NLA:n runkosarja kaartaa loppusuoralle – viime kevään hopea- ja pronssimitalistit karsintauhan alla

PSS ja TPS taistelevat kärkisijoista naisten liigassa. Kuva: Jarmo Koskela

PSS ja TPS taistelevat kärkisijoista naisten liigassa. Kuva: Jarmo Koskela

F-liigan naisten A-lohkon runkosarja on kaartanut loppusuoralle, mutta koronan aiheuttamista ottelusiirrosta johtuen joukkueilla on eri määrä otteluita pelattuna. Edessä on sarjataulukkoon peilaten runkosarjan tärkeimmät pelit.

Alkukausi päästiin vetämään varsin kivuttomasti koronan suhteen, eikä ottelusiirtoja tarvinnut pahemmin tehdä. Tammikuu on kuitenkin tehnyt tässä poikkeuksen ja otteluita on jouduttu koronakaranteenien vuoksi siirtämään.

Tällä hetkellä joukkueilla on runkosarjaa pelaamatta joukkueesta riippuen 2-7 ottelua, jonka johdosta runkosarjan läpivienti normaalilla aikataululla ei ollut mahdollista.

Ottelusiirroista johtuen NLA:n joukkueet päättivätkin maanantaina käydyssä kokouksessa siirtää runkosarjan päätöskierrosta viikolla eteenpäin. Runkosarjan viimeinen kierros pelataan sunnuntaina 20.2.

Marras-joulukuussa Uppsalassa pelattujen MM-kisojen jälkeen F-liigan A-lohkossa on joukkueilta nähty tasaisen varmaa tekemistä, mutta myöskin selkeitä kurssinmuutoksia. Tämä on osaltaan jättänyt sopivasti panosta kierroksille, sillä taisteluita tullaan viimeisissä otteluissa käymään niin kotiedun kuin playoff-karsintojenkin suhteen.

PSS vakuuttaa kärjessä

NLA:n kärkinelikko on selvillä ennen viimeisiä kierroksia, mutta sijoitukset PSS:n, EräViikinkien, Classicin ja TPS:n välillä ovat ratkomatta. Joukkueilla onkin edessään keskinäisiä kamppailuita, joten panosta kevään pudotuspelejä ajatellen ei tule puuttumaan.

Ennen MM-kisatauolle siirtymistä hallitseva Suomen mestari PSS oli kärjessä ja siinä se on pysytellyt oikeastaan koko kauden. Jukka Kouvalaisen valmentama joukkue on suorittanut varsin korkealla tasolla ottelusta toiseen ja viime kausilta tutun varmaan viisikkopuolustukseen valetun kivijalan lisäksi joukkue on ollut vahva myös hyökkäyssuuntaan.

Malmösta Porvooseen täksi kaudeksi palanneen Inka Lampisen kipparoima joukkue on pystynyt koko kauden pelaamaan vahvasti kolmen kentällisen voimin, eikä viime kierroksilla koetut poissaolot ole tulosten valossa haitanneet.

Joukkueen nimellisen kakkosen ovat viime aikoina muodostaneet Ella Sundström (19+7), Tepsistä Porvooseen vaihtanut Jasmin Saario (9+10) sekä Milja-Maria Saarikoski (5+5). Porvoolaisten takalinjoilla pelaa toista kauttaan Porvoossa viihtyvä sveitsiläinen Celine Stettler ja maalipuiden välissä viimeisenä lukkona on vakuuttavaa kautta pelaava Arla Salo.

Porvoolaiset ovat pelaamastaan 17 ottelusta hävinneet vain kaksi, joista viimeisin oli kärkikamppailussa koettu 3-6-tappio TPS:lle juuri ennen joulutaukoa. Joukkueella on runkosarjassa jäljellä neljä ottelua ja tällä hetkellä pistesarakkeessa komeilee 43 pistettä.

EräViikinkien kausi on ollut hyvin erilainen kuin vuosi sitten. Kuva: Esa Takalo

Toisena sarjataulukossa majailee viime kauteen verrattuna hyvin erilaista runkosarjaa pelaava EräViikingit. joka on 18 ottelusta onnistunut raapimaan 37 pistettä.

Ville Turusen saappaisiin viime kauden päätteeksi astunut Raine Laine sai kesän kynnyksellä helsinkiläisten kannalta kaksi mieluisaa paluumuuttajaa, kun Uppsalan MM-kisoissa edukseen esiintynyt Daniela Westerlund ja Trine Sällström palasivat Ruotsissa vietetyn kauden jälkeen Mosahallille. Lisäksi joukkueen tolppien väliin palasi viimeksi keväällä 2018 liigassa nähty Laura Loisa, joka on kuulunut liigan maalivahtieliittiin tällä kaudella.

Joukkue on onnistunut raapimaan pisteitä tähän mennessä tasaiseen tahtiin ja loppukautta ajatellen hyvää lupaa jokaisesta kärkinelikon joukkueesta vähintään kertaalleen raavitut voitot. Tahtipuikkoja hyökkäyspäässä yhdessä joukkueen kippari Westerlundin (10+12) kanssa heiluttelee Sofia Mittentag (19+7) ja Taru Nordman (10+12).

TPS ei ole vielä pelannut liigaa vuonna 2022

Viime kaudella kirvelevän tappion pronssiottelussa Rankkoja Ankkoja vastaan kokenut Classic parantaa viime kauden runkosarjan viidettä sijaa varmasti.

Kolmantena tällä hetkellä 32 pisteellä oleva tamperelaisjoukkue vahvistui ennen kautta, kun syyskuussa U19-naiset MM-kultaan jatkoaikamaalillaan johdattaneen Suvi Hämäläisen seurassa Bläk Boksin kirkkaisiin valoihin saapui Jenni Torkki ja Johanna Homi.

Tamperelaisten hyökkäyspään tulivoimasta kertoo 95 tehtyä maalia 18 pelattuun otteluun, joskin joukkueen toiseksi parhaana maalintekijänä on hieman yllättäen puolustajana operoiva Meri Jokinen 13 maalillaan.

Suomen Cupin finaaliviikonlopulla välierissä PSS:lle hävinnyt joukkue vaihtoi yllättäen tammikuussa päävalmentajaa, kun Pekka Nieminen jätti joukkueen henkilökohtaisten syiden takia ja tilalle loppukaudeksi tuli Juuso Koskinen. Joukkue joutunee jännittämään vielä tovin pelikenttien ulkopuolella FBC Loiston kanssa koetun saagan lopputulemaa, jonka viimeisin päätös tuli keskiviikkona.

Koronan tuomat ottelusiirrot ovat näkyneet selkeinten neljäntenä tällä hetkellä olevan TPS:n arjessa. Turkulaisjoukkuetta ei ole F-liigakentillä nähty joulukuun jälkeen, sillä joukkue on tammikuussa Turussa pelatun Suomen Cupin finaaliviikonlopun jälkeen joutunut siirtämään otteluita koronaviruksen vuoksi.

Tällä hetkellä TPS:lla on runkosarjaa pelaamatta kolmannes, eli seitsemän ottelua. Monilajiseuran 100-juhlavuotiskaudekseen merkittävästi niin pelaajiston kuin valmennuksenkin suhteen vahvistunut Palloseura on pelannut erittäin vahvan kauden. Uppsalan MM-kisoissa TPS olikin hieman yllättäen Suomen joukkueessa edustetuin seurajoukkue, joka pohjautuu seuraan palanneen päävalmentaja Aki Vilanderin luotsaaman Palloseuran kahteen erittäin vahvaan ketjuun.

Mustavalkoisten riveihin täksi kaudeksi palannut Jenna Saario johtaa liigan vaarallisinta hyökkäysketjua yhdessä pistepörssin kärkipaikalla olevan Milla Nordlundin (24+11) ja toisena majailevan Laura Rantasen (15+13) kanssa. Liigan maalivahtieliittiin kuuluva Noora Vuorela on pelannut totutun varmasti. Loppurunkosarjassa Palloseuralla on vielä paljon pelattavaa ja joukkueella on mahdollisuudet vielä voittaa runkosarja.

Kestomenestyjä SB-Pro uudenlaisen tilanteen edessä

Liigan nuorimman joukkueen titteli menee toista kautta perättäin odotetusti sarjataulukossa 22 pisteen myötä viidentenä olevan FBC Loiston suuntaan. Viime kaudeksi NLA:han noussut joukkue hävisi viidenteen otteluun venyneessä puolivälieräsarjan Classicille, mutta onnistui puolestaan voittamaan Suomen Cupin mestaruuden.

Täksi kaudeksi joukkue koki merkittäviä menetyksiä, kun joukkueen omat kasvatit Ulla Valtola ja Iida Mettälä suuntasivat länsinaapuriin ja Laura Pakarinen alppimaa Sveitsiin, joiden myötä hyökkäyspäästä lähti merkittävä määrä tehoja.

Lähtijöiden tilalle täksi kaudeksi on noussut juniorimaajoukkueista tuttuja pelaajia, kun keskushyökkääjänä operoiva Eerika Koski (12+7) ja syyskuussa maailmanmestaruutta juhlinut Emilia Pietilä (6+4) ovat ottaneet roolia. Pohjanmaan lakeuksilta Turkuun muuttanut Maria Viitala on viime kierroksilla ottanut ykkösmaalivahdin viittaa itselleen.

Vastikään joukkueen kanssa jatkosopimuksen solmineen päävalmentaja Matti Pienihäkkisen luotsaama Loisto joutuu vielä viimeisillä kierroksilla jännittämään lopullista sijoitustaan.

Viime kevään hopeamitalisti SB-Pron kausi on ollut kuudentena oleville nurmijärveläisille takuulla pettymys tähän asti. Joukkue koki menetyksiä kesän aikana, kun Meri-Helmi Höynälä ja Ina Leminen suuntasivat Aki Vilanderin perässä Turun Palloseuraan ja joukkueen ykkösmaalivahti Juulia Kataja vaihtoi hieman yllättäen sarjaporrasta alemmas Steelersin riveihin.

Päävalmentajaksi palanneen Sami Saarikosken kokoonpano on sekoitus kokemusta sekä nuoruutta ja joukkueen kokenut osasto onkin näyttänyt esimerkkiä kentällä koko kauden ajan. Hietamäen ja Kujalan kaksoset ovat joukkueen sisäisessä pistepörssissä neljän ensimmäisen joukossa, joista Mirja Hietamäki (18+2) on sarjan pistepörssin 12.

Joukkue on tehnyt sarjassa vähiten maaleja (51) ja päästänyt toiseksi eniten (90), joka väistämättä näkyy myös sarjataulukossa. Moninkertainen Suomen mestari joutuu 17 pisteellään vielä jännittämään karsintapeikkoa, sillä loppukaudesta selvästi otteita parantanut SSRA hengittää neljän pisteen päässä niskaan.

Vieläkö Ankat nousee kuiville?

Pronssia viime kaudella juhlineen Rankkojen Ankkojen pajatso tyhjeni kauden päätteeksi kertaheitolla ja tilalle vahvasta juniorityöstä tunnettu joukkue on nostanut omia junnuja. Karo Kuussaaren luotsaama oululaisryhmä koki kauden alkuun 12 ottelun tappioputken, joka katkesi vasta viime vuoden toiseksi viimeisessä ottelussa FBC Loistoa vastaan, jonka joukkue onnistui voittamaan 6-5-jatkoaikavoitolla.

Tuosta seurasi neljän ottelun voittoputki ja joukkueen viimeinen toivon kipinä pudotuspelikarsinnan välttämiseksi pysyi päällä. Viime kaudella kuudenneksi pistepörssissä sijoittunut Liinu Koivisto on ollut tällä kaudella Ankkojen paras pistenainen 16+7-tehoillaan ja oululainen valittiinkin F-liigan joulukuun pelaajaksi.

Joukkue on tällä hetkellä toiseksi viimeisenä 13 pisteellään ja täten matkalla pudotuspelikarsintoihin, mutta hyvästä loppukaudesta johtuen joukkueella on vielä neljässä viimeisessä ottelussaan sauma nousta kuiville.

Kooveen kausi on sujunut varjojen mailla. Kuva: Esa Takalo

Viime kaudella puolivälieräsarjan neljässä ottelussa Suomen mestari PSS:lle hävinneen Kooveelle kausi on ollut erittäin vaikea. Joukkue on onnistunut 18:sta pelaamastaan ottelustaan raapimaan ainoastaan 3 voittoa ja pitääkin hallussaan viimeistä sijaa 10 pisteellä.

Tamperelaiset menettivät viime kauden päätteeksi parhaan maalintekijänsä, kun Suvi Hämäläinen vaihtoi kaupungin sisällä Classicin riveihin. Ovi kävi myös Kooveen kannalta mieluisaan suuntaan, kun syksyllä kahdet MM-kisat urakoinut Elli Kylmäluoma (9+12) muutti Oulusta luokanopettajaopintojensa myötä Tampereelle ja Porvoosta isomman vastuun perässä saapui Kalpana Tarvainen.

Joukkueen vaisu kausi johti lopulta valmentajan vaihtoon, kun useamman kauden joukkueen peräsimessä ollut Kari Lehtisalo teki tilaa Juha Kurjelle. Tamperelaisilla on vielä pieni sauma nousta pois karsijan paikalta, mutta siihen joukkue tarvitsee muiden joukkueiden apua ja kipeästi.

Sarjataulukko

Loppurunkosarjan tärkeimmät ottelut:

09.02.2022 klo 19.00 TPS – EräViikingit, Kupittaan palloiluhalli
11.02.2022 klo 18.30 Classic – TPS, Bläk Boks
12.02.2022 klo 12.00 FBC Loisto – SSRA, Nouste Areena
12.02.2022 klo 15.00 PSS – EräViikingit, Porvoon SBH
12.02.2022 klo 17.00 SB-Pro – Koovee, Arkadia Halli

Kevään pelien uudet aikataulut:

Pudotuspelikarsinnat
la 26.2., su 27.2., ke 2.3., tarvittaessa la 5.3. ja su 6.3.

Puolivälierät
la 12.3., su 13.3., ke 16.3. ja tarvittaessa la 19.3., su 20.3.

Välierät
la 26.3., su 27.3., ke 30.3. ja tarvittaessa la 2.4., su 3.4.

Finaalit
la 9.4., su 10.4., ke 13.4., la 16.4. ja tarvittaessa su 17.4., ke 20.4., la 23.4.