Suomen ja Ruotsin salibandykohtaamisia voi seurata Nelosen kanavista

Suomi ja Ruotsi kohtaavat syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna Vantaalla ja Lahdessa. Kuva: Salibandy.fi

Suomi ja Ruotsi kohtaavat syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna Vantaalla ja Lahdessa. Kuva: Salibandy.fi

Suomen miesten salibandymaajoukkue kohtaa Ruotsin kahdesti 4.–5. syyskuuta. Molemmat ottelut näytetään suorana Nelonen Median kanavissa.

Ensimmäinen ottelu pelataan lauantaina 4. syyskuuta klo 18.30 alkaen Vantaan Energia Areenalla. Tämä näytetään suorana Jim-kanavalla sekä Ruudussa. Toinen ottelu on sunnuntaina 5. syyskuuta klo 14.00 Lahti Energia -areenalla. Sunnuntain kamppailu näytetään suorana Nelosella ja Ruudussa.

Sekä Vantaalta että Lahdesta nähdään paikan päältä tuotettavat ennakkostudiot sekä Nelosen ja Jimin että Ruudun puolella. Studioisäntinä toimivat Panu Markkanen ja Toni Lötjönen ja selostajana Tuomo Reponen.

Lähtökohdat otteluihin ovat kutkuttavat. Suomi lähtee Ruotsia vastaan jopa ennakkosuosikkina, sillä päävalmentaja Petteri Nykyn suojatit näyttivät iskukykynsä jo viime viikolla, kun Ruotsi kaatui kahdesti Eerikkilän Urheiluopistolla pelatuissa maaotteluissa.

– Tuntuu, että siitä on ikuisuus kun olemme viimeksi päässeet pelaamaan maaottelua kotiyleisön edessä. MM-kotikisat ovat muutaman kuukauden kuluttua ja taistelu kisapaikoista on nyt kovimmillaan. Mahtavaa, että ottelut televisioidaan Nelosella ja Jimille. Kun lajin kaksi maailman parasta kohtaavat niin näin sen kuulukin mennä, maajoukkuekapteeni Nico Salo kommentoi.

Ottelutapahtumat järjestetään voimassaolevien terveysturvallisuusohjeiden ja rajoituksien mukaisesti. Velvoitamme kaikkia halleille saapuvia käyttämään kasvomaskia. Vantaan Energia Areenalle on rajoitusten vuoksi mahdollista ottaa vain 75 katsojaa. Yleisö jaetaan 25 hengen lohkoihin. Lahden tapahtumaan lippuja on myynnissä 50 prosenttia kapasiteetista.

Salibandyn MM-kisat pelataan Helsingissä 3.-11.12. Suomi on hallitseva maailmanmestari.

Teksti: Muotoiltu salibandyliiton tiedotteesta