Porilaisjoukkueen tiedotteessa tylyä tekstiä – voiko Karhujen kausi F-liigassa jäädä kesken, puheenjohtaja Ville Pietilä?

Karhut toivoo saavansa tukea yleisöltä ja muilta yhteistyökumppaneilta. Kuva ottelusta Karhut-Steelers. Kuva: Kari Saha/urheilusuomi.com

Karhut toivoo saavansa tukea yleisöltä ja muilta yhteistyökumppaneilta. Kuva ottelusta Karhut-Steelers. Kuva: Kari Saha/urheilusuomi.com

F-liigajoukkue Porin Karhuilta tuli tällä viikolla tiedote, jonka sanamuodot herättivät kysymyksiä. Karhut kuvailee taloudellista tilannettaan vaikeaksi.

Tiedotteessa Karhut kertoi aloittaneensa kauden 2022-2023 rakentamisen solmimalla ensimmäisen pelaajasopimuksen 18-vuotiaan maalivahdin Patrik Suonpään kanssa. Suonpää on torjunut tällä kaudella Karhujen P21-poikien SM-sarjajoukkueessa.

Tiedotteen loppuosassa viitataan alkukauden heikkoihin yleisömääriin ja F-liigan jatkumiseen tyhjille katsomoille koronarajoitusten kiristyttyä. Taloustilanteen sanotaan olevan ”erittäin haastava”.

Yksi lause tiedotteesta pomppaa esiin kuitenkin vielä erityisesti: ”Taloudellinen tuki on välttämätöntä toiminnan turvaamiseksi kauden loppuun saakka.”

Mitä tämä tarkoittaa käytännössä, Karhujen puheenjohtaja Ville Pietilä?

– Olemme kärsineet yleisökadosta jo syksystä saakka. Kausikorttimyynti oli ihan alakanttiin, ja käytännössä jokaisessa ottelussa on jääty yleisötavoitteesta, joka on budjetoitu. Jo viime kaudella jouduimme pelaamaan Divarifinaalit tyhjille katsomoille ja saimme melkoisesti takkiin. Jouduimme käytännössä aloittamaan tämän kauden siitä, että viime kaudelta puuttui lipputuloja.

– Jos tämä jatkuu pitkään niin, ettei yleisöä voida ottaa, tilanne on käytännössä se, että kotiotteluiden lipputuloilla ei pystytä kattamaan vieraspelien kustannuksia. Tämä kausi tulee päättymään negatiiviseen tulokseen. Meillä eivät ole edes palkkakustannukset tai sellaiset vaikuttamassa, vaan ihan normaalit joukkueen toimintaan menevät kulut.

Tiedotteessa puhutaan toiminnan turvaamisesta kauden loppuun saakka. Onko olemassa riski, että Karhujen kausi F-liigassa jää kesken?

– Ei meillä kausi jää kesken missään tapauksessa. Emme ole tulleet tähän sarjaan luovuttamaan kautta kesken, kyllä me pelaamme loppuun saakka. Urheilullinen tavoite on edelleen jatkaa F-liigassa.

– Haasteita tässä tulee taloudellisesti. Alun perin laskimme, että olisimme voineet päästä noin plusmiinus nollaan.

Eli tiedotteen teksti ei täysin pidä paikkaansa?

– En ole tekstiä suoranaisesti nähnyt, mutta sanotaan, että siinä on ehkä tullut virheellinen sanamuoto. En ole siihen lausuntoa antanut. Rikkinäistä puhelinta näissä usein on.

Karhujen tämän kauden yhdeksän kotiottelun yleisökeskiarvo on 320 ja mediaani 342. Paljonko katsojia olisi pitänyt olla, että olisitte tyytyväisiä ja olisitte budjetoidussa?

– Varmaan noin 500 katsojaa olisi sellainen määrä, että olisimme suurin piirtein kuivilla. Täytyy muistaa, että niistä noin 300 katsojasta kaikki eivät ole maksaneita. Ne vääristävät sitä, mitä ovat lipputulot per ottelu.

Ette ole joutuneet vielä pelaamaan tyhjille katsomoille, mutta se riski on olemassa. Keskustelitteko kauden budjettia tehdessä siitä mahdollisuudesta, että osa kotiotteluista voidaan joutua pelaamaan ilman yleisöä?

– Asia kävi mielessä, mutta ei sitä niin vakavasti laskettu. Kyllä se kaikilla oli takaraivossa, mutta tilanne muuttui taas muutamassa viikossa huonompaan suuntaan. Syksy alkoi yleisön kannalta ihan positiivisesti, vaikka monet jäivät kotiinkin, kun pelit striimataan: uskon, että moni katsoo ne kotona.

– Onneksi kotipelejä on jäljellä aika vähän. Sillä tavalla homma on hyvä, että tässä tammikuussa meillä ei ole juurikaan kotipelejä (yksi: 23.1. Karhut-LASB, toim. huom.). Muilla joukkueilla se varmasti näkyy vielä enemmän kuin meillä.

Tiedotteen mukaan seura selvittää mahdollista toiminnanjohtajan palkkaamista. Eikö tämä ole ristiriidassa sen kanssa, mitä taloudellisesta tilanteesta sanotaan edellä?

– Se on hanke, jota ollaan ajamassa, ja siihen haetaan tukirahoitusta. Sen jälkeen se varmaan toteutuu. Haemme koko seuran toiminnanjohtajaa. Aikaisemmin sellaista ei ole koskaan ollut. Jos haluamme kehittyä, se tarvitaan. Toiminnanjohtajan työstä tarvitaan käytännössä junioritoimintaan yli puolet, edustusjoukkueen toimintaa on vain pieni osa.

– Karhuissa on ollut aina niin, että emoseuralla on omat rahat ja edustuksella on omat rahansa. Edustuksen kulut ja menot on aina haluttu pitää omanaan. Siihen ei haluta sekoittaa emoseuran rahoja. Junioreiden maksuista edustusjoukkue ei toimi.

Mitä mieltä olet Karhujen kaudesta tähän mennessä?

– Se on ollut aika lailla sen kaltainen kuin oletettiinkin. Päävastustajat ovat meidän joukossa siellä pudotuspeliviivan alapuolella. Olemme luottavaisia siihen, että ainakin karsintoihin asti päästään. Suoraa putoamista koetetaan välttää loppuun asti.

– Peli on parantunut huomattavasti, mutta muutama piste tarvitaan muiltakin joukkueilta kuin päävastustajilta, niin olisimme aika vahvoilla. Keväällä puhutaan varmaan ihan pisteiden eroista.

Miten tärkeä F-liigapaikka on Karhuille?

– Kyllä se nostaa seuran identiteettiä pikkuisen ylemmäs. Varsinkin kun muutaman vuoden sisällä Poriin on tulossa uusi, iso palloiluhalli, niin olisi ilo, että pelaisimme liigassa. Jos emme siellä pysy, ei se ole seuralle katastrofi. Meidän täytyy kuitenkin kyetä nojaamaan omaan pelaajatuotantoon, ja hyviä omia hyviä junioreita on tulossa.

Juttua päivitetty 13.1. klo 20.02: Lisätty tieto tiedotteessa olleesta maalivahti Patrik Suonpään sopimuksesta.