Indians hankki kokemusta hyökkäykseensä – Oksanen palaa liigakentille kahden divarikauden jälkeen

Jere Oksanen nähdään ensi kaudella F-liigassa. Kuva: Esa Takalo

Jere Oksanen nähdään ensi kaudella F-liigassa. Kuva: Esa Takalo

Westend Indians tiedotti saaneensa kokeneen vahvistuksen kauden kynnyksellä. Jere Oksanen, 30, liittyy espoolaisjoukkueen vahvuuteen, seura vahvistaa tiedotteessaan.

Liigassa AC HaKia, Erää, Viikinkejä ja Nokian KrP:ta edustanut Oksanen on pelannut 220 runkosarjaottelua, joihin on syntynyt 118+87=215 pistettä. Yhden pronssin urallaan voittanut laituri on tahkonnut 46 pudotuspeliä tehoin 23+13=36. Oksasen uran paras kausi oli 2016-17. KrP:n paidassa syntyi 24+18=42 pinnaa.

Kaksi viime kautta Oksanen pelasi Divaria toimien samalla Kooveen junioripäällikkönä. Hän kertoi tiedotteessa, että palatessaan pääkaupunkiseudulle työkuvioiden ja muun elämän järjestämisessä meni aikansa, mutta lisäsi olleensa Indiansin toiminnanjohtaja Mika Leiposen kanssa yhteyksissä jo aiemmin.

– Eihän se ollut helppo päätös muuttaa pois Tampereelta viiden vuoden jälkeen, Nurmijärven Klaukkalasta kotoisin oleva hyökkääjä taustoitti tiedotteessa.

Oksanen kertoi myös, että työn ja liigatason harjoittelun mahdollistavan paketin kasaamisessa otti aikansa.

– Koen, että tämä on minulle paras ratkaisu. En edes muista, milloin olen ollut näin innoissani pelaamisesta. Indiansista seurana ei ollut kantautunut mitään negatiivista, vaan päinvastoin. Heimolla on pelaajien keskuudessa hyvä julkisuuskuva, Indiansin tuore värväys kommentoi.

– Ja täytyy näin kolmen treenikerran kokemuksella sanoa, että se pitää täysin paikkansa. Hyvin on otettu vastaan, Oksanen kertoi.

Hyökkääjä arveli, ettei liigavauhtiin totu parin vuoden tauon jälkeen sormia napsauttamalla.

– Kyllä tässä lajitreeniä vähän tarvitsee. Sanoin valmentajillekin, että hetki menee ennen kuin on täydessä iskussa.

Varsinaisia pistetavoitteita 84 divaripinnaa kahden viime kauden aikana iskenyt ja aiemmin urallaan kahdeksan miesten maaottelua pelannut laituri ei lupaillut.

– En ole mitään henkilökohtaisia konkreettisia tavoitteita asettanut. Tarkoitus on näyttää omaa esimerkkiä ja hyödyntää kokemustani joukkueen hyväksi. Turha alkaa liikaa spekuloida, mutta hyvännäköinen nippu meillä on.

Lähde: Indiansin tiedote