Nykyn mukaan kahdeksan henkilön kisapaikka on varma – ”Muistaakseni se on 2.11. kun leimataan kaikki kerralla”

Petteri Nykky (vas.) ja Samu Kuitunen tarkkailivat joukkuetta levollisesti sunnuntaina. Kuva: Juhani Järvenpää

Petteri Nykky (vas.) ja Samu Kuitunen tarkkailivat salibandyjoukkuetta levollisesti sunnuntaina. Kuva: Juhani Järvenpää

Suomen miesten salibandymaajoukkue pelasi lähes kahden vuoden tauon jälkeen kotimaaotteluita yleisön edessä viikonloppuna. Tuloksena oli kaksi tappiota Ruotsia vastaan.

Tappiot katkaisivat Suomen kolmen ottelun voittoputken Ruotsia vastaan. Elokuisista tuplavoitoista voi kuitenkin sen verran todeta, että niissä peleissä nähdyt kokoonpanot eivät olleet normaalit. Joka tapauksessa pikainen tilastokatsaus kertoo, että kun MM-kisat on pelattu joulukuussa eli vuodesta 2008 lähtien, Suomi on voittanut Ruotsin vain kerran syksyn (syys-marraskuu) maaotteluissa, joita on pelattu 13 ja joista muutama ottelu on päättynyt tasan.

Tilastopoikkeama tapahtui ennen kotikisoja 2010, jolloin suomalaisten 9-2-pöllytys oli monella tavalla historiallinen. Lienee kuitenkin hyvä muistaa, että Suomi on kaatanut Ruotsin MM-finaalissa 2008, 2010, 2016 ja 2018, eli neljä kertaa viimeisestä kuudesta. Syksyn mestarilla ei ole siis ollut käytännön merkitystä.

Tämä sanottuna maaotteluissa olikin enemmän kyse Ruotsin kunnianpalautuksesta. Suomen 8-4- ja 8-3-voitot elokuun otteluista ottivat sen verran koville länsinaapurissa, että nyt joukkue tuli Suomeen jopa harvinaisen motivoituneena harjoituspeleihin, ja tuuletti lauantain voittoa innokkaasti.

Lauantain ottelussa Suomi aloitti katastrofaalisesti ja hävisi 3-4. Sunnuntaina alku oli hyvä, mutta peli kaksi viimeistä erää eivät olleet enää kovin kummoisia esityksiä. Ruotsi oli molemmissa peleissä parempi puolustusalueen puolustuspelissään, ja myös pallollisen pelin varmuudessa. Suomi oli jopa harvinaisen epävarma otteluissa pallon kanssa ja pallottomana. Vaikka pelien tuloksilla ei sinällään ole väliä kisojen kannalta, niin ei tuloksia kannata täysin sivuuttaakaan.

Suomen päävalmentaja Petteri Nykky joutui vastailemaan yllättävän monien medioiden uteluihin lauantain 3-4- ja sunnuntain 1-4-tappioiden jälkeen. Kokeneelle mestariluotsille kisaprosessi on tällä hetkellä siinä vaiheessa, että sanottavaa on aika vähän suuntaan tai toiseen.

Istuimme kuitenkin alas nihkeän Lahden ottelun jälkeen.

– Kyllä asenne oli tänään kohdillaan alussa, mutta jos me ei liikuta pelivälineen kanssa ja pallottomana niin pelistä tulee kyllä vaikeeta. Se taas tekee vastustajalle puolustamisen helpoksi ja sitä kautta niille jää energiaa omaan hyökkäämiseen. Ei tuollaisella pallon liikuttelulla tai pelirohkeudella päästä hyville maalipaikoille, Nykky aloittaa.

– Täytyy myöntää, että vastustajan veskari oli hyvä. Maalipaikkojakin oli, mutta ruuti oli aika märkää. Ei onnistuttu myöskään erikoistilanteissa, vaikka saatiin niistä jokunen maalintekopaikka. Ei vain saatu laitettua palloa puiden väliin.

– Paljon jää hampaankoloon, mutta hyvä näin. En mä tästä ole pahoillani, koska nämä pelit ovat kuitenkin enemmän sitä, että me etsitään pelaajia kohti MM-kisoja, ja kyllä tämä monta vastausta antoi, mutta monta kysymysmerkkiäkin jätti. Harmittavia ovat eritoten nuo muutamat loukkaantumiset.

Jos mietitään sitä, että pari viikkoa sitten Eerikkilässä Suomi pelasi aika fressiä pallollista peliä, niin miksi se oli huonompaa nyt?

– No, ryhmä oli täysin eri Eerikkilässä. Silloin eri joukkueella pelannut Ruotsi teki paljon virheitä. Jos siis ajatellaan eilistä peliä ja tämänpäiväistäkin. Eilen oltiin lapasia alussa ja parannettiin toisesta erästä eteenpäin. Meidän virheet maksoi näissä peleissä enemmän. Ruotsilla oli Eerikkilässä paljon kokeiluäijiä, jonka myötä tuli paljon henkilökohtaisia virheitä, jotka me taas onnistuttiin käyttämään tehokkaasti hyväksi.

– Nyt Ruotsi pelasi varmemmin. Kyllä me vieläkin heiltä palloja saatiin pois, mutta ei läheskään samoissa määrin kuin elokuussa. Toki tässä ovat kentälliset eläneet myös. Oikeastaan ainoastaan Kainulaisten kenttä pysyi suunnilleen samana. Menee vähän etsimiseksi, sillä samantyyppisiä kiinteitä kokonaisuuksia pitäisi löytyä enemmän. Kyllä me näistä peleistä taas hyvää tietoa saatiin, mestarivalmentaja vakuuttaa.

Mika Kohonen kuuluu Suomen valmennusryhmään. Kuva: Juhani Järvenpää

Elokuun pelien jälkeen puhutti jonkin verran se, että Ruotsin kokoonpano oli normaalia heikompi. Suomikaan ei ole tosin saanut kumpaankaan tapahtumaan aivan sitä kaikkein kirkkainta kärkeään jalkeille.

Tästä voitaneen päätellä, että Suomi tarvitsee myös sen kaikkein parhaimmat pelaajat mukaan näihin karkeloihin.

– Tarvitsee. Siellä on kuitenkin vielä Tshekki ja Sveitsi, jotka molemmat ovat myös kovia, eikä me olla niitä edes kohdattu pitkään aikaan. Lokakuun puolivälissä päästään näkemään nämä niin sanotut päävastustajat. Toivottavasti kaikki pelaajat ovat silloin kunnossa, että kaikilla joukkueilla olisi parhaat kokoonpanot. Se olisi parasta urheilun kannalta, Nykky sanoittaa.

Vaikka Nykky on joukkueen virittäjänä maailmanluokkaa, henkisen puolen tunnustettu velho ja Suomen joukkue hyvin kokenut kovista paikoista, niin jokin joukkueen olemuksessa vaikutti hiukan vaisulta viikonloppuna. Voisi jopa kysyä, että tuliko elokuun voitokkaista peleistä liian hyvä fiilis.

Tai ei mitään jopa, vaan oliko asia tosiaan näin valmentajan mielestä?

– Ensimmäinen erä saattoi olla sitä lauantaina. Minusta näytti kyllä siltä, että saatiin fyysisesti jätkät hyvään iskuun. Tultiin paikalle vasta perjantaina aamulla ja treeneissä oli vielä silloin sen näköistä, että ”ohhoh, nyt on pitkä matka”. Iltaharjoituksissa päästiin mielestäni takaisin oikeaan marssijärjestykseen ja seuraavan päivän aamutreeneissä näytti siltä, että oltiin yksilötasolla fyysisesti läsnä, mutta viisikkotasolla ei.

– Asia voi olla noin kuten sanoit, sillä alku näytti pelailulta. Tilanne kuitenkin parani toiseen erään. Tänään homma lähti hyvin, mutta tämä on kuitenkin maalinteko- ja maalinestopeli. Ei onnistuttu oikein hyvin kummassakaan, Nykky uumoilee.

Kisapassien leimaamisesta

Suurta yleisöä kiinnostaa tietysti myös pelaajavalinnat kotikisoihin. Osaa pelaajista voi pitää jo varmoina kisapelaajina, joten onhan se pakko kysyä, että montako kisapassia on jo leimattu.

– Kyllä se varmaan se kahdeksan on, eli johtoryhmä. Muistaakseni se on 2.11. kun leimataan kaikki kerralla. Kyllähän pelaaja itse tietää kuinka lähellä on kisapaikkaa. Se nyt on selvä homma. Moni tietää myös, että on ”siinä kinthaalla”. Ei mekään tiedetä, sillä tässä on vielä tapahtumia edessä. Pelit alkaa ja katsotaan ketkä on kunnossa ja ketkä ei.

– Mukaan voi laskea tämän ryhmän ketkä nyt pelasivat sekä loukkaantuneet, joista pelaamassa eivät olleet Lauri Stenfors, Eemeli Salin eikä Nico Salo. Sitten on vielä ne pelaajat, jotka ovat olleet meidän leirityksessä mukana, mutta eivät olleet näissä ottelussa.

– Kyllä me varmaan sellaisesta 30 hengen ryhmästä tällä hetkellä kenttäpelaajien osalta puhutaan. Katsotaan nyt syksyllä miten nuo pelit alkavat ja kuka kysyy kunnossa, ja mitä kullakin on esittää. Toivottavasti löydetään lokakuuhun sellainen ryhmä, että siellä osumatarkkuus on jo hyvä suhteessa kotikisoihin, Nykky ”valottaa”.

Valmennusryhmän Mika Kohonen on siis kisoissa varmuudella mukana, joten sitä ikuisuusaihetta ei tarvitse nostaa enää pöydälle.

Salibandypodcast KalloCastin neljännen kauden avausjaksossa spekuloimme viime viikolla, että Suomen joukkueessa olisi todellisuudessa enää noin 3-4 avointa paikkaa, joista taistelee kuusi pelaajaa.

Olimmeko pahasti metsässä tämän väittämän kanssa?

– Ette varmasti ole. Se on aika hyvin arvioitu, kuten olette monesti muutenkin arvioineet hyvin, Nykky myöntää.

Peter Kotilaista (kesk.) nauratti vielä lauantain pelin aikana, mutta sunnuntain pelin jälkeen ei enää niinkään. Kotilainen joutui jättämään toisessa pelissä kentän loukkaantumisen vuoksi. Kuva: Anssi Koskinen

Eerikkilän kokoonpanoon nähden näihin Ruotsi-otteluihin piti tulla viisi uutta pelaajaa. Nico Salo ei kuitenkaan pystynyt pelaamaan, sillä ehti loukkaantua valinnan jälkeen. Kenttäpelaajista Peter Kotilainen, Jani Kukkola, Lauri Kapanen ja Aaro Astala pääsivät askiin.

Kukaan näistä ei varsinaisesti säkenöinyt viikonloppuna, mutta Nykyn vastauksessa ei tullut mitään täysin suoraa vastausta juuri heidän esityksistään. Vastauksesta paistaa, että Nykky ei ollut järin tyytyväinen oikein kenenkään suomalaispelaajan esitykseen.

– Kyllä ne meni joukkueen mukana samalla tavalla kuin muutkin niin hyvässä kuin huonossakin, vaikka hyvää ei hirveästi ollut. Asenne oli tänään (sunnuntaina) ekassa erässä parempi. Jos mennään niihin elokuun peleihin niin siellä me oltiin todella hyvällä asenteella omassa harjoituskeskuksessa.

– Se pitäisi olla itsestäänselvyys kun laitat maajoukkuepaidan päälle, että asenne on aina kohdallaan. Ainahan se on niin myös, että miten peli lähtee kulkemaan. Tässä saatiin vielä ensimmäinen maali, mutta kovin helposti tuli nopea tasoitus. Olisi ehkä päästy paremmalle itseluottamuksen tasolle, jos johto olisi pidetty.

– En osaa sanoa kuinka paljon se vaikuttaa, että pelaajat tietää, että tässä pelataan aika kovista paikoista. Kaikille on kuitenkin selvää, että mitä paremmin tuet omaa viisikkoa niin sen paremmat mahdollisuudet joukkueella on menestyä. Ei niitä pelaajavalintoja tiedä kukaan sen paremmin kuin minäkään, mutta enhän minäkään tiedä mikä se joukkue on. Tästä saatiin kuitenkin vastauksia, vaikka jäi avoimia kysymyksiäkin, Nykky pyöritteli.

Tässä lainauksessa itse asiassa tiivistyi kaikkien uteluiden todellinen teho ”Ei niitä pelaajavalintoja tiedä kukaan sen paremmin kuin minäkään, mutta enhän minäkään tiedä mikä se joukkue on”, mutta jatketaan silti.

– Katsotaan pelit rauhassa ja analysoidaan koutsien kanssa, jonka kautta pohditaan missä mennään. Sitten katsotaan vielä keitä kaikkia pitää seurata tuolla kotoisessa liigassa, Nykky kommentoi vielä.

Lämpöleiri

Nykky on puhunut jonkin verran loukkaantumisista, joita nyt on ainakin Salinilla, Stenforsilla ja Salolla Suomen vakipelaajista. Pääkallo.fi:n tietojen mukaan kenenkään vamma ei ole erityisen vakava, ja jo alkukauden liigapeleissä kolmikko todennäköisesti nähdään kaukalossa.

Sunnuntai tarjoili lisää jobinpostia loukkaantumisten osalta, sillä Kotilainen konkkasi ulos kaukalosta. Sen lisäksi Krister Savonen sai iskun kasvoihin maalinedushässäkässä.

Oliko se Kotilaisen loukkaantuminen niin kutsuttu nilkkaralli?

– Kyllä se näytti nilkkarallilta.

Tuossahan hän on.

– Kyllä se nilkkavammalta näyttää, kun tästä katsotaan, Nykky vahvistaa näköhavainnon siivittämänä.

F-liigan miesten sarja käynnistyy 19.9. Historia huomioiden vahvoillakaan liiganäytöillä ei vielä pötkitä kovin pitkälle, eikä niin sanottuja yllätysvalintoja todennäköisesti nähdä tälläkään kertaa.

Voidaan ennemmin puhua epämääräisestä 30 hengen ryhmästä, jonka Nykky jo mainitsikin. Lokakuun Tshekin EFT-turnaus on tietysti kaikille niille pelaajille, jotka ovat vedenjakajalla, se kaikkein tärkein näytönpaikka. Nämä ovat kuitenkin eritoten kisajoukkueen kokoamisen kannalta olennaisia tapahtumia.

Tämä ei olisi oikea Nykky-haastattelu ilman mainintaa lämpöleiristä ja siitä, että työmäärä on edelleen valtaisa ennen kisoja.

– Lämpöleirihän on ihan ylivoimaisesti tärkein tapahtuma valmistautumiseen, latautumiseen ja virittäytymiseen. Siellä tehdään joukkueena töitä vastustajan kartoittamiseksi. Videotallenteet koskettavat pitkälti EFT-pelejä, sillä siellä on todennäköisesti joukkueet aika paljon lähempänä kisakokoonpanoja.

– Se on ollut se tapa jolla me ollaan toimittu, ja niin me tehdään edelleenkin. Ei tässä olla hirveästi käyty vastustajia läpi, vaan olemme keskittyneet vain omaan tekemiseen. Ennen kisoja vastustajat analysoidaan ihan yksilökohtaisesti. Jokainen pelaaja käydään läpi, jonka meidän pelaaja todennäköisesti kohtaa. Lämpöleiri antaa meille valmiuksia. Se on yksi tärkeä tapahtuma EFT:n jälkeen.

– Siellä virittäydytään sen suhteen kuinka ymmärretään kotikisat, ja mitä se tarkoittaa pelien osalta. Valtavasti on töitä tehtävänä. Kaikilla meillä eli niin valmennuksella kuin pelaajillakin, Nykky paalutti tuttuun tapaansa hieman liioitellenkin.

Lue myös:
Hautaniemi pelasi vahvat Ruotsi-ottelut Kainulaisten kanssa – ”Halutaan tehdä vastustajan elämästä helvettiä”
Kovaan kuntoon päässyt Jani Kukkola ei ota stressiä MM-paikastaan: ”En laita siihen hirveästi fokusta”