Suomi on esiintynyt salibandyn miesten MM-kisoissa puhtaalla pelillä. Se kaatoi alkusarjassa ensin Tanskan 7-0, sitten Ruotsin 7-3 ja lopuksi vielä Tanskan 7-2.

Suomen joukkueen ykköshahmo alkusarjassa oli Classicin 25-vuotias hyökkääjä Ville Lastikka. Lastikka paukutti kolmeen peliin tehot 5+2, ja esiintyi vakuuttavasti jokaisessa ottelussa, mutta tulivatko voitot niin ”helpolla” kuin katsomoon näytti?

– Tätä on aikaisemminkin kysytty. Suhteellisen vähän on ollut vastoinkäymisiä. Ruotsi-pelissä oli tietysti joitain vaikeita vaiheita, kun jouduttiin puolustamaan ja olemaan vähän köysissä. Siinä mielessä on vähän tietoa mitä sekin on.

– Tämä porukka on ollut ydinryhmänä aika pitkään kasassa eli onhan meillä vastoinkäymisistä sillä tavoin tietoa ja tuntemusta, että miten niitä käsitellään. Mielestäni ihan hyvässä tilanteessa ollaan, Lastikka vakuutti urhelumuseossa pidetyssä Suomen joukkueen mediatilaisuudessa tiistaina.

Lastikan kova vire ei kosketa pelkästään MM-kisoja. F-liigan jäätyä tauolle marraskuussa Lastkka komeili pistepörssin kärkenä tehopistein 20+10.

– Hyvä vire kumpuaa eritoten nautinnosta pelata ja siitä, että luottaa itseensä ja uskaltaa tehdä niitä juttuja, joita parhaimmillaan pystyy tekemään. Vähän toisenlaisia aikoja esimerkiksi viime kaudella nähneenä nyt osaa taas arvostaa sitä, että kulkee ja nauttii pelaamisesta.

Sentteri vai laituri?

Lastikka siirtyi Classiciin Hämeenlinnan Steelersistä kaudeksi 2019-2020. Avauskausi lähti huippujoukkueessa lupaavasti liikkeelle, mutta tyssäsi koronaviruspandemiaan. Viime kausi oli Lastikalle henkilökohtaisesti vaikea, vaikka ei suoritustasoa huonoksi voi moittia.

– Siinä oli vähän sellaista henkistä lukkoa ja vähän oli sellainen olo, että ei pysty suorittamaan sillä tasolla millä haluaisi. Samalla odotti itseltään vähän liikoja. Oli myös vähän vaihtuvuutta, kun pelasi jollain muulla pelipaikalla ja se aiheutti epävarmuustekijöitä.

– Se lukko ei päässyt purkautumaan missään kohtaa niin kaudesta tuli sellaista henkistä taistelua itsensä kanssa. Osittain se oli taistelua myös meidän kentällisen kanssa seurajoukkueessa, mutta onneksi siitä ollaan päästy eteenpäin, laituri avasi.

Steelersissä Lastikalla ei ollut realistista mahdollisuutta voittaa Suomen mestaruutta, mutta Classicissa mestaruuden juhliminen on ollut tuttu jo vuodesta 2016 lähtien aina viime kevääseen asti. Keväällä 2020 mestaruutta ei kuitenkaan jaettu koronan katkaistua pelikauden maaliskuussa kesken pudotuspelien.

– Oli se kausi tietysti jossain määrin pettymys, mutta maailmantilanteelle ei voinut tehdä yhtään mitään. Ei siinä auttanut muuta kuin hyväksyä se ja uskoa siihen, että jossain vaiheessa päästään pelaamaan loppuun asti, ja sitä kautta olisi minunkin aika voittaa jossain vaiheessa Suomen mestaruus.

Viime kauden päätteeksi Lastikka pääsi juhlimaan Suomen mestaruutta. 25-vuotiaalla on tilillään myös Suomen Cupin voitto, Sveitsin mestaruus, miesten maailmanmestaruus vuodelta 2018 ja U19-miesten maailmanmestaruus vuodelta 2015.

Lastikka mainitsikin jo, että viime kauden otteisiin vaikutti myös pelipaikan vaihtelu. Tuttu oikean laitahyökkääjän rooli vaihtui kesken kauden välillä keskushyökkääjän tontille. Myös viimeisissä finaaleissa Lastikka pelasi sentterinä, kun Suomen mestaruus ratkottiin Oilersia vastaan. Lastikka paikkasi Nico Saloa, joka paikkasi puolustajia, joita oli loukkaantunut tamperelaisten rivistöstä.

Jokseenkin voi väittää, että vaikka Lastikka on huippuhyökkääjä niin hän ei ole omimmillaan sentterin roolissa, mutta mitä mitä mies on itse mieltä: onko sentterin rooli Ville Lastikkaa varten?

– Jos minulta henkilökohtaisesti kysytään niin ei ole. Haluaisin nähdä itseni vielä oikeana laiturina ja maalintekijänä, ja minulla olisi suurimmat avut sillä puolella. Jos minua tarvitaan sentterin tontilla niin ei minulla ole mitään sitä vastaan. Pyrin tekemään joukkueen eduksi asioita sillä tontilla parhaani mukaan, Lastikka vastasi diplomaattisesti.

Mitä olet opinnut kaikkein eniten Classicissa?

– Varmastikin olen oppinut eniten muilta vanhemmilta pelaajilta pelin ymmärrystä. Oikeastaan sellainen kokonaisvaltainen pelin ymmärtäminen on kasvanut, jotta pystyy reagoimaan pelin sisällä muuttuviin tilanteisiin.

– Aikaisemmin oli ollut siten, että kerrotaan miten pelataan ja sitä toteutetaan. Ehkä hyökkäyspäässä oli vähän enemmän vapauksia, mutta nyt on joutunut miettimään sitä enemmän yhdessä muiden pelaajien kanssa, ja saanut eväitä kokonaisvaltaiseen peliin. Sitä kautta on oppinut myös kokonaisvaltaisemmaksi pelaajaksi.

Hurja laukaus kumpuaa lapsuuden harjoituksista

Lastikan pääsarjaura alkoi Hämeenlinnan Steelersin Divarijoukkueessa, jossa hän pelasi vuodet 2013-16. Nuorukainen oli keväällä 2016 mukana, kun Steelers pelasi Divarin finaaleita ja nousi lopulta kabinettipäätöksen myötä liigaan. Jo Divarin 70 ottelussa jälki oli tuhoisaa ja pisteitä kertyi yhteensä 178 (112+66).

Tämän jälkeen olisi ollut aika pelata liigaa, mutta Lastikka siirtyikin Sveitsin huippujoukkueeseen SV Wiler-Ersigeniin kaudeksi. Seurauksena oli Sveitsin mestaruus ja Lastikka loisti myös ulkomailla. Hieman yllättäen hän palasi Steelersiin ja vietti siellä kaksi kautta. Classicissa on meneillään kolmas kausi ja liigapelejä on vyöllä 131 (155+84).

Vuodet ennen Classicia kasvattivat muutenkin kuin pelillisesti.

– Ensinnäkin se Sveitsin kausi opetti itsenäistymistä ja vastuunkantoa, kun asuin yksin vieraassa maassa. Steelersissä pelatut kaudet olivat nuorelle pelaajalle siitä hyviä, että sai miesten tasolla isoa vastuuta ja odotettiin asioiden tapahtuvan.

– Silloin pääsi jo siihen ajatukseen kiinni, eivätkä ulkopuoliset odotukset tuota mitään ylimääräistä painetta.

Lastikka oli Steelersin kantava voima jo alle 20-vuotiaana, ja varsinkin alemman tason liigajoukkueissa ei ole tavatonta, että nuori talentti joutuu ottamaan ison tulosvastuun. Asia on hiukan kaksipiippuinen. Toisaalta nuorelle iso vastuu voi olla hyvä asia oikeassa ympäristössä. Joskus se on taas liian raskas taakka kannettavaksi.

– Näen että se on hyvin paljon persoonakysymys. Se pitää tunnistaa pelaajasta itsestään, että pystyykö kantamaan vastuuta. Meitä on niin moneen junaan meitä pelaajiakin, että välttämättä kaikki eivät siihen pysty. Jotkut jopa haluavat sitä ja itse ainakin jo ihan nuorena halusin isoa vastuuta. Haluan edelleen olla avainasemassa, Lastikka pohti.

Jos jokin ominaisuus, niin Lastikan laukaus on teknisesti aivan maailman kärkeä. Laukaus lähtee kovaa ja tarkasti paikaltaan, liikkeestä ja suoraan syötöstä. Eräänlaisena bravuurina voi pitää hyvin lyhyellä virityksen rannelaukausta, joka sinkoaa usein kovaa ja tarkasti maalia kohti. Nopean liikkeen ylivoimainen etu on se, että vastustajan peittoon on hyvin vähän aikaa ja maalivahdin reagointiaikakin on hyvin lyhyt.

Ei ole vaikeaa arvata, että huippulaadukas laukaus on harjoittelun tulosta, mutta on siinä kyse myös olosuhteista ja eritoten lapsuuden olosuhteista.

– Siellä se on Lopen kaduilla hiottu tuommoiseksi kuin se on tänä päivänä. Tietysti klassinen vastaus on, että se tulee toistojen kautta, mutta olen sitä joskus miettinyt enemmänkin.

– Pihan Jussin kanssa sitä jossain leireillä pohdittiin, että se on loppujen lopuksi aika paljon kiinni siitä ympäristöstä missä olet ollut, tai porukasta, jonka kanssa olet pelannut pikkupoikana. Meillä esimerkiksi oli vain parin henkilön porukka ja me ei siksi saatu oikein mitään pienpelejä aikaiseksi, vaan me lähinnä lauottiin päivät pitkät, Lastikka sanoitti ja jatkoi:

– Sitä kautta laukauksia tuli eri asennoista ja suoraan syötöstä, ja yritettiin osua aina sinne minne halusi laukoa. Sitä kautta toistoja tuli paljon enemmän.

– Ne joilla on isompi kaveripiiri mukana, niin he pelaavat paljon ja ovat parempia sitten taas ahtaassa tilassa. Minä taas pelaan mieluummin isossa ja selkeässä tilassa. Kun saa sen laukaisupaikan niin yrittää löytää tilan maalista.

Kun Lastikka tämän sanoo näin niin se selittää myös paljon pelityyliseikkoja. Lastikan tietynlaiset vaikeudet sentteripelissä ovat varmasti osin peruja siitä, että pienen tilan peli ei ole hänelle optimaalista. Pienen tilan maestro Jussi Piha on taas pystynyt tietyistä fyysisistä heikkouksistaan huolimatta toimimaan erinomaisesti keskustassa urallaan.

Piip-testin paras

Lastikka on ainakin yhdessä mitattavassa seikassa Suomen ykkönen. Piip-juoksutestissä, (linkki vanhempaan testijuoksuun) jossa juostaan 20 metrin matkaa edestakaisin. Testin pirullisuus piilee siinä, että sen edetessä vauhti kasvaa koko ajan.

Alkuun testattavat juoksevat 8 km/h vauhtia ja jokaisen minuutin jälkeen tulee 0,5 km/h lisää vauhtia. Testin tarkoituksena on päästä ajallisesti mahdollisimman pitkälle. Lastikka on päässyt testissä kahteen otteeseen yli 16 minuutin. Paras aika on 16 minuuttia 45 sekuntia, mikä on maajoukkueen ennätys.

Lyhyen laskuopin perusteella vauhti on tällöin noin 16 kilometriä tunnissa, joka ei sinällään ole urheilijalle erityinen vauhti, mutta on se siinä vaiheessa kun on joussut 20 metrin matkaa edestakas ja vauhti on noussut minuutin välein kovemmaksi.

Testivideoiden perusteella pelaajat ovat usein kaksin kerroin matossa, mutta Lastikka on kovimman suorituksenkin jälkeen vielä kohtuullisen elollisen oloinen. Ei nyt ehkä ihan hymyssä suin, mutta reippaan oloisena.

– Niin, en tiedä. Onkohan minussa jotain vikaa? En voi sanoa, että nautin siitä, mutta jossain määrin pystyn viemään itseni aika pitkälle vielä siinäkin vaiheessa, kun itsellä on jo vähän paha olo, Lastikka myhäili.

Lastikka kertoo, että hänen isänsä on innokas kestävyysurheilun harrastaja, vaikka ei varsinaisesti kestävyysurheilija olekaan. Harrastuksiin on kuulunut suomalaiset perinteiset kestävyyslajit kuten hiihto ja juoksu.

Tässä vaiheessa on pakko kysyä, että onko Lastikka testannut itseään esimerkiksi 10 kilometrin matkalla tai Cooperin testissä ja minkälaisia tuloksia niissä on tullut?

– En ole ikinä oikeastaan kymppiä testannut. Cooperin juoksin joskus armeijassa varmaan viimeksi. En osaa sanoa mitä tällä hetkellä menisi. En usko, että ne mitään ihan mahdottomia lukemia kuitenkaan on.

Mitä veikkaisit, että juoksisit kympillä?

– En osaa yhtään sanoa.

Miten se cooper meni aikoinaan?

– Jotain 3400-3500 metriä.

No onhan se nyt kova.

– Mutta ei se nyt mikään ihan mahdoton ole kuitenkaan, mies vähätteli.

Lopen ylpeys

Lastikka on kotoisin Lopelta, joka on alle 8000 asukkaan kunta Riihimäen kupeessa. Loppi tai Riihimäki eivät kuulu salibandykartalla siihen kaikkein tunnetuimpaan seutuun.

Loppilainen LFT juhli kuitenkin 2012 C1-poikien SM-kultaa, mitä voi pitää kovana saavutuksena. Lastikka oli tuossa joukkueessa luonnollisesti kantavana voimana. Lahjakas urheilija liikkui monipuolisesti nuorena.

– En ole varsinaisesti seurassa harrastanut muuta kuin salibandya. Lopella ei ollut oikein mahdollisuuksiakaan, kun sieltä pienestä pitäjästä on lähtöisin. Pienellä kaveriporukalla harrastettiin futista, yleisurheilua, juostiin pururadalla ja oltiin kesäisin kaikki päivät uimassa. Monipuolista liikuntaa tuli harrastettua.

Lastikka kuvaa lapsuuttaan hyväksi, ja lapsuuden kotia turvalliseksi ympäristöksi. Perhettään hän kuvailee rakastavaksi. Perheeseen kuuluu vanhempien lisäksi kaksi siskoa. Sekään ei vähentänyt lapsuusajan viihtyvyyttä, että kotikadulla asui muutamia hyviä kavereita.

Viihdyit Lopella?

– Sanotaan niin, että tiettyyn ikään asti ainakin. Siinä yläasteen ja lukion kynnyksellä lähdettiin isompaan kaupunkiin Riihimälle lukioon ja siitä eteenpäin.

Vaikka Lastikan nimi ei välttämättä ole ollut ennen kisoja suuremmin kansan huulilla niin kotikisojen jälkeen mies saatetaan tuntea laajemmin, sillä tahti on ollut kovaa tähän asti. Laituri tosin kuului Suomen tähtikaartiin jo Prahan vuoden 2018 MM-turnauksessa. Ehkäpä Loppikin nousee otsikoihin joissain yhteyksissä.

Urheilija terveillä arvoilla

Lastikkaa voi kuvailla persoonana ujoksi, vähän hiljaiseksi ja kiltin oloiseksi. Hän ei ole ainakaan räiskyvä persoona, sen voi sanoa varmuudella.

Steelers aikoina Lastikka sai jo kovaa hehkutusta siitä, että hän nuorena tähtenä kantaa koko joukkuettaan ”koulurepussaan”. Häntä itseään jutut lähinnä naurattavat.

– Ei häiritse millään tavalla. Koirat haukkuu ja karavaani kulkee.

Et ole suupaltti, mutta kahdessa Classicissa ja maajoukkueessa piisaa isoja persoonia. Miten solahdat siihen pirtaan?

– Oikein hyvin. Esimerkiksi Classicissa kaikki on yhtä suurta perhettä. Siellä ei oikeastaan mitään skismoja saada aikaiseksi ja kaikki tulee toistensa kanssa todella hyvin juttuun. Ei ole ollut mitään ongelmia ja molemmissa joukkueissa on korostettu sitä, että kaikki saavat olla juuri sitä mitä haluavat olla, olkoon sitten minkälaisista lähtökohdista vain.

– Olen viihtynyt niin seura- kuin maajoukkueessakin, Lastikka vakuutti.

25-vuotias Lastikka on monin tavoin ajateltuna urheilija isolla uulla. Hän kuuluu myös siihen nuoren kaartiin kuten Patrik Laine, jotka ovat tervehenkisiä urheilijoita myös siinä mielessä, että alkoholin juominen ei kuulu elämäntapoihin.

Lastikka juhli vuoden 2018 MM-kultaa karkkipussin merkeissä.

– En juo alkoholia ollenkaan omista henkilökohtaisista syistä. Kun pääsin teinivuosien hankalimmista vaiheista kaveripaineen alta ilman alkoholia, niin olen ajatellut sen niin, että en halua sitä aloittaa sen jälkeenkään. Siitä ei ole minulle mitään hyötyä, joten olen jättänyt sen kokonaan pois.

Helsingin Sanomat julkaisi kisojen alla artikkelin, jossa se kertoi salibandymaajoukkueen pelaajien ammatillisesta tilanteesta. Lastikan kohdalla kerrottiin, että hän on salibandyammattilainen ja liiketalouden AMK-opinnot ovat tauolla.

Mitä Lastikka tekisi jos ei pelaisi salibandya?

– Se onkin sitten jo vaikeampi kysymys. Varmaankin olisin normaalissa työelämässä ja haluaisin harrastaa jotain muuta liikuntaa. Ihmisenä olen lähtökohtaisesti sellainen, että haluan haastaa itseäni ja vähän jopa mitata jossain määrin. Vaikea sanoa mitä se sitten olisi.

MM-turnaus kääntyy keskiviikkona tosivaiheeseen, kun Suomi aloittaa puolivälierät Slovakiaa vastaan.

– Nyt alkavat pelit joissa vain voitoilla on merkitystä. Tietysti yritetään koko ajan kehittää meidän peliä siihen suuntaan, että loppuviikosta meidän peli on sen näköistä, että voidaan pärjätä sillä, Lastikka tiesi.

Tärkein on vielä selvittämättä. Mikä mahtaa olla Lastikan lempikarkkipussi?

– Markkinalaku.

Eli Suomen faneille vinkiksi, että jos Suomi ja Lastikka viikonloppuna pelaavat MM-kullasta niin kultajuhliin on hyvä varata Markkinalakut, ja maalisepolle varmasti maistuu jos joukkueen ja Lastikan tahti jatkuu samanlaisena.