Ruotsin salibandyliigan SSL:n pelipallojen väri vaihtuu keltaiseksi lauantaina. Joissain katsantokulmissa palloa voi kuvailla myös vihertäväksi.
Muuutoksen takana ovat liigan lisäksi sarjan pallosponsori Klubbhuset ja Sportexpressen, joka lähettää otteluita palvelussaan. Muutoksen tarkoituksena on helpottaa pallon näkyvyyttä livekatsojille ja lähetysten seuraajille.
– Huomenna lauantaina tapahtuu niin, että SSL-otteluiden pallojen väri muuttuu. Tästä lähtien on tarkoitus käyttää terävämmän keltaista väriä ottelupalloissa. Värin ansiosta peliväline näkyy paremmin hallien katsomoihin ja myös TV-lähetysten seuraajille, SSL:n toimitusjohtaja Jörgen Lindgren avasi.
Pelipallon värin vaihdosta perusteltiin erityisesti pelin nopeudella, jolloin pallo hukkuu turhan helposti katsojien näkyvistä.
Salibandypallon väriä oltiin vaihtamassa kaksi vuotta sitten IFF:n toimesta, mutta Hot Orange -väritys tyrmättiin lopulta toimintakelvottomana. Ruotsalaispallojen väritys eroaa tästä kirkkauden osalta paljonkin. Lähikuvia pallosta näkee täältä.
Pelialustojen väri on erilainen Suomessa, Ruotsissa ja esimerkiksi MM-kisoissa. Suomessa mattojen alustan väri on aina lähtökohtaisesti sininen, Ruotsissa pääosin harmahtava ja kansainvälisissä peleissä vihertävä, mikä lienee hyvä ottaa huomioon ruotsalaisten uuden pallon väritystä pohtiessa.