Ruotsissa pelannut ja valmentanut veskari vahvistaa Rangersin maalinsuuta: ”Tulosta lähdetään takomaan saman tien”

Kuvituskuva: Ville Vuorinen

Kuvituskuva: Ville Vuorinen

Rangersin maalivahtiosasto vahvistuu. Divarin finaaliin ja liigakarsintoihin viime keväänä yltänyt kirkkonummelaisseura tiedotti tehneensä yksivuotisen sopimuksen Kristian Krogiuksen kanssa.

Krogius, 28, siirtyy Kirkkonummelle Ruotsista, jossa hän on toiminut vuodesta 2017 lähtien SSL-joukkue Siriuksen maalivahtivalmentajana sekä maalivahtina Herr 1-divisioonan (3. korkein sarjataso) IBK Uppsala Teknologerin joukkueessa.

Krogiukselta löytyy liigakokemusta SSV:n riveistä 46 ottelun verran vuosilta 2011-2016. Ennen Ruotsiin siirtymistään veskari torjui kauden Saksan Bundesliigassa.

Tänä kesänä Krogiuksella tuli ajankohtaiseksi muutto takaisin Suomeen opiskeluiden tullessa Ruotsissa päätökseen, Rangersin tiedotteessa kerrottiin.

– Olen kieltämättä etuoikeutetussa asemassa, kun olen saanut nähdä salibandyä kansainvälisestä näkökulmasta. Kokemukset Saksan Bundesliigasta Ruotsin SSL:ään on saanut arvostamaan suuresti suomalaista salibandyä ja tapaa ajatella pelistä. Vaikka pallo on ihan yhtä pyöreä muissakin maissa, on tietynlainen helpotus saada pelata ja ajatella salibandystä juuri sillä tavalla kuin olen siihen saanut juniorina koulutuksen. Käteen jäi pelikavereiden ja salibandykokemusten lisäksi kohtalainen Saksan kielen taito sekä Ruotsista luokanopettajan tutkinto Uppsalan yliopistosta, Krogius valotti tiedotteessa

– Todella innokkailla mielillä puen Rangersin pelipaidan päälleni. Kylien meininki on välittynyt ulkomaille asti ja lähden ylpeydellä rakentamaan sitä tarinaa mitä Kirkkonummella jo kirjoitetaan. Muutama tuttu löytyy jo joukkueesta, joten uskon että assimiloituminen uuteen jengiin tulee sujumaan melko vaivattomasti. Se ei tosin riitä että on mukavaa, vaan tulosta lähdetään takomaan saman tien, Rangersin tuore värväys jatkoi.

Rangersin päävalmentaja Sebastian Fager-Pintilä näkee, että joukkue saa Krogiukselta torjuntojen lisäksi muutakin.

– Hienoa, että saimme aikataulukuviot ja sopimusehdot sopimaan ja Kristian liittyy jo ennestään kovalle maalivahtiosastolle. Odotan innolla yhteistyötä Kristianin kanssa, sillä maalivahtitaitojen lisäksi uskon, että saamme myös paljon muutakin tietotaitoa häneltä. Epäilemättä maalivahtikolmikkomme on sarjan parhaimmistoa, Fager-Pintilä sanoitti.

Lähde: Rangersin tiedote