Suomen MM-kotikisajoukkue julki – 11 Classic-pelaajaa valittiin mukaan

Oskari Heikkilä ja Eetu Sikkinen debytoivat MM-tasolla. Kuva: Esa Takalo

Oskari Heikkilä ja Eetu Sikkinen debytoivat MM-tasolla. Kuva: Esa Takalo

Suomen MM-joukkue vuoden 2021 Helsingin MM-kisoihin julkaistiin tiistaina 2.11.

Mukana on kaikkiaan 2+18 pelaajaa, joista peräti 11 edustaa Tampereen Classicia. Kokeneista pelaajista Suomea vuoden 2008 MM-kisoista lähtien arvokisoissa edustanut Jani Kukkola ei mahtunut mukaan Suomen joukkueeseen. Kukkola kuuluu joukkueen varapelaajiin, joita nimettiin 10.

Joukkueen kokoonpano vaikuttaa historialliselta, sillä näyttäisi olevan ensimmäinen kerta kun joukkueessa ei ole yhtäkään helsinkiläisen joukkueen pelaajaa. MM-kisoja ajatellen 11 pelaajaa samasta joukkueesta on myös jonkin sortin ennätys. Ensi kertaa miesten MM-joukkueessa on enemmän 1990-luvulla syntyneitä (15) pelaajia kuin 1980- ja 1970-luvulla syntyneitä.

Salibandyn MM-kisat pelataan 3.-11.12. 2021 Helsingissä.

Maalivahdit:
Lassi Toriseva (Classic)
Joonas Kaltiainen (Oilers)

Puolustajat:
Jonne Junkkarinen (Happee)
Krister Savonen (Classic
Juha Kivilehto (Classic)
Mikko Leikkanen (Classic)
Lauri Stenfors (TPS)
Tatu Väänänen (SV Wiler-Ersigen)
Janne Lamminen (Classic)

Hyökkääjät:
Sami Johansson (Classic)
Nico Salo (Classic)
Eemeli Salin (Classic)
Joonas Pylsy (SV Wiler-Ersigen)
Ville Lastikka (Classic)
Peter Kotilainen (Happee)
Mikko Hautaniemi (TPS)
Justus Kainulainen (Oilers)
Rasmus Kainulainen (Oilers)
Eetu Sikkinen (Classic)
Oskari Heikkilä (Classic)

Varapelaajat:

Maalivahdit:
Oskari Fälden (TPS)
Santtu Stranberg (Växjö)

Puolustajat:
Otto Lehkosuo (Indians)
Eemeli Akola (Classic)
Jesperi Lindfors (Oilers)

Hyökkääjät:
Aaro Astala (Indians)
Tuomas Iiskola (Oilers)
Jani Kukkola (EräViikingit)
Miko Kailiala (TPS)
Mikko Laakso (Nokian KrP)

Toimihenkilöt:
Petteri Nykky (päävalmentaja)
Samu Kuitunen (valmentaja)
Jussi Jäntti (valmentaja)
Henri Toivoniemi (maalivahtivalmentaja)
Ari Haapalainen (huoltaja-hieroja)
Aleksi Öhman (huoltaja-fysio)
Oskari Saari (joukkueenjohtaja)