Miesten F-liigan tilastokatsaus: Viime kevään finalistit vedossa, KrP-pakki kovassa pörssivireessä

F-liigan pistepörssiä johtavan Justus Kainulaisen lapa on ollut syönnillä alkukaudesta. Kuva: Juha Käenmäki

F-liigan pistepörssiä johtavan Justus Kainulaisen lapa on ollut syönnillä alkukaudesta. Kuva: Juha Käenmäki

Tulevana viikonloppuna väännetään maaotteluita, mikä tarkoittaa miesten F-liigan olevan vajaan parin viikon mittaisella tauolla. Pääkallo katsasti alkurypistyksen tilastoja niin joukkueiden kuin yksilöidenkin osalta.

F-liigan sarjataulukon tarkastelu ei anna täysin realistista kokonaiskuvaa nykytilanteesta, sillä joukkueiden ottelumäärät vaihtelevat neljästä seitsemään. Pistekeskiarvoista muodostettu sarjataulukko kuitenkin kertoo, että alkusyksyn yllättäjä OLS on pelannut vahvan alkukauden. Sen pistekeskiarvo on sarjan kolmanneksi korkein. Vastaavasti häntäpäähän povattu nelikko on asettunut odotetuille sijoille kellariin. Jokaisen pistekeskiarvo on alle yhden.

Maalikeskiarvojen tutkailu kertoo, että startti on ollut Classicin näytöstä. Kaikki pelinsä varsinaisella peliajalla voittanut tamperelaisryhmä on tehnyt selvästi eniten maaleja ja päästänyt vähiten. Viime kevään finalisti Oilers on molemmissa tilastoissa kakkosena. Maalikeskiarvojen valossa myös EräViikinkien startti on ollut vahva.

Yksilötasolla nostettiin framille eri tilastojen kärkiviisikkoja. Pistepörssin kärjestä löytyy tuttuja nimiä. Piste- ja maalipörssiä johtaa Oilersin Justus Kainulainen. Jonkinasteisena yllätyksenä voi kuitenkin pitää sitä, että Classicin Sami Johansson ei mahdu kärkiviisikkoon maali- eikä pistepörssissä.

Alkukauden komeetaksi voi nostaa LASBista KrP:n takalinjoille siirtyneen Miska Mäkisen. Erä-kasvatti johtaa puolustajien pistepörssiä, komeilee maalipörssissä jaetulla neljännellä sijalla ja kantaa KrP:n Tupla-paitaa.

Maalivahtien osalta alkusyksyn ykkösnimeksi on noussut OLS:n Roni Tuononen. Entinen Welhovahti on koppaillut palloa liki 85-prosentin varmuudella ja päästänyt alle kolme maalia peliä kohden.

Sarjataulukko pistekeskiarvoilla mitattuna
1. Classic 3,0
2. Oilers 2,40
3. OLS 2,33
4. Nokian KrP 2,20
5. Happee 2,17
6. Indians 2,00
7. EräViikingit 2,00
8. SPV 1,50
9. TPS 1,33
10. LASB 1,00
11. Karhut 0,60
12. Steelers 0,50
13. Jymy 0,17
14. Tiikerit 0,00

Tehtyjen maalien keskiarvo
1. Classic 9,60
2. Oilers 8,20
3. EräViikingit 7,00
4. Nokian KrP 6,60
5. Happee 6,50
6. OLS 5,67
7. Indians 5,67
8. SPV 5,33
9. TPS 5,17
10. Jymy 4,71
11. LASB 4,67
12. Karhut 3,80
13. Steelers 3,67
14. Tiikerit 3,25

Päästettyjen maalien keskiarvo
1. Classic 3,60
2. Oilers 3,80
3. EräViikingit 4,00
4. Happee 4,50
5. Indians 4,67
6. OLS 4,83
7. SPV 5,50
8. TPS 5,83
9. Nokian KrP 6,00
10. Karhut 6,40
11. LASB 6,50
12. Tiikerit 7,25
13. Steelers 7,67
14. Jymy 8,14

Pistepörssi
1. Justus Kainulainen, Oilers 10+4=14 (5 ottelua)
2. Jami Manninen, Happee 9+5=14 (6)
3. Markus Markkola, Oilers 4+9=13 (5)
4. Ville Lastikka, Classic 9+3=12 (5)
5. Miska Mäkinen, Nokian KrP 7+4=11 (5)

Maalipörssi
1. Justus Kainulainen, Oilers 10
2. Jami Manninen, Happee 9
– Ville Lastikka, Classic 9
4. Mika Moilanen, EräViikingit 7
– Miska Mäkinen, Nokian KrP 7
– Rasmus Kainulainen, Oilers 7
– Riku Hakanen, Jymy 7

Syöttöpörssi
1. Markus Markkola, Oilers 9
2. Sami Koski, SPV 8
3. Miko Saarela, Jymy 7
4. Henri Johansson, Nokian Krp 6
– Jussi Piha, Classic 6
– Oskari Heikkilä, Classic 6

Tehotilasto
1. Ville Lastikka, Classic +15
– Justus Kainulainen, Oilers +15
3. Rasmus Kainulainen, Oilers +14
4. Markus Markkola, Oilers +13
5. Jussi Piha, Classic +12
– Antti Suomela, Oilers +12
– Albert Koskinen, Classic +12
– Konsta Tykkyläinen, Classic +12

Puolustajien pistepörssi
1. Miska Mäkinen, Nokian KrP 7+4=11
2. Joel Lahti, Happee 5+4=9
3. Eetu Sariola, Jymy 4+4=8
4. Miko Saarela, Jymy 1+7=8
5. Valtteri Molkka, Steelers 5+2=7

Tulokkaiden pistepörssi (0 liigaottelua ennen tätä kautta)
1. Leevi Auranen, Indians 5+3=8
2. Valtteri Molkka, Steelers 5+2=7
3. Juuso Ahola, Karhut 2+4=6
4. Ville Hietaranta, Classic 3+1=4
5. Jere Niemelä, TPS 1+3=4
– Julius Lundgren, Karhut 1+3=4
– Tatu Havula, LASB 1+3=4

Torjuntaprosentit (Vähintään 3 ottelua pelanneet)
1. Roni Tuononen, OLS 84,21
2. Arvid Vonk, Karhut 81,90
3. Mikko Kirvesniemi 80,00
4. Nemo Sipilä, EräViikingit 78,95
5. Rasmus Hasu, SPV 77,54

Päästettyjen maalien keskiarvo (Vähintään 3 ottelua pelanneet)
1. Lassi Toriseva, Classic 2,67
2. Roni Tuononen, OLS 2,96
3. Mikko Kirvesniemi, Indians 3,70
4. Joonas Kaltiainen, Oilers 4,21
5. Nemo Sipilä, EräViikingit 4,29

Joukkueiden parhaat pistemiehet
Oilers: Justus Kainulainen 10+4=14
Happee: Jami Manninen 9+5=14
Classic: Ville Lastikka 9+3=12
Nokian KrP: Miska Mäkinen 7+4=11
Jymy: Riku Hakanen 7+3=10
LASB: Tiitus Salokangas 5+5=10
SPV: Sami Koski 2+8=10
EräViikingit: Mika Moilanen 7+2=9
TPS: Miko Kailiala 5+4=9
Indians: Teppo Salo 4+5=9
Steelers: Teuvo Kinnunen 4+4=8
Tiikerit: Christian Remes 6+1=7
OLS: Joni-Arttu Siepppi 6+1=7
Karhut: Tomi Jerkku 5+1=6