Salibandynaisten U19-kisat siirtyvät jälleen – järjestäjä edelleen hakusessa

U19-naisten kisat siirtyvät jälleen. Kuvituskuva: Juhani Järvenpää

U19-naisten kisat siirtyvät jälleen. Kuvituskuva: Juhani Järvenpää

Vuoden 2022 U19-naisten kisat piti pelata alunperin toukokuussa 2022 Uudessa-Seelanissa, mutta kisat on jouduttu siirtämään eteenpäin koronaviruspandemian vuoksi.

Uuden-Seelannin vetäytyminen kisaemännyydestä ilmoitettiin jo aiemmin, ja uutta järjestäjämaata kartoitetaan IFF:n toimesta. Kisat tullaan tämän hetken tiedon perusteella pelaamaan todennäköisesti syyskuussa.

Myös edelliset U19-naisten kisat kokivat kovia koronaviruspandemian takia. Alunperin ne piti pelata toukokuussa 2020 ja kisat päästiin lopulta pelaamaan vasta syyskuussa 2021.

Vaikka kisojen ajankohta siirtyy, pysyvät ikärajat samoina eli edustuskelpoisia U19-naisten MM-turnauksessa ovat edelleen 1.1.2003 – 3.5.2007 syntyneet pelaajat.