Pelaajakortti: Lassi Toriseva – Torjuntoja ja tappuraa

Torjuntoja ja tappuraa.

Classic-vahti Lassi Toriseva, 27, lähtee uransa toisiin aikuisten MM-kisoihin. Maailmanmestari on näissä kisoissa ykkösvahti toisin kuin vuoden 2018 karkeloissa.

Tamperelainen on ollut Classicin mukana voittamassa viittä perättäistä SM-kultaa päätorjuntavastuussa. Torjujana Toriseva vaikuttaa vakaalta ja rauhalliselta, mutta välillä tamperelainen syttyy toden teolla.

Arvosanat

Liikkuminen 82
Liikkuminen etenkin poikittaissuntaan on harvoja Torisevan akilleen kantapäitä. Sijoittuminen, pelinluku ja perustorjuminen ovat sitä luokkaa, että Toriseva ajautuu vain ani harvoin tilanteisiin, joissa joutuu tekemään tekemään isoja liikkeitä maalillaan.

Sijoittuminen 88
Torisevaa ei nähdä kovinkaan usein maalivahtien torjuntakimaroissa. Vastaus ei johdu pelkästään hyvästä joukkueesta Torisevan edessä, vaan hänen erinomaisesta sijoittumisestaan. Pallot tuntuvat järjestään kopsahtelevan hänen rintapanssariinsa.

Mentaliteetti 91
Aliarvostettu maalivahti joka seurajoukkueessaan jää tähtipelaajien varjoon. On kuitenkin onnistunut niin Superfinaaleissa kuin finaalisarjoissakin erinomaisesti, ja pelannut kauden parhaat pelinsä kovimmissa paikoissa. Riittääkö paineensietokyky myös täyden Hartwall Areenan edesssä MM-kisoissa?

Pelin avaaminen 79
Toriseva omaa hyvän heittokäden, mutta käyttää sitä suhteellisen säästeliäästi. Hyvä ymmärrys pelistä, ja heittovalinnat oikeita.

Lähitorjuminen 85
Torisevaa ei voi pitää reaktiotorjujana, vaan hän luottaa lähitorjumisessa paljon isoon kokoonsa ja sijoittumiseensa.

Perustorjuminen 93
Tässä kategoriassa ehdotonta maailman eliittiä. Vakaa perustorjunta-asento ja rauhallinen torjunta-asento. Toriseva on äärimmäisen vaikea yllättää suorilla laukauksilla ilman maskia.

Lue lisää numeroarvioista ja niiden perusteet täältä.

Pääkallo.fi tekee Veikkauksen kanssa kaupallista yhteistyötä.

Veikkauksen ilmaisessa MM-salibandyveikkauksessa veikataan salibandyn MM-kisojen 3.-11.12.2021 otteluiden lopputuloksia. Ilmaiskisan pääpalkintona on MM-kisamatka Sveitsiin 2022. Osallistumaan pääset täällä.