Polvivaivojen kanssa taistellut Lassi Toriseva ei ota paineita ykkösvahdin roolista: ”Ei pitäisi joutua seisomaan päällään”

Lassi Toriseva nähtiin tiistaina Helsingin kaupungintalolla, kun kisajoukkue julkaistiin. Kuva: Mika Hilska

Lassi Toriseva nähtiin tiistaina Helsingin kaupungintalolla, kun kisajoukkue julkaistiin. Kuva: Mika Hilska

Tiistaina valitun miesten MM-kisajoukkueen ykkömaalivahti Lassi Toriseva joutuu kotikisoissa kovaan paikkaan, mutta ei ota siitä paineita.

Joukkueenjulkistamistilaisuudessa Toriseva, 27, sanoi olleensa kolme vuotta sitten opintomatkalla. Tuolloin ykkösmaalivahdin virkaa toimitti Eero Kosonen.

Saappaat, joihin Classic-vahti ykkösvahtina hyppää, ovat suuret. Maailman parhaaksikin pari vuotta sitten arvostettu Kosonen on liekehtinyt kolmessa edellisessä MM-finaalissa. Kahden edellisen mestaruuden takuumies ohitettiin vuosien 2014, 2016 ja 2018 finaaleissa kussakin vain kolme kertaa.

– Siellä on ollut aika kovia kavereita ollut maalissa, kun olen katsellut vanhoja finaaleja jo vuosina 2006 ja 2008. Tämä on kuitenkin joukkuepeli. Maalivahdin ei pitäisi joutua seisomaan päällään, vaan ihan perustekemisen pitäisi riittää noissakin peleissä. Siitä lähdetään liikkeelle, Helsingin kaupungintalolla Pääkallon haastattelema Toriseva pohtii.

– Olen pelannut aina sählyä, joten kuka sitä penkille lähtee istumaan. Kiva, että pääsee pelaamaan. En ole kasannut paineita itselleni. Varsinkin viime vuosien aikana on huomannut, että aurinko nousee seuraavanakin päivänä.

Kovien panosten painepelit eivät kuitenkaan ole Torisevalle uusi kokemus. Classic-kasvatti torjui tamperelaiset mestariksi kolmessa Superfinaalissa vuosina 2016-2018. Tismalleen samassa paikassa, missä ratkotaan seuraava miesten maailmanmestari.

Toriseva on tullut tunnetuksi varmaotteisena huipputorjujana. Tähän astisen uran perusteella näyttää myös siltä, että paras torjuntavire on löytynyt, kun panokset ovat olleet tapissa. Esimerkiksi viime kevään neljässä liigafinaalissa Oilers ohitti ilmiliekeissä olleen Torisevan vain kahdeksan kertaa.

– Ehkä vähän hävettää sanoa, että joo, Toriseva vastaa kysyttäessä syttyykö hän vasta isoissa peleissä.

– Oli ottelu mikä tahansa, niin pitäisi kunnioittaa peliä ja antaa parhaansa. Mutta on siinä sekin, että kun panos on korkeampi, niin se sytyttää ihan alitajuisestikin enemmän. En tiedä, mikä siinä on, mutta voittaminen ja se, että pystyy olemaan maalissa joukkueen arvoinen silloin, kun sitä tarvitaan, on kuitenkin pääjuttu.

Polvivaivat

Classicin maalia vartioivan kopparin ura ei kuitenkaan ole ollut pelkkää juhlaa. Vaikka hän ei ole missannut hirveästi pelejä, vaivoja on piisannut.

– Vasen polvi on leikattu kolme kertaa. Oikeasta polvesta tulehtui jänne vuonna 2018 ja se taisi olla joku krooninen tulehdus, Toriseva luettelee.

Etenkin koronapandemian keskeyttämä kausi 2019-20 oli raskas.

– Jokaisiin treeneihin piti latautua kuin olisi menossa peliin. Polvi oli huonossa kunnossa ja ukkokin oli aika huonossa kunnossa. Painoa oli liikaa, pizzaa ja siipiä tuli syötyä vähän liikaa. Mutta se oli sitä, että olin itsekin allapäin polven kanssa.

Tämän hetkistä kuntoaan Toriseva luonnehtii niin hyväksi kuin se voi olla.

– Polvet on mitä on, mutta siihen nähden mitä ne ovat olleet, tilanne on tosi hyvä. Pystyn jopa juoksemaankin välillä. Se on ihan positiivinen juttu.

Torisevan puheenparresta voikin päätellä, että terveystilanteella on iso merkitys pelihuumoriin.

– Kun tietää itse olevansa kunnossa, päässä on se fiilis, että kerkeää tilanteisiin, eikä tarvi tehdä mitään ihmeellistä. Fysiikka kantaa. Jalat toimii, pää toimii ja kädet toimii. Se on isoin juttu.

Kansainvälinen peli maalivahdin silmin

Kansainvälisen huippusalibandyn ja liigapelien välinen ero on kestopuheenaihe. Fyysisempi pelaaminen on yleisimmin toisteltu mantra. Myös peli itsessään on taktisempaa ja etenkin pallovastuun merkitys korostuu.

Puhetta ohjaa pitkälti kenttäpelaajien suorittaminen, mikä toki on luontevaakin. Mutta miten kansainvälinen peli eroaa maalivahdin näkökulmasta?

– Maalin eteen tullaan selkeästi kovempaa. Irtopallojen haku on ollut oma heikkous tietyllä tapaa. Sitä on koitettu terävöittää. Kun sen on ottanut pelin aikana asiakseen ja tilastoja on kerätty, niin se prosentti, mitä tulee irtopalloja haettua on aika hyvin noussut.

– Muuten peli on aika samanlaista, jos maalivahdin näkökulmasta katsoo.

Suomen ykköstorjuja kuitenkin lisää, että taitavampia pelaajia vastaan pelinluku ja ennakointikyky korostuu.

– Pelaajat ovat piirun verran vielä taitavampia ja pystyvät peittämään syöttöä pitempään. Se korostuu, milloin lähdet vastaan ja jaksatko odottaa ratkaisua tarpeeksi kauan ratkaisua, etkä myy itseäsi heti.

– Liigassa pystyt vielä vähän hölmöilemään, mutta kerkeät kuitenkin vedon tielle. Jos tuolla pelaat itsesi ulos, niin se on sitten siinä se tilanne.

Kyyti lentokentälle

Erottuvalla Tampereen murteella rennosti jutteleva Toriseva on yksi 11 kisaryhmään valitusta Classicin pelaajasta.

Asetelma on kotoisa, mutta maalivahti toteaa, että maajoukkueleireillä tulee pyörittyä kaikkien kanssa.

– Jos peliin mennään, se on helpompaa, kun heidän (Classicin pelaajien) kanssaan ei tarvi enää sopia asioita. Se on sitä kautta selkeää. Muuten ei ole niin väliä ketä kentällä on.

– Isoin etu on siinä, että löytyy ainakin joku kyyti Tampereelta Helsinki-Vantaan lentokentälle, Toriseva naurahtaa.