Tiikereille viimein kauden avauspisteet 11. ottelussa – EräViikingit kaatui Vantaalla

Tiikerit pääsi juhlimaan kauden avausvoittoa EräViikinkien kustannuksella. Kuva: Esa Takalo

Tiikerit pääsi juhlimaan kauden avausvoittoa EräViikinkien kustannuksella. Kuva: Esa Takalo

Tikkurilan Tiikerit ehti pelata F-liigassa kauden 10 ensimmäistä peliä ilman pisteen pistettä. EräViikingit kaatui vieraspelissä Energia Areenalla lukemin 8-6.

Avauserästä lähtien Tiikerit oli terävänä ja iski kaksi ensimmäistä maalia. Avauserän jälkeen peli oli 3-1. Toisessa erässä Tiikerit osui kahdesti ja ErVi kerran. Kolmannen erän ErVi aloitti hyvin ja pääsi maalin päähän, mutta ei enää sen lähemmäksi. Ottelun hahmoja olivat Tiikereiden neljästi maalannut Samuli Granlund sekä EräViikinkien 3+1 nakutellut Juho Niinikoski.

Pelissä Tiikerit puolusti tiivisti omaa maailmaan ja iski paikkojen tullessa terävästi vastaan. Se hyödynsi erinomaisesti EräViikinkien tekemät pallolliset virheet ja kesti alivoimat sekä lopun 6 vs 5 -pelin.

EräViikingit hallitsi pallollisesti peliä läpi ottelun, mutta sillä oli vaikeuksia murtautua maalintekoon. Kantena kaskessa oli myös Tiikereiden vankka puolustuspeli.

Syyskuun avauskierrokselta lähtenyt Tiikereiden 10 ottelun tappioputki katkesi kreivin aikaan, sillä joukkue kohtaa enää Karhut ennen kuukauden MM-taukoa. Kolme pistettä keränneenä se on kuitenkin edelleen liigan viimeisenä. Kuudessa pisteessä ovat Steelers ja Karhut.

EräViikingeille tappio oli pahaisku. Joukkue on tällä hetkellä vielä kahdeksantena, mutta SPV hönkii kolmen pisteen päässä yhden ottelun vähemmän pelanneena. ErVi kohtaa vielä Indiansin ennen MM-taukoa.

Miesten Suomen Cupin puolivälierät:
TPS-Happee 7-6 ja.