Suomi menetti kahden maalin johdon MM-finaalissa – Tshekki juhlii nuorten salibandykultaa toistamiseen

Tshekki juhlii toista perättäistä U19-ikäluokan MM-kultaa. Joonas Naava (kuvassa) on saavuttanut ikäluokan MM-kultaa aiemmin Suomen joukkueen mukana. Kuva: IFF

Tshekki juhlii toista perättäistä U19-ikäluokan MM-kultaa. Joonas Naava (kuvassa) on saavuttanut ikäluokan MM-kultaa aiemmin Suomen joukkueen mukana. Kuva: IFF

Suomi ja Tshekki mittasivat toisiaan U19-ikäluokan MM-finaalissa sunnuntaina Brnossa. Tshekki oli ottelussa lopulta parempi maalein 4-3.

Suomi sai peliin unelma-alun, kun Alpo Laitila nappasi pallon heti aloituksesta ja linkosi kuulan Tshekin maalin alakulmaan. Aikaa ehti kulua vain neljä sekuntia. Suomi loi varsinkin alkuun terävästi paikkoja, mutta peli tasaantui pikku hiljaa ja Tshekillä oli omat saumansa. Suomi kuitenkin puolusti hyvin Tshekin pois vaarallisemmilta maalipaikoilta, vaikka isäntämaa sai siirrettyä pelin painopisteen yhä enemmän Suomen päätyyn.

Erän toinen maali syntyi ajassa 17.37, kun Laitilan huippulaukaus upposi verkkoon ylivoimalla. Ensimmäinen erä päättyi 2-0 ja Suomi oli puolustamisen ohella edellä varsinkin pallollisessa pelissä sekä sen laadussa tärkeissä paikoissa.

Toisen erän alussa Suomen puolustus joutui rikkomaan Tshekki-peluria ja isännille tarjottiin ylivoimaa. Matej Havlas pääsi puttaamaan kavennuksen takatolpalta Simon Stranskyn loistosyötöstä ajassa 22.10. Toisessa erässä ei lisämaaleja nähty.

Pallollinen hallinta oli pitkälti Tshekillä, mutta Suomi oli vaarallinen vastaiskuissa ja puolusti hyvin. Kolmoserään lähdettiin lukemista 2-1, josta Tshekki sai kiittää hyviä torjuntoja napsinutta Tomas Jurcoa, vaikka joukkue pelasikin hyvän kaksikymppisen.

Tshekki tuli kolmanteen erään vahvasti. Suomen puolustus lepsuili ja Matej Penickan laukaus livahti verkkoon kahden minuutin pelin jälkeen. Viimeiselle kympille asti mentiin tasatilanteessa, kunnes Tshekki rankaisi jälleen. Havlasin laukaus sujahti turhan helposti Juuso Jokisalon jalkojen välistä ja Bohumil Biskacek sijoitti pallon maaliviivalta verkkoon ajassa 50.33.

Johto ei kuitenkaan pitänyt. Viljami Järvikangas tarjoili keskialueelta mainion syötön Tatu Havulalle, joka naulasi Suomen tasoihin ajassa 54.19. Vajaa kaksi minuuttia ennen loppua Petr Majer haastoi loistavasti suomalaispuolustuksen vastaiskussa ja pelasi tyhjän maalin Matej Cermakille, joka laukoi Tshekin 4-3-johtoon ajassa 58.21.

Suomi lähti tämän jälkeen hakemaan tasoitusta ilman maalivahtia. Maaleja ei kuitenkaan nähty ja Tshekki pääsi juhlimaan MM-kultaa kotiyleisön edessä. Ottelu oli tasainen ja laadukas kokonaisuudessaan. Tshekki oli kuitenkin kahdessa viime erässä hyvä ja jonkin verran Suomea edellä varsinkin pallollisesti. Maalivahti Jurco pelasi myös huippuottelun tolppien välissä.

Mestaruus on maan toinen perättäinen U19-ikäluokassa. Suomalaisvalmentaja Joonas Naava on osa joukkueen valmenustiimiä ja voitti mestaruuden. Aiemmin Naava on voittanut ikäluokan MM-kultaa myös Suomen valmennustiimissä vuosina 2015 ja 2017.