Vahva kolmoserä johdatti Suomen selvänumeroiseen voittoon Ruotsista

Kuva: Salibandy.fi

Kuva: Salibandy.fi

Suomi ja Ruotsi kohtasivat toistamiseen salibandymaaottelussa perjantaina. Suomi kaatoi Ruotsin luvuin 8-4 torstain 8-3 -voiton jatkeeksi.

Peli alkoi rauhallisemmin kuin torstain ottelu, mutta Sami Johansson pääsi yrittämään maalia heti ensiminuuteilla rankkarista. Suomi sai otetta pikku hiljaa ottelun edetessä ja ennen ensimmäisen erän puoliväliä Mikko Leikkanen vei Suomen johtoon siirretyn rangaistuksen aikana.

Tästä ei kulunut minuuttiakaan, kun Ville Lastikka lisäsi Suomen johtoa. Siitä ei mennyt paljoa yli minuuttia, kun Johansson vei Suomen 3-0-johtoon ylivoimalle. Ruotsi kavensi vielä ylivoimalla, mutta erätauolle mentiin lukemissa 3-1. Jäähyt värittivät avauserää, sillä Suomelle tuomittiin neljä rangaistusta ja Ruotsille kaksi. Jäähyjen lisäksi Ruotsi teki kohtuullisen paljon helppoja virheitä avauserässä.

Toisessa erässä Ruotsi tuli paremmalle vaihteella kentälle, ja pääsi kaventamaan erän alussa ylivoimalla Linus Nordgrenin toimesta. Ennen puoliväliä Mikko Hautaniemen laukaus kimpoili onnekkaasti Rasmus Kainulaisen kautta sisään ja Suomi johti 4-2. Kaiken kaikkiaan Ruotsi oli toisessa erässä parempi osapuoli ja sai hyökkäyspeliään pyörimään mallikkaammin. Pallollisessa pelissä oli selkeää parannusta.

Kolmannen erän alku oli Suomen näytöstä. Alle minuutti oli pelattu, kun Joonas Pylsy ohjasi taidokkaasti Johanssonin syötön Ruotsin maaliin. Pari minuuttia myöhemmin Lastikka teki komean nousun ja pelasi vapaan paikan Oskari Heikkilälle, joka naulasi Suomen 6-2-johtoon.

Hautaniemi pääsi tällä kertaa tinttaamaan vapaasti vauhtilämärillä ja kova laukaus upposi Ruotsin maalin etuyläkulmaan pelikellon näyttäessä 46.13. Minuuttia myöhemmin Suomen ykkönen prässäsi pallon pois sekoilevalta Ruotsin puolustukselta. Lopulta Pylsy pelasi Johanssonille tyhjän maalin, josta maaliseppo ei erehtynyt.

Ruotsi kavensi vielä kahdesti, mutta loppulukemiksi merkittiin 8-4. Kolmoserässä Suomi osoitti olevansa tällä hetkellä Ruotsia parempi ja rankaisi armottomasti Ruotsin virheistä. Ruotsin pallollinen peli ja puolustuspelaaminen ei ollut lähellä maailman huipputasoa. Suomen tehomiehenä kunnostautui 2+2 tykitellyt Sami Johansson.

Ruotsi vei pelin jälkeisen rankkarikisan maalein 3-2. Kovin suurta balsamia se ei tainnut olla haavoille, sillä Suomi viikon tuplamaaottelut nimiinsä yhteismaalein 16-7. Perjantain pelissä Ruotsi ei osunut kertaakaan tasavoimin.

Ottelukuvat