Huoltaja Niina Lahti
Fysiikkavalmentaja Henna Autio
Joukkueenjohtaja Tapio Hämeen-Anttila