Nilsson höykytti jälleen Suomea – Ruotsi viisi maalia parempi MM-kenraalissa

Ruotsi juhli jälleen Suomen kustannuksella. Kuva: Juhani Järvenpää

Ruotsi juhli jälleen Suomen kustannuksella. Kuva: Juhani Järvenpää

Suomen ja Ruotsin miesten salibandymaajoukkueet mittasivat toisiaan perjantaina Plzenin EFT-turnauksen avauspelissä. Ruotsi oli kamppailussa parempi maalein 8-3.

Avauserä oli jälleen vaisu suomalaisittain. Alexander Galante Carlström pääsi iskemään avausmaalin alle kahden minuutin pelin jälkeen, Suomen heikon puolustuspelin ansiosta. Noin viiden minuutin pelin jälkeen Suomi tasoitti yllättäen. Justus Kainulainen pelasi veljensä Rasmuksen alivoimalla läpi ja laituri viimeisteli Suomen tasoitusmaalin.

Pari minuuttia myöhemmin Ruotsi sai rankkarin väärän tuomion ansiosta. Kim Nilsson nosti Nico Salon mailaa ja pääsi laukomaan rankkarista Ruotsin johtoon. Sama kaveri iski Ruotsin 3-1-taukojohtoon. Avauserässä Suomi oli melko sekaisin, eikä pitkiä hyökkäyksiä oikein nähty. Pelaamnen oli liian reaktiivista ja Ruotsi rokotti virheistä armotta.

Toisessa erässä Suomi paransi pelillisesti. Se näkyi pelillisesti parempana pallonhallintana, mutta ei varsinaisesti tuottanut erityisen paljon enempää maalipaikkoja. Molemmat maat osuivat kahdesti erässä. Ruotsin maaleista vastasivat Johan Samuelsson sekä Nilsson ja Suomen maaleista Justus Kainulainen sekä Sami Johansson.

Kolmoserässä peli oli periaatteessa kohtuullisen tasaista, mutta Ruotsi rokotti sinivalkoisten virheistä ankarasti. Länsinaapuri vei erän nimiinsä maalein 3-0 ja ottelun voiton lukemin 8-3. Ruotsi oikeastaan kaatoi Suomen jälleen Suomen aseilla, eli iski terävästi vastaan ja rokotti virheistä armotta.

Ruotsin ykköshahmo oli jälleen Kim Nilsson, joka iski pisteet 3+1 ja oli alati vaarallinen. Galante Carlström iski pisteet 2+1 ja Albin Sjögren tehot 1+2. Suomen parhaimmistoa olivat Kainulaisen veljekset (1+1).

Ruotsille voitto oli kolmas perättäinen Suomesta maaotteluissa. Se oli myös viimeinen maiden kohtaaminen ennen joulukuun Helsingin kisoja, joissa maat kohtaavat varmuudella ainakin alkulohkossa.

Suomen turnaus jatkuu lauantaina klo 16.30 Sveitsiä vastaan.