Tuleeko Cup-pokaalista avantouimari? ”Ensi viikonloppuna on aikaa”

PSS:n Ella Sundström (toinen oikealta) pääsi juhlimaan Cup-mestaruutta.

PSS:n Ella Sundström (toinen oikealta) pääsi juhlimaan Cup-mestaruutta joukkueensa kanssa. Kuva: Hannu Tuominen

Suomen Cupin finaaliviikonloppu päättyi sunnuntaina naisten Cup-finaaliin, jossa PSS kaatoi TPS:n jatkoaikamaalilla. Porvoolaisten kärkipelaajiin kuuluvan Ella Sundströmin mukaan viikonloppu tarjosi laadukasta naissalibandya.

F-liigan kärkikaksikon välinen finaaliottelu lähti liikkeelle TPS:n hallinnalla. Mustavalkoiset pitivät pelivälinettä hallussaan ja PSS joutui tyytymään vastaiskuihin. Erän ainokaisen viimeisteli vierasjoukkueena pelanneen TPS:n tehohyökkääjä Milla Nordlund.

Uppsalan MM-kisoissa pelanneen Sundströmin mukaan porvoolaiset pysyttelivät alkuun pelin ulkopuolella, mikä näkyi TPS:n pallonhallinnalla.

– Tepsillä oli peli paremmin hallussa ja saivat aikaan pidempiä palloralleja. Jäätiin tosi paljon ulkokehälle koko pelissä. Ei päästy oikein ajamaan keskustaan, joka taas sujui paremmin, mitä pidemmälle ottelussa mentiin. Keskustasta kyllä löytyi tilaa, kun löydettiin uskallus sinne mennä.

TPS lähti 2-1-johdossa kolmanteen erään, jonka aikana PSS otti pelin hallinnan itselleen. Porvoolaisilla oli useampi sauma ratkaista ottelu jo kolmannessa erässä, mutta Tepsin maalivahti Noora Vuorela piti joukkueensa pelissä mukana loistavilla torjunnoillaan.

Sundströmin mukaan joukkue nakkasi etukäteen sovitut kuviot roskakoriin, jonka myötä porvoolaisten pelaaminen parani huomattavasti.

– Meillä oli oikeastaan turhan paljon piirretty kuvioita etukäteen, joita lähdettiin toteuttamaan ainakin oman kentällisen kanssa. Ketjun kanssa meillä oli vain kaksi kuviota avauksessa, jotka eivät onnistuneet ja koutsit heittivätkin sitten fläppitaulut pois. Saatiin sen jälkeen itse luoda kuvioita ja peli tulikin heti paljon riemukkaammaksi. Jäätiin kyllä miinuksille oman kentän kanssa, mutta sellaista se on.

Jatkoajalle venyneessä ottelussa PSS:n sankariksi nousi 3-2-voittomaalin viimeistellyt Ella Holmberg.

”Aika laadukasta naissäbää”

Viikonloppu tarjosi PSS:lle kaksi kovaa ottelua, joista joukkue PSS-hyökkääjän mukaan sai arvokasta oppia loppukautta varten.

– Tietysti saatiin yksi tärkeä voitto. Opittiin taas voittamaan tällä kaudella. Tämä oli yksi tavoite, mutta tietysti se kirkkaampi on siellä keväällä. Kaksi kovatempoista peliä ja mielestäni aika laadukasta naissäbää viikonlopulta. Ainakin parasta, mitä Suomesta löytyy, ja pystyttiin hyvin vastaamaankin siihen.

Viime keväänä PSS juhli seurahistoriansa ensimmäistä Suomen mestaruutta. Joukkueen otteissa ei ole kauden aikana ollut havaittavissa pienintäkään mestaruuskrapulaa ja PSS onkin pelannut tähän mennessä erittäin vahvan kauden.

Sundströmin mukaan F-liigan piikkipaikalla oleva joukkueen viimeisissä liigaotteluissa on ollut hakemista, johon hyökkääjä tarjoaa yksinkertaista reseptiä.

– On kyllä ollut vahva kausi tähän mennessä. Tehtiin tuossa muutoksia, jonka vuoksi pari viime peliä on ollut jotain hakemista. En tiedä ollaanko liikaa kaavoihin perustettu peliä, kun pitäisi ottaa vähän rennommin. Kyllä se siitä peli taas täsmää. Ensi viikonloppuna meillä on vapaata, joten voidaan huilia ja tulla taas terävämpänä takaisin.

Työviikko – ja sitten avantoon

PSS voitti seurahistoriansa toisen Cup-mestaruuden. Sunnuntai-ilta ei tarjoa otollisinta hetkeä juhlistaa mestaruutta, mutta Sundströmin mukaan ensi viikolle saattaa löytyä aikaa juhlia kevyesti.

– Vitsit kun huomenna (maanantaina) on koulua ja töitä, mutta ensi viikonloppuna on sitten aikaa vähän juhlistaa.

Viime keväänä PSS juhlisti Suomen mestaruutta uimalla mestaruuspokaalin kanssa, joten Sundströmin mukaan pieni avantouinti saattaisi toimia.

– Miksei, se on aika hauskaa hommaa sen pokaalin kanssa ainakin!