Salibandyliiton hallituksella vuoden ensimmäinen kokous – ”Liiton tehtävä on mahdollistaa salibandyn pelaaminen”

Salibandykauden jatkuminen on Salibandyliiton tavoitteena haastavasta koronatilanteesta huolimatta. Kuvituskuva: Juha Käenmäki

Salibandykauden jatkuminen on Salibandyliiton tavoitteena haastavasta koronatilanteesta huolimatta. Kuvituskuva: Juha Käenmäki

Salibandyliiton hallitus kokoontui vuoden 2022 ensimmäisen kerran 13.1. Varsinkin koronavirukseen liittyvät asiat olivat tapetilla kokouksessa.

Salibandyliitolla on vakaa aikomus viedä kausi 2021-22 loppuun asti koronaongelmista huolimatta.

– Liiton tehtävä on mahdollistaa salibandyn pelaaminen turvallisesti ja viranomaisten määräyksiä noudattaen. Valitettavasti määräyksillä nyt rajoitetaan harrastamista, kilpailutoimintaa ja yleisön päästämistä otteluihin seuroja vakavasti koettelevalla tavalla.

– Toivomme, että valtioneuvoston uusi, päätettävä koronastrategia vastaa nykyistä ja tulevaa tautitilannetta ja että valtiovalta pikaisesti osoittaisi taloudellista tukea seuroille, jotka ovat kärsineet rajoitteiden aiheuttamista tulonmenetyksistä, liiton hallituksen puheenjohtaja Risto Kauppinen sanoitti tilannetta liiton tiedotteessa.

Toimintaa jatketaan aluehallintoviranomaisten määräysten puitteissa. Aluehallintoviranomaisten salliessa lasten ja nuorten harrastamisen, myös pelitoimintaa voidaan lasten ja nuorten sarjoissa jatkaa mahdollisista paikallisista suosituksista huolimatta. Todettiin kuitenkin, että jatkossakin kiinnitetään erityistä huomiota turnausten terveysturvallisuuteen ja korostetaan sen tärkeyttä.

Kuluvan kauden 2021-2022 läpiviemisen ja riittävän pelaamisen mahdollistamiseksi kilpailukautta voidaan tarvittaessa jatkaa 31.5.2022 saakka. Näin ollen kauden 2021-2022 kilpailusäännöt, eri sarjojen sarjamääräykset, lasten pelimuotojen säännöt, erotuomaritoiminnan johtosääntö, erotuomaritoiminnan matkustussääntö sekä kaikki muut kilpailutoimintaa koskevat säännöt, määräykset ja ohjeet ovat voimassa 31.5.2022 saakka.

Kilpailusääntöjen 52 §:ssä määriteltyä pelaajasiirtojen takarajaa (15.1.) siirretään kuluvan kauden osalta päättyväksi 15.2. Kilpailusääntöjen 48 §:ssä määriteltyä 2001-2007 syntyneiden junioreiden edustusoikeutta pelata valtakunnallisissa ja alueellisissa sarjoissa (1.2.) jatketaan 1.3. saakka P21-sarjassa. Kilpailusääntöjen 57 §:ssä määriteltyä takarajaa (1.2.) pelata vain toisessa farmisopimusjoukkueessa jatketaan 15.2. saakka.

Lisäksi keskusteltiin T21- ja P21 -juniorisarjojen tukalasta väliinputoajan roolista vallitsevassa koronakriisissä. Pyritään vaikuttamaan näiden ikäluokkien pelaamisen mahdollistamiseen ja sen puolesta puhumiseen kaikin mahdollisin tavoin.

Todettiin, että liitto pyrkii vaikuttamaan siihen, että myös aikuiset pääsevät palaamaan salibandyharrastuksen pariin mahdollisimman pikaisesti. Tähän liittyen pidettiin tärkeänä, että liitto viestinnällään luo uskoa kauden jatkumiseen sekä samalla korostaa harrastamisen ja liikunnan tärkeyttä kaikille.

Salibandyliiton hallitus kokoustaa seuraavan kerran 27.1.

Lainaukset: Liiton tiedote