Suomen joukkue Tshekin EFT-turnaukseen julkaistiin – mukana 21 kenttäpelaajaa

Aaro Astalalla on tärkeä näyttöpaikka tulevassa EFT:ssä. Kuva: Anssi Koskinen

Aaro Astalalla on tärkeä näyttöpaikka tulevassa EFT:ssä. Kuva: Anssi Koskinen

Suomen miesten salibandymaajoukkue pelaa 15-17.10. Tshekin Plzenin EFT-turnauksessa.

Viimeisessä EFT-turnauksessa annetaan vielä näyttöpaikkoja ennen joulukuun 3.-11.12. pelattavia Helsingin MM-kotikisoja. Täten ryhmästä puuttuu pelaajia, kuten Lauri Kapanen, Miko Kailiala ja Jani Kukkola, jotka ovat Nykylle ennestään tuttuja pelaajia.

– Nyt on ajateltu valinnoissa seurakokonaisuuksia. Mukana on myös kavereita, joita on kuljetettu pitkään mukana mutta jotka eivät viime tapahtumissa vielä saaneet ihan niin hyviä näyttöpaikkoja ja katsotaan nyt, mitä heidän osaltaan alkaa kentällä tapahtua. Sitten on juniori, joka on vetänyt hyvin ja vaikka ei ihan vielä ehtisi näihin kotikisoihin, saa kokemusta ja uskoa työntekoon kehittyä edelleen, Petteri Nykky kommentoi liiton tiedotteessa.

Yleensä MM-kisoja edeltävä EFT on pelattu marraskuussa, joten tilanne on poikkeuksellinen aiempaan nähden.

– Siellä on totta kai pelaajia, joiden paikkaa kisajoukkueessa kukaan ei epäile, mutta vielä on myös kysymysmerkkejä enemmän kuin koskaan. Kahden viikon päästä toivottavasti kuitenkin jo vähemmän. Koko marraskuun ohjelmassa ei ole enää oikein muuta kuin lämpöleirimme, joten joudutaan tuijottamaan vielä tiukasti sarjapelejä, Nykky sanoitti.

Suomi kohtaa EFT-turnauksessa Ruotsin, Tshekin ja Sveitsin. Kahta viimeksi mainittua Suomi ei ole kohdannut koronaviruspandempian puhkeamisen jälkeen kertaakaan. MM-kisoihin valitaan 18 kenttäpelaajaa ja kaksi maalivahtia.

Suomen joukkue EFT-turnauksessa:

Maalivahdit Ikä Seura O M S P
Joonas Kaltiainen 28 Oilers 20 0 0 0
Lassi Toriseva 27 Classic 16 0 0 0

Puolustajat
Jonne Junkkarinen 31 Happee 53 10 14 24
Juha Kivilehto 39 Classic 157 18 51 69
Janne Lamminen 35 Classic 85 24 20 44
Otto Lehkosuo 24 Westend Indians 10 2 2 4
Mikko Leikkanen 33 Classic 26 7 4 11
Jesperi Lindfors 28 Oilers 9 0 2 2
Lauri Stenfors 31 TPS 69 16 11 27
Tatu Väänänen 38 SV Wiler-Ersigen (SUI) 160 28 68 96

Hyökkääjät
Aaro Astala 24 Westend Indians 14 5 2 7
Mikko Hautaniemi 24 TPS 14 4 0 4
Oskari Heikkilä 23 Classic 8 5 2 7
Tuomas Iiskola 27 Oilers 5 1 0 1
Sami Johansson 28 Classic 60 54 28 82
Justus Kainulainen 21 Oilers 10 6 2 8
Rasmus Kainulainen 24 Oilers 13 6 7 13
Alpo Laitila 19 Classic 0 0 0 0
Ville Lastikka 25 Classic 15 24 11 35
Joonas Pylsy 31 SV Wiler-Ersigen (SUI) 53 38 30 68
Eemeli Salin 31 Classic 79 38 47 85
Nico Salo 27 Classic 73 28 44 72
Eetu Sikkinen 24 Classic 6 0 0 0

Toimihenkilöt
Petteri Nykky päävalmentaja
Samu Kuitunen valmentaja
Henri Toivoniemi maalivahtivalmentaja
Juha Jäntti valmentaja
Ari Haapalainen Huoltaja-hieroja
Aleksi Öhman Huoltaja-fysio
Oskari Saari joukkueenjohtaja
Plzenin EFT-turnauksen ohjelma (ajat Suomen aikaa):

Pe 15.10.

Klo 11.00 U19 Tšekki–Sveitsi
Klo 14.00 U19 Ruotsi–Suomi
Klo 17.00 Miehet Ruotsi–Suomi
Klo 20.00 Miehet Tšekki–Sveitsi

La 16.10.

Klo 10.30 U19 Suomi–Sveitsi
Klo 13.30 U19 Tšekki–Ruotsi
Klo 16.30 Miehet Suomi–Sveitsi
Klo 19.30 Miehet Tšekki–Ruotsi

Su 17.10

Klo 10.00 U19 Sveitsi–Ruotsi
Klo 13.00 Miehet Sveitsi–Ruotsi
Klo 16.00 U19 Tšekki–Suomi U19
Klo 19.15 Miehet Tšekki–Suomi