Kuusi pistettä raapinut OLS vahvisti asemiaan pudotuspelitaistossa – katso viikon tulokset ja koosteet

OLS pääsi tuulettamaan kahta tärkeää voittoa. Kuva: Ari Arola

OLS pääsi tuulettamaan kahta tärkeää voittoa. Kuva: Ari Arola

Viikko 6 on salibandyn pääsarjojen osalta paketissa. Miesten liigassa sekä pudotuspeli- että putoamistaisto tiivistyivät. Naisten liigassa B-sarja lyötiin pakettiin.

Miesten liigaviikon suurin onnistuja oli OLS. Oululaiset hakivat perjantaina yllättävän vierasvoiton Oilersin vieraana ja jatkoivat voittoputkeaan sunnuntain kotiottelussa Tiikereitä vastaan. Kuuden pisteen viikonloppu nosti OLS:n seitsemänneksi ja hyviin asemiin pudotuspelipaikan kannalta.

Indiansin rankkareilla voittanut, mutta Nokian KrP:lle kotonaan hävinnyt SPV jäi OLS:n taakse sarjataulukossa. Oilersin sunnuntaina kaatanut EräViikingit on yhdeksäntenä neljä pistettä SPV:n ja viisi pinnaa OLS:n perässä.

Oilersille kaksi tappiota tuli nihkeään saumaan. Voitoilla espoolaiset olisivat nousseet toiseksi, mutta jäivät nollan pisteen myötä haastajan asemaan kärkikolmikon sijojen suhteen. KrP jäi viiden pisteen päähän, TPS kolmen, kun kaikki ovat pelanneet 20 ottelua.

Häntäpäässä Steelers nousi pitkästä aikaa pois putoajan paikalta, kun se voitti Tiikerit perjantain vieraissa. KrP:lle rumasti hävinnyt Karhut valahti viimeistä edeltävälle sijalle kaksi pistettä Teräsmiesten perään.

Naisten liigassa pelattiin B-sarjan viimeinen kierros. Pudotuspelikarsintoihin jatkavien SaiPan lohkovoitto ja nousijajoukkue Helsinki Unitedin kakkossija olivat varmistuneet jo ennen päätöskierrosta.

Kolmannen sijan napanneen O2-Jyväskylän ja neljänneksi sijoittuneen Welhojen kausi päättyi sunnuntaina voitokkaissa merkeissä.

Lohkon neljä muuta joukkuetta, ÅIF, Pirkat, Blue Fox ja Steelers, jatkavat liigakarsintoihin.

Miesten liiga

Keskiviikko 9.2.
Nokian KrP – Karhut 15-8

Perjantai 11.2.2022
Oilers – OLS 6-7

Indians – SPV 5-6 rl.

Tiikerit – Steelers 5-8 Juhani Järvenpään ottelukuvat

Lauantai 12.2.
Jymy – LASB 4-5

Sunnuntai 13.2.
EräViikingit – Oilers 7-3 Juhani Järvenpään ottelukuvat

SPV – Nokian KrP 3-6

OLS – Tiikerit 8-3 Ari Arolan ottelukuvat

Steelers – Classic 6-12

Naisten liiga

NLA

Keskiviikko 9.2.2022
TPS – EräViikingit 4-2 Anssi Koskisen ottelukuvat

Lauantai 12.2.
FBC Loisto – SSRA 5-4 rl

PSS – EräViikingit 8-4

Sunnuntai 13.2.
TPS – SSRA 7-4 Anssi Koskisen ottelukuvat

NLB

Lauantai 12.2.
Pirkat – Blue Fox 4-2

ÅIF – Welhot 5-1
Helsinki United – Steelers 4-5 rl.

SaiPa – O2-Jyväskylä 4-5

Sunnuntai 13.2.
ÅIF – SaiPa 4-5

Pirkat – Helsinki United 1-6

Steelers – Welhot 0-11

O2-Jyväskylä – Blue Fox 7-3 Esa Jokisen ottelukuvat

Miesten Divari

Keskiviikko 9.2.
Rangers – Koovee 2-6

Perjantai 11.2.
ÅIF – SaiPa 5-6 Iiro Karesniemen ottelukuvat

Lauantai 12.2.
Koovee – Welhot 6-3
Rangers – O2-Jyväskylä 3-7
SalBa – M-Team 7-5
LNM – Soittorasia 7-2

Sunnuntai 13.2.
Welhot – SalBa 5-4 ja.
Koovee – FBC Turku 7-8 rl.