Divarikyylä: Joulutodistusten aika – ”Muita vastaan näyttää lähinnä kakkosdivarijengiltä”

M-Team ja Josba ovat olleet alkukauden positiivisia onnistujia. Kuva: Juhani Järvenpää

M-Team ja Josba ovat olleet alkukauden positiivisia onnistujia. Kuva: Juhani Järvenpää

Miesten Divarissa on edetty joulutauolle asti. Sarjan erikoisasiantuntija Divarikyylä summaili alkukauden suoritukset antaen joukkueille arvosanat asteikolla 4-10.

1) M-Team
Arvosana: 9

Tiimin valmennus on löytänyt jengille juuri oikeanlaisen pelitavan, jossa vahvuudet, eli taito ja pelin rytmittäminen, pääsevät loistamaan. Kompuroi Rangersia vastaan kahdesti ja sen takia ei yllä ihan täyteen kymppiin asti. Vaikea voitettava, mistä kertoo vain yksi 0 pisteen ottelu. Tasaisen laajan materiaalin sekä hyvän pelitavan myötä pari poissaoloakaan ei tuota ongelmia. Toiminta kehittynyt myös kaukalon ulkopuolella, joten M-Teamin syyskausi on sujunut kaikin puolin hienosti.

Vaikea nähdä suurempia notkahduksia tulevan, eli jatkaa tasaisella suorittamisella keväällä pitkälle.

2) FBC Turku
Arvosana: 8

Odotukset on edelleen valtavat, siihen nähden 5 tappiota on aika paljon. Sarjan hurjimmasta hyökkäysmateriaalista löytyy reilusti sitä kuuluisaa x-factoria ja laajalla rintamalla operoivalla ”BeeCeellä” on vielä paljon ulosmitattavaa potentiaalia kevään liiganousutaisteluun. Aaro Ollikainen ja Antti Vuorinen on vahva kaksikko tuottamaan maaleja pelistä toiseen, mutta heidän lisäksi tarjolla on myös Jani Hyytiäistä, Lauri Lainetta ja Matias Kalliota. Mielenkiintoinen pakkipari Aleksi Havia ja Miikka Sokka antaa paljon mahdollisuuksia moderniin salibandyyn. Nimekäs ryhmä, josta löytyy laatua, kokemusta ja sopivan ikärakenteen myötä myös tulevaisuutta.

Suuret odotukset ja vahva usko siihen, että tällä kaudella nähdään vihdoin henkinen askel eteenpäin ja Kupittaalla nähdään ensi kaudella paikallistaisteluita myös miesten puolella.

3) Josba
Arvosana: 9

Itärajalla suoritetaan vahvalla tasolla ja sarjassa vähiten maaleja päästäneen ryhmän sijoitus ei yllätä. Ruokosen aikakauden positiiviset asiat näkyvät edelleen, jonka lisäksi kentällä on nähty uusia hyviä asioita ja peli on monipuolistunut hieman. Prosessi on kuitenkin vielä kesken ja se synnyttää pieniä uhkakuvia kevään peleissä pallollisen pelin suhteen. Pallottoman pelin osalta tie on auki pitkälle.

Tilastohuomiona kapteeni Juho Väisäsen miellyttävä +/- tilasto, jonka mukaan kokenut pelimies on ollut kentällä vain viiden vastustajan maalin aikana 16 ottelussa.

4) LNM
Arvosana: 9

Odotuksiin nähden erinomainen alkukausi, jonka kruununa 7 ottelun voittoputki juuri nyt. Joukkue nuoreni entisestään kesän aikana ja erityisesti hyökkäysosastolla oli nimekkäitä menetyksiä mm. Mika Heiskasen ja Eerik Lukkarin muodossa. Nuoret pelaajat ovat ottaneet upeasti roolia ja Pääkallon ennakossa mainittu tunteella elävä valmennus saa ison sulan hattuun onnistuneesta sukupolvenvaihdoksesta tämän ja viime kauden aikana. Tällä hetkellä se kantaa hedelmää mm. 2000-luvulla syntyneiden Iiro Savelan, Eemil Äijälän ja Niklas Äijälän ottaessa isoa vastuuta maalinteosta sarjan kovimmalla tahdilla. LNM on pystynyt valmistautumaan myös Aki Karjalaisen jälkeiseen aikaan jakamalla maalivahtien vastuuta huomattavasti enemmän kuin aiemmilla kausilla.

Pelaajat ovat ostaneet pelitavan täysin ja joukkue suorittaa yhtenäisesti tasaisen varmasti isolla itseluottamuksella. Tästä merkkinä mm. voitot kaikista neljästä jatkoajalle menneestä ottelusta.

5) Hawks
Arvosana: 8

Haukkaluolassa ollaan hyvin aikataulussa pudotuspeliviivan paremmalla puolella. Joukkue sai tälle kaudella juuri oikeita vahvistuksia, nuoria ja sopivan kokeneita viemään sekä joukkuetta että omaa peliuraansa eteenpäin. Hawks on menossa selkeästi oikeaan suuntaan pitkällä tähtäimellä, mutta tänä keväänä voi olla vielä liian aikaista. Pudotuspeleihin pääsy olisi hyvä askel.

Vähämaalinen pelitapa yhdistettynä laadukkaaseen maalivahtikaksikkoon antaa mahdollisuuden voittoon joka pelissä.

6) Koovee
Arvosana: 7

Kärjistettynä latvialaiskaksikko Treksen ja Kovalevskisin tähdittämälle ykköskentälle ja siinä ympärillä pisteiden takomista mahdollistaneille pelaajille voi jakaa kympin, muilla tekee tiukkaa päästä luokalta. Onko kokeneilla pelaajilla enää paloa nousta liigaan vai onko Divarissa kiva pelailla?

Tilastonostona +/-, kärkinimi Santtu Siposella +33 ja pohjilla Petteri Puustinen talvisissa lukemissa -12.

7) O2-Jyväskylä
Arvosana: 7

Alkuun neljä tappiota melko karmeilla peliesityksillä, joten ei tällä hetkellä taistele pudotuspelien kotiedusta. Koneet käynnistettiin hitaasti ja pelaamisesta löytyy jälleen niitä elementtejä, joilla kaatanut aiemmilla kausilla vastustajia. Esimerkiksi hyökkäysalueen pelissä on nähtävissä heti voittojen tuoman itseluottamusboostin myötä sopivaa veijarimaisuutta. Syyskauden kruununa sarjakärki M-Teamin kaataminen vieraskentällä tylysti lukemin 3-8. Täksi kaudeksi Jyväskylään siirtynyt Elmo Lavonen on yksi sarjan tärkeimmistä pelaajista joukkueelleen.

Todella nuoria pelaajia (2005-2007) ajettu määrätietoisesti sisään ja se lupailee positiivista tulevaisuutta ”Amppareille” muutaman vuoden päähän. Mielenkiintoista nähdä, kuinka Palokassa taiteillaan loppukauden aikana pelaajien kehittämisen ja raa’an tuloksen hakemisen välillä, paineita pudotuspelipaikkaan yltämisestä ei ainakaan ole.

Soittorasia (musta pelipaita) on onnistunut erinomaisesti alkukaudesta. Rangers (valkoinen) on alkukauden suurimpia pettymyksiä. Kuva: Esa Takalo

8) SaiPa
Arvosana: 7

Pääkallon ennakossa kauden alla yllättävän korkealle nostettu SaiPa koki isoja menetyksiä erityisesti omassa päässä, joten tällä kaudella Lappeenrannassa ollaan haettu uusia vastuunkantajia isoihin rooleihin. Nuoresta ryhmästä on löytynyt hyviä pelimiehiä paikkaamaan, ja pelitapa mahdollistaa melko nopean ja turvallisen kehittymisen Divarikentille. Tuloksessa se on kuitenkin näkynyt muutamana aika karuna otteluna, joissa voitto on karannut täysin käsistä viimeisessä erässä. Antaa maalivahtien osalta paljon tasoitusta sarjan kärkijoukkueisiin.

9) ÅIF
Arvosana: 8

ÅIF:n suurin vahvuus on pelata aina tasaisella tasolla. Ei voi sanoa, että joukkueen pisteet olisivat tulleet aina vastustajien huonoista päivistä, mutta sipoolaisten pelitapa ei anna yhtään armoa vastustajien herpaantumiselle. Tiivis ja inhottava pelitapa yhdistettynä kokeneisiin ja taitaviin hyökkääjiin tuottaa tulosta tehtaan takuulla, mutta onko tasoa mahdollista nostaa paljoa enempää tuosta? Tuomas Liukolammen terävä laukaus aiheuttanee huonosti nukuttuja öitä monelle maalivahdille vielä tämän kevään aikana, mutta pudotuspeleissä asti sitä tuskin tällä kaudella nähdään.

10) Soittorasia
Arvosana: 10

Sijoitus on valahtanut melko matalaksi, mutta vain kaksi pistettä pudotuspelipaikasta on tässä vaiheessa kautta aivan valtava yllätys. Maaleja on päästetty toiseksi eniten, mutta tulosta on tullut toiseen suuntaan hämmentävän tehokkaalla kääntöpelillä. Pelaamisessa näkyy yhteiset vuodet ja pelaamisen aito ilo – hyökkäyspäässä nautiskellaan ja laitetaan palloa maaliin sen kummempia stressaamatta. Ei liian vakavaa touhua, mailaa ei puristeta ja pelitapa on hiottu maksimoimaan joukkueen suoritustaso.

Hauska ja mielenkiintoinen kevät edessä, kun todennäköisesti takaa alkaa tulla painetta. Muuttuuko silloin ilmeet totisemmiksi vai pääseekö selostuskaksikko jatkamaan huutamista iloisen salibandyn äärellä mikrofonien suorituskyvyn ylittävällä äänenvoimakkuudella?

11) Pirkat
Arvosana: 5

Onko eväät syöty? Valahtaminen sarjan pohjasakkaan tapahtunut ainakin materiaalin osalta yllättäen, sillä hyviä uusia pelaajia tullut sisään ja runkopelaajat ovat pelanneet pitkään yhteen, eikä homma jää kiinni myöskään kovempien pelien kokemuksesta. Nähtävissä oli pudotuspeliviivan ympärille vakiintuminen, mutta nyt edessä on iso taistelu edes sarjapaikan säilyttämiseksi. Pudotuspelit voinee jo unohtaa täysin.

Todella tiiviillä puolustuspelaamisella, laadukkaalla kääntöpelillä ja suoraviivaisella hyökkäämisellä pärjäsi ensimmäisellä Divarikaudella hyvin. Uusiutuminen ei ole onnistunut ja toimiva pelitapa alkoi kaiken lisäksi vielä rakoilla. Mitään uutta ei tässä ajassa enää ehdi kehitellä, vaikka Divarissa onkin kuukauden tauko, mutta olisiko aika lyhytjänteisesti repiä kaikki irti tästä materiaalista aiemmin toimivaksi todetulla pelitavalla?

12) SalBa
Arvosana: 6

Alkukauden pirteys katosi maalivahdin loukkaantumisen ja samassa M-Teamille 10-1 kärsityn tappion myötä täysin. Joukkue on tuloksellisesti ollut siitä eteenpäin aivan tuuliajolla ja epätoivo alkaa näkyä nyt mm. päävalmentaja / urheilutoimenjohtaja Joni Rokosan avautumisena tappion jälkeen otteluraportissa.

Rakentelee paikkoja, mutta häviää valtavasti maalinteossa vastustajiin nähden. Rokosan kommenteista päätellen arkitekemisessä on ”hieman” puutteita. Voisi kuvitella, että myös koiralaumalle pelitauko tekee hyvää pistää hommat rauhassa kasaan ja lähteä paremmalla menestyksellä kevääseen – tulosta täytyy tulla tai edessä on paluu alemmalle sarjatasolle.

Positiivisena tilastohuomiona sarjan kärkipäätä oleva yleisökeskiarvo 189.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Rauman SalBa (@raumansalba) jakama julkaisu

13) Rangers
Arvosana: 5

Pystyy kaatamaan sarjakärjen kahdesti, mutta muita vastaan näyttää lähinnä kakkosdivarijengiltä. Todella alistuva ja selkäranka katkeaa hämmentävän herkästi. Pelitavan toteuttamisessa haasteita ja ei kykene suoriutumaan millään osa-alueella riittävän hyvin eikä varsinkaan tasaisesti 60 minuutin ajan, usean ottelun jaksosta puhumattakaan. Tämä herättää paljon kysymyksiä esimerkiksi joukkueen harjoittelun laadusta, mutta syytä voi jakaa myös rikkinäiselle kokoonpanolle – vain muutama pelaaja on ollut mukana kaikissa alkukauden otteluissa.

Jälleen kerran karanteenista nauttiva Rangers tulee olemaan kovan haasteen edessä kevätkaudella. Kirkkonummella olisi syytä olla aidosti huolissaan sarjapaikan säilyttämisestä, sillä nykytekemisellä on suuri haaste nousta edes karsintoihin asti. Viime kaudella paineettomasti ylöspäin karsinut ja muutenkin aiempina vuosina menestyksekäs ryhmä tulee olemaan henkisesti haastavassa paikassa ja johtavien pelaajien on noustava esiin.

14) Welhot
Arvosana: 5

Periaatteessa odotuksiin nähden voisi antaa jopa 10, koska onnistui jo ennen joulua voittamaan yhden ottelun.

Welhojen haasteellinen kausi oli tiedossa jo etukäteen, mutta sen lisäksi Kuopiossa pelataan myös melko optimistista salibandya. Päästettyjä maaleja on kertynyt jo hirmuinen määrä hyvistä maalivahdeista huolimatta. Sen lisäksi on vaikea voittaa otteluita, jos tekee vain hieman yli 3 maalia per peli. Todella inhottavalla salibandylla voisi raapia hieman enemmän pisteitä, mutta ehkä Savossa nähdään viisaammaksi pitkällä tähtäimellä pelata rohkeasti kausi ja tulla sillä tyylillä alaspäin, eikä pyristellä lähes mahdottoman tehtävän edessä identiteetin vastaisesti.

Valitettavasti on vaikeaa nähdä Welhojen nousevan ihan lähiaikoina takaisin Divariin, joten nautitaan viimeisistä otteluista ja toivottavasti viimeiseen puolikkaaseen mahtuu myös iloisia hetkiä ja aitoa taikuutta. Hyvästi Welhot.

Jouluterveisin, Divarikyylä