Lastikka alkukauden kärkinimi – tässä tilastokatsaus MM-kisatauolle jääneeseen miesten F-liigaan

Classicin Ville Lastikka johtaa kolmea tärkeää tilastoa F-liigan alkukauden jälkeen. Kuva: Esa Takalo

Classicin Ville Lastikka johtaa kolmea tärkeää tilastoa F-liigan alkukauden jälkeen. Kuva: Esa Takalo

Miesten F-liigassa alkoi reilun kolmen viikon ottelutauko Helsingissä joulukuussa pelattavien MM-kisojen vuoksi. Pääkallo teki yhteenvedon sarjan alkukauden tilastoista.

Tampereen Classicin meno miesten F-liigassa on ollut totutun vahvaa, ja se näkyy luonnollisesti myös tilastoissa.

Lempäälän Ideaparkiin kotiottelunsa siirtänyt tamperelaisseura hallitsee kahta vaille kaikkia tähän nostettuja alkukauden tilastoja. Vain syöttöpörssissä ja maalivahtien torjuntaprosenteissa ykkönen on jostain muusta joukkueesta.

Yksilöistä esiin nousee Classicin Ville Lastikka, joka johtaa pistepörssiä, maalipörssiä ja tehotilastoa. Kahdessa jälkimmäisessä hänen kärkisijansa on jaettu.

Joukkuesta voisi nostaa hieman synkemmässä valossa esiin Steelersin, joka on alkukaudella tehnyt vähiten ja päästänyt eniten maaleja. Siitä huolimatta joukkue ei ole sarjan viimeisenä, vaan siellä on Tiikerit.

Yleisömääristä voidaan koko F-liigan osalta todeta, että kun koronarajoitusten jälkeen on taas saanut ottaa väkeä katsomoon, tulijoita ei ole ollut ehkä aivan toivotusti. Tämä tilanne koskee useita paikkakuntia.

Sarjataulukko pistekeskiarvoilla mitattuna
1. Classic 2,83
2. Nokian KrP 2,33
3. Oilers 2,17
– Indians 2,17
5. TPS 2,08
– Happee 2,08
7. OLS 1,69
8. EräViikingit 1,38
9. SPV 1,25
10. LASB 0,85
11. Jymy 0,69
12. Karhut 0,67
13. Steelers 0,5
14. Tiikerit 0,33

Tehtyjen maalien keskiarvo
1. Classic 8,5
2. Oilers 7,33
3. Nokian KrP 7,17
4. TPS 6,31
5. Indians 6,08
5. Happee 6,08
7. SPV 5,83
8. EräViikingit 5,46
9. Jymy 5,08
10. OLS 4,85
11. Karhut 4,42
12. LASB 4,08
13. Tiikerit 4,0
14. Steelers 3,58

Päästettyjen maalien keskiarvo
1. Classic 3,67
2. TPS 4,15
3. Indians 4,17
4. Oilers 4,25
5. Happee 4,31
6. Nokian KrP 4,83
7. OLS 5,23
8. EräViikingit 5,31
9. SPV 5,42
10. LASB 6,08
11. Karhut 7,0
12. Jymy 7,77
13. Tiikerit 8,0
14. Steelers 8,5

Pistepörssi
1. Ville Lastikka, Classic 20+10=30 (12 ottelua)
2. Justus Kainulainen, Oilers 20+8=28 (12)
3. Henri Johansson, KrP 13+14=27 (12)
4. Sami Johansson, Classic 16+8=24 (11)
5. Miko Kailiala, TPS 13+10=23 (13)

Maalipörssi
1. Ville Lastikka, Classic 20
– Justus Kainulainen, Oilers 20
3. Sami Johansson, Classic 16
4. Jami Manninen, Happee 15
5. Rasmus Kainulainen, Oilers 14
– Joona Rantala, KrP 14
– Mika Moilanen, EräViikingit 14
– Joni-Arttu Sieppi, OLS 14

Syöttöpörssi
1. Tommi Rosendahl, EräViikingit 15
2. Henri Johansson, KrP 14
– Markus Markkola, Oilers 14
– Aaro Astala, Indians 14
5. Miska Mäkinen, KrP 13
– Sami Koski, SPV 13

Tehotilasto
1. Ville Lastikka, Classic +29
– Miska Mäkinen, KrP +29
3. Justus Kainulainen, Oilers +27
– Henri Johansson, KrP +27
Rasmus Kainulainen, Oilers +27

Puolustajien pistepörssi
1. Miska Mäkinen, Nokian KrP 7+13=20
2. Joel Lahti, Happee 9+6=15
3. Toni Salminen, TPS 9+5=14
4. Valtteri Molkka, Steelers 9+3=12
5. Otto Lehkosuo, Indians 7+5=12

Tulokkaiden pistepörssi (0 liigaottelua ennen tätä kautta)
1. Juuso Ahola, Karhut 11+8=19
2. Elmeri Haveri, Jymy 11+4=15
3. Valtteri Molkka, Steelers 9+3=12
4. Jere Niemelä, TPS 6+5=11
5. Leevi Auranen, Indians 6+4=10

Maalivahtien torjuntaprosentit (vähintään 5 ottelua pelanneet)
1. Markus Laakso, Happee 80,08
2. Lassi Toriseva, Classic 79,41
3. Arvid Vonk, Karhut 78,57
– Nemo Sipilä, EräViikingit 78,57
5. Roni Tuononen, OLS 78,11

Päästettyjen maalien keskiarvo (vähintään 5 ottelua pelanneet)
1. Lassi Toriseva, Classic 3,46
2. Oskari Fälden, TPS 3,78
3. Joonas Kaltiainen, Oilers 4,06
– Mikko Kirvesniemi, Indians 4,06
5. Roni Tuononen, OLS 4,18

Joukkueiden parhaat pistemiehet
Classic: Ville Lastikka  20+10=30
Oilers: Justus Kainulainen 20+8=28
Nokian KrP: Henri Johansson 13+14=27
TPS: Miko Kailiala 13+10=23
Happee. Jami Mannínen 15+7=22
Indians: Aaro Astala 7+14=21
EräViikingit: Tommi Rosendahl 6+15=21
Karhut: Juuso Ahola 11+8=19
Jymy: Riku Hakanen 10+8=18
SPV: Sami Koski 5+13=18
OLS: Joni-Arttu Sieppi 14+3=17
Steelers: Teuvo Kinnunen 8+7=15
Tiikerit: Kevin Starck 7+8=15
LASB: Tiitus Salokangas 7+7=14

Yleisökeskiarvo
1. Classic 807
2. Oilers 657
3. SPV 620
4. Happee 574
5. OLS 435
6. ErVi 431
7. TPS 413
8. Indians 382
9. Nokian KrP 364
10. Karhut 335
11. LASB 296
12. Steelers 295
13. Jymy 280
14. Tiikerit 231

Koko liigan keskiarvo: 459