Pronssiottelusta muotoutui trilleri – Tšekki vei himmeimmät mitalit jatkoaikavoitolla

Suomea ansiokkaasti haastanut Tšekki juhlii MM-pronssia. Kuva: Esa Jokinen

Suomea ansiokkaasti haastanut Tšekki juhlii MM-pronssia. Kuva: Esa Jokinen

Tshekki ja Sveitsi mittelivät lauantaina salibandyn miesten MM-kisojen pronssipelissä Hartwall Arenalla. Tšekki nousi sillasta päätöserässä ja voitti pronssiottelun jatkoajalla lukemin 4–3.

Ottelu lähti liikkeelle tasaisissa merkeissä. Ensimmäisellä kympillä ei maaleja nähty, mutta ajassa 12.05 Josef Rypar taiteili Tshekin maalin johtoon. Tasoitus syntyi komean kuvion päätteeksi Christoph Camenichin lavasta pari minuuttia myöhemmin. Filip Langer pääsi yrittämään maalia vielä rankkarista avauserässä, mutta epäonnistui.

Toisessa erässä peli aaltoili. Sveitsin pakka pysyi jokseenkin paremmin kasassa. Joukkue latoi erän ainokaisen, ja maali merkittiin Tshekin omaksi maaliksi.

Sveitsi sai kolmanteen erään unelmastartin. Jan Burkin tulinen veto vasemmasta siivestä painui Lukas Bauerin ohi yläkulmaan. Sveitsin 3–1-johtomaalin jälkeen Tšekki otti pallollisen hallinnan ja vyöritti kovalla intensiteetillä hyökkäyspäädyssä.

2–3-kavennuksen taiteili 19-vuotias Matej Havlas, joka malttoi upeasti pitkässä poikittaiskuljetuksessa, tiputti laukausta odottaneet sveitsiläispuolustajat ja sijoitti maalin kattoon.

Havlasin maalin jälkeen Tšekki painoi päälle. Päätöserän kuvaan nähden ansaittu tasoitusmaali syntyi ajassa 58.28 Tšekin pelattua ilman maalivahtia. Adam Delongille pelattiin vetopaikka keskisektoriin. Laukaus jäi peittoon, irtopalloon ehti ensimmäisenä Marek Benes, joka suti pallon pussiin lähietäisyydeltä.

Jatkoajalla Tšekin sankariksi nousi joukkueen ykköstähti Filip Langer. Keskisektoriin vapaaksi jäänyt sentteri sai loistavan poikittaissyötön oman kaksinkamppailunsa voittaneelta Benesiltä, eikä erehtynyt vaan laukoi pallon varmasti takakulmaan. Kellot pysähtyivät aikaan 64.38.

Pronssin napannut Tšekki palasi mitalikantaan seitsemän vuoden tauon jälkeen.