Salibandyliitto kannustaa koronarokotteen ottamiseen – ”Peli kuuluu kaikille”

Pekka Ilmivalta (vas. edessä) kannustaa koronarokotteiden ottamiseen. Kuva: salibandy.fi

Pekka Ilmivalta (vas. edessä) kannustaa koronarokotteiden ottamiseen. Kuva: salibandy.fi

Olympiakomitea suosittelee kaikkien yli 12-vuotiaiden ottavan koronavirusrokotuksen. Salibandyliitto on liittynyt samaan rintamaan.

Olympiakomitea painotti omassa viestinnässään, että laaja rokotekattavuus olisi tärkeää, jotta harrastukset saataisiin normaalisti käyntiin ja ihmiset mukaan katsomoihin. Koronaviruspandemia on haitannut erityisesti joukkuelajeja, joihin salibandykin kuuluu. Olympiakomitea korostikin kahden rokotuksen ottamisen tärkeyttä.

Salibandyliiton toiminnanjohtaja Pekka Ilmivalta oli liiton uutisessa täysin samoilla linjoilla.

– Nähtyä ja koettua rajoitusten ja sarjatoiminnan pysäytysten viime kautta ei kukaan halua kokea uudelleen. Peli kuuluu kaikille. Yhteiskunnan tarjoaman kahden rokotuskerran ottaminen on paras teko, jolla päästään jälleen kiinni normaaliin elämänrytmiin harrastuksineen ja muine menoineen.

– Myös yleisö on saatava nauttimaan salibandysta paikan päälle eli ottelutapahtumiin junioreista senioreihin. Lienee tarpeetonta muistuttaa, millaisen tunnelman yleisö luo vaikkapa joulukuun MM-kotikisoillemme, Ilmivalta sanoitti.