Oilers voitti derbyn ja karisti Classic-kammonsa – näin siirryttiin joulutauolle, katso tulokset ja koosteet

Esport Oilers pääsi kahdella voitolla joulutauolle. Kuva: Juhani Järvenpää

Esport Oilers pääsi kahdella voitolla joulutauolle. Kuva: Juhani Järvenpää

MM-kisojen jälkeen salibandyn pääsarjoissa pelattin kuluvalla viikolla sekä F-liigoissa että Divarissa.

Esport Oilers otti kaksi makeaa voittoa. Ensin perjantaina se kukisti areenaolosuhteisiin viedyssä Espoon paikallisottelussa Westend Indiansin niukasti, mutta varsinaisella peliajalla. Lauantaina puolestaan Oilers karisteli hartioiltaan pitkäaikaisen Classic-peittonsa, kun se haki Lempäälän Ideaparkista voiton rangaistuslaukauskisan jälkeen. Oilers oli hävinnyt Classicille peräti 19 edellistä keskinäistä ottelua, mutta nyt se putki katkesi.

Naisten F-liigassa TPS paranteli asemiaan kärkikahinoissa, kun se otti kaksi maukasta voittoa Classicista ja PSS:sta.

Sarjan hännillä Rankat Ankat puolestaan otti kauden ensimmäiset voittonsa, kun se kukisti kotonaan Oulussa sekä FBC Loiston että Kooveen.

Koronaperuutuksia

Näiden otteluiden myötä pääsarjoissa siirryttiin joulutauolle. Keskiviikkona 22.12. piti pelata vielä ottelu Nokian KrP-TPS, mutta se siirtyy tuonnemmaksi TPS:n koronavirustartuntojen vuoksi.

Koronatartuntojen vuoksi viikolta siirrettiin myös kaksi ottelua naisten F-liigan B-lohkosta, O2-Jyväskylä-Helsinki United ja Helsinki United-Pirkat, sekä kaksi ottelua Divarista, Rangers-ÅIF ja Pirkat-Koovee.

Miesten F-liiga

Keskiviikko 15.12.
18:30 Raholan lk Nokian KrP – EräViikingit 4-5 Esa Takalon kuvat
Maalikooste:

 

Perjantai 17.12.
18:30 Trio Sport Center Tiikerit – LASB 3-8
Maalikooste:

18:30 Metro Arena Indians – Oilers 4-5 Juhani Järvenpään kuvat
Maalikooste:

 

Lauantai 18.12.
17:00 Ideapark Bläk Boks Classic – Oilers 5-6 rl. Esa Takalon kuvat
Maalikooste:

17:00 Nurmohalli Jymy – Nokian KrP 1-8
Maalikooste:

17:00 Loimua Areena Steelers – SPV 5-6 rl.
Maalikooste:

Sunnuntai 19.12.
16:00 Suurhalli Areena LASB – SPV 3-1
Maalikooste:

17:00 Nurmohalli Jymy – Tiikerit 7-6
17:00 Porin UT Karhut – Happee 4-6
17:00 Loimua Areena Steelers – Indians 1-7
Maalikooste:

18:00 Ideapark Bläk Boks Classic – OLS 10-5

Naisten F-liiga

NLA

Perjantai 17.12.
18:30 Mosahalli EräViikingit – PSS 2-4
Maalikooste:

Lauantai 18.12.
14:30 Kupittaan ph TPS – Classic 7-4 Anssi & Iines Koskisen kuvat
Maalikooste:

15:00 Kastelli SSRA – FBC Loisto 6-5 ja. Ari Arolan kuvat
15:30 Kauppi Sports Center Koovee – SB-Pro 2-3
Maalikooste:

Sunnuntai 19.12.
15:00 Ideapark Bläk Boks Classic – EräViikingit 5-8
Maalikooste:

15:00 Kastelli SSRA – Koovee 6-3 Ari Arolan kuvat
17:00 Porvoo SBH PSS – TPS 3-6 Jarmo Koskelan kuvat
Maalikooste:

NLB

Perjantai 17.12.
19:00 Pirkkalan vapaa-aikakeskus Pirkat – ÅIF 6-2 Esa Takalon kuvat
Maalikooste:

Lauantai 18.12.
14:00 Lappeenrannan UT SaiPa – Welhot 6-3
Maalikooste:

15:00 Tähtihalli Uusikaarlepyy Blue Fox – Steelers 4-1

Sunnuntai 19.12.
15:00 Tähtihalli Uusikaarlepyy Blue Fox – O2-Jyväskylä 3-4
Maalikooste:

Miesten Divari

Torstai 16.12.
18:45 Spiral-halli Soittorasia – SalBa 9-6
Maalikooste:

Lauantai 18.12.
17:00 Jyväskylän monitoimitalo O2-Jyväskylä – Hawks 9-3 Esa Jokisen kuvat
Maalikooste:


17:00 Rauman Kauppaoppilaitos SalBa – SaiPa 4-5
Maalikooste:


19:00 Sipoo Areena ÅIF – Josba 6-5 ja. Juhani Järvenpään kuvat
Maalikooste:

Sunnuntai 19.12.
15:30 AC Ruskeasuo M-Team – Josba 2-1 rl. Juhani Järvenpään kuvat
Maalikooste:


16:00 Lippumäki Welhot – LNM 3-8
Maalikooste:


18:30 Kupittaan ph FBC Turku – SaiPa 5-4 ja.