Yle: Salibandyn MM-kisojen yleisömäärät jäivät tavoitteestaan – tv-lukemat hyviä

MM-finaalissa piisasi katsojia, mutta kokonaisuudessaan katsojamäärät jäivät kohtuullisen pieniksi. Kuva: Ari Arola

MM-finaalissa piisasi katsojia, mutta kokonaisuudessaan katsojamäärät jäivät kohtuullisen pieniksi. Kuva: Ari Arola

Salibandyn MM-kisat päättyivät lauantaina MM-finaaliin Suomen ja Ruotsin välillä. Ruotsi kaatoi Suomen maalein 6-4 12 508 katsojan edessä Hartwall Arenalla.

Kokonaiskatsojamäärä jäi kuitenkin ennen koronapandemiaa asetetuista tavoitteista. Osasyynä oli ulkomaisten kisaturistien poisjäänti. Salibandyliiton toiminnanjohtaja Pekka Ilmivalta kommentoi lukemia Ylen haastattelussa.

– Kaikissa otteluissa kaikkinensa kisoilla oli paikan päällä yleisöä vähän yli 70 000. Tästä iso osa muodostui välieräpäivän ja finaalipäivän yleisöstä Helsingin Areenalla. Helsingin jäähallissa ennen kaikkea alkusarjan ottelussa Suomi-Ruotsi oli merkittävä määrä yleisöä ja muutamissa muissa otteluissa ihan mukavasti.

Ilmivalta arvioi haastattelussa, että kisat eivät pääse taloudellisesti nollatulokseen. Sen voi tulkita suoraan tarkoittavan tappioita.

Kritiikkiä herättänyt seikka oli lippujen hintataso. Alunperin kisoihin myytiin finaaliviikonlopulle vain lippupaketteja, joiden hinta oli halvimmillaan 69,50 e. Lopulta myytiin myös päiväkohtaisia 55 euron hintaisia lippuja.

– Totta kai on iso panostus, jos nelihenkinen perhe lähtee katsomaan kisoja, ja siihen laitetaan 200 euroa. Mutta jos vertaa muihin tapahtumiin ja arvokisoihin, joita Suomessa syksyn aikana ja ensi keväänä on, niin olimme vertailussa edullinen tapahtuma, Ilmivalta kuittasi kritiikin.

Ilmivalta pahoitteli jutussa myös Helsingin jäähallin kakkoshallin heikkoja olosuhteita. Myös Helsingin jäähallin alusta puhutti paljon, sillä palloa ei näkynyt TV-kuvassa.

Ilmivalta halusi kuitenkin muistuttaa haastattelussa, että kisat onnistuivat jos katsoo isompaa kuvaa. MM-kisat muun muassa siirtyivät vuodelta 2020 vuodella eteenpäin.

– Ottaen huomioon minkälaisia vaiheita on ollut, kisat ovat siirtyneet ja nyt vielä muutama viikko ennen alkua koronatilanne huononi ja otimme pikaisella aikataululla koronapassit käyttöön, näen kokonaisuudessa, että kisat olivat erittäin onnistunut urheilutapahtuma. Siinä mielessä täytyy olla tyytyväinen. Isossa kuvassa tämä oli onnistuminen.

Jos jäi yleisömäärät tavoitteista niin Ylen TV-lähetystä MM-finaalista seurasi 457 000 katsojaa keskimäärin. Tavoittavuus oli 1,1 miljoonaa. Verraten vuoden 2018 lukemiin 545 000 ja 1,3 miljoonan tavoittavuus, niin lukemat näyttäisivät hieman laskeneen, mutta Yle Areenan puolella ottelu oli käynnistetty 318 000 kertaa.