Spt-salibandylle ei jäänyt vaihtoehtoja – kesäkuun alun kotikisat piti perua

Pajulahden kisat jouduttiin perumaan.

Pajulahden kisat jouduttiin perumaan.

Pandemia vei Suomelta sähköpyörätuolisalibandyn kotikisat tällä kertaa kokonaan.

Spt-salibandyn Euroopan mestaruus piti ratkoa tällä viikolla Liikuntakeskus Pajulahdessa Lahden Nastolassa, mutta koronapandemia pakotti perumaan koko kisat. Päätös tehtiin jo joulukuussa.

Korona siirsi alun perin kesäkuulle 2020 kaavailtuja EM-kisoja ensin vuodella, mutta lopulta haaveet järjestämisestä kaatuivat kokonaan.

Syynä oli huoli pelaajien ja muiden kisoihin osallistuvien terveydestä, koska sähköpyörätuolisalibandyn pelaajissa on paljon covid-19-taudin riskiryhmiin kuuluvia henkilöitä.

Lisäksi maajoukkueiden matkustamiseen ja taloudelliseen tilanteeseen liittyi epävarmuustekijöitä.

Kisajärjestäjät olisivat uskoneet pystyvänsä viemään EM-kisat läpi terveysturvallisesti, mutta kisojen talous ei olisi kestänyt joukkueiden poisjääntejä.

– Toivottavasti pääsemme järjestämään kotikisat lähitulevaisuudessa, sillä puitteet ovat kunnossa, EM-kilpailujen järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Raila Riikonen toivoi päätöksen jälkeisessä tiedotteessa.

Seuraavat spt-salibandyn arvokisat ovat MM-kisat vuonna 2022 Sveitsissä.