Pääkallotodistus: Lastikka säkenöi Ruotsia vastaan, mutta ei ollut ainoa viiden kallon suorittaja

Ville Lastikka loisti Ruotsia vastaan. Kuva: Juha Leskinen/IFF

Ville Lastikka loisti Ruotsia vastaan. Kuva: Juha Leskinen/IFF

Suomi kaatoi lauantaina Ruotsin salibandyn miesten MM-kisojen alkusarjan ottelussa Helsingin Jäähallissa lukemin 7-3. Peliä seurasi paikan päällä yhteensä 7120 katsojaa.

Kaksi ensimmäistä erää olivat hyvin tasaisia. Kolmannessa erässä Suomi sai kuitenkin uuden vaihteen silmään ja pudotti Ruotsin kyydistä. Peli ei ollut suomalaisittain mikään nappisuoritus, mutta parhaimmillaan Suomi oli loistokas.

Suomen näkyvin onnistuja oli Ville Lastikka joka takoi pisteet 3+1 ottelussa, jota voi pitää maailmanluokan suorituksena. Kenttäpelaajista myös Eemeli Salin pelasi erinomaisen pelin molempiin suuntiin ja käytännössä katkaisi Ruotsin pyristelyt loistavalla yksilösuorituksella.

Maalivahti Lassi Toriseva pelasi loistavasti varsinkin kahdessa ensimmäisessä erässä. Yli 85 % torjuntaprosentti Ruotsia vastaan oli maailmanluokkaa, eikä yksikään maali mennyt Suomen maalivahdin piikkiin. Kahdesta ensimmäisestä kentästä useampi pelaaja esiintyi hyvin ottelussa.

Suomen arvosanat:

Lassi Toriseva (mv) 5

Eemeli Salin 5
Nico Salo 4
Sami Johansson 4
Janne Lamminen 3
Jonne Junkkarinen 3

Peter Kotilainen 4
Eetu Sikkinen 4
Ville Lastikka 5
Mikko Leikkanen 4
Juha Kivilehto 4

Rasmus Kainulainen 2
Justus Kainulainen 2
Oskari Heikkilä 3
Tatu Väänänen 2
Lauri Stenfors 3

Joonas Pylsy 3
Mikko Hautaniemi (ei pelannut)
Otto Lehkosuo (ei pelannut)

Joonas Kaltiainen (ei pelannut)

5 kalloa = maailmanluokan suoritus
4 kalloa = keskitasoa parempi suoritus
3 kalloa = keskivertosuoritus, perustekemistä
2 kalloa = parannettavaa jäi
1 kallo = luokaton suoritus