Divarikarsinnan otteluparit selvillä – nämä joukkueet karsivat Suomisarjasta ylöspäin

Kuvituskuva: Iiro Karesniemi

Kuvituskuva: Iiro Karesniemi

Kun Suomisarjan lohkot pelattiin päätökseen, samalla selvisivät otteluparit Divarikarsinnan ensimmäiseen vaiheeseen.

Ensimmäisenä otteluparit asetteli jo sunnuntai-iltana paikalleen Pääkallon keskustelupalstalla nimimerkki Butters, ja nyt ne on vahvistanut myös Salibandyliitto.

Otteluparit:

Soittorasia – SBS Wirmo
Rangers – Nibacos
Merikoski SBT – Loviisan Tor
Happee Steamers – SB Vantaa

Mainittakoon, että B-lohkossa SBS Kingsin ja HIFK:n pistekeskiarvo oli parempi kuin SBS Wirmon, mutta Kings ja HIFK ilmoittivat Salibandyliitolle maaliskuun kyselyssä, etteivät tavoittele paikkaa Divarikarsinnassa. Näin ollen B-lohkosta toisen karsintapaikan sai SBS Wirmo.

Divarikarsinnat pelataan paras kolmesta -periaatteella eli jatkoon riittää kaksi otteluvoittoa. Ensimmäisen vaiheen runkopäivät ovat lauanta 26.3., lauantai 2.4. sekä tarvittaessa sunnuntai 3.4.

Toisesta vaiheesta Divariin

Otteluparien voittajat etenevät karsintojen toiseen vaiheeseen, joka pelataan niin ikään paras kolmesta -periaatteella.

Karsintojen toisessa vaiheessa runkosarjasijoitukseltaan paras kohtaa otteluparissa runkosarjasijoitusvertailussa heikoimman joukkueen. Runkosarjasijoitusvertailussa Divarijoukkueet ovat ennen Suomisarjan joukkueita ja Suomisarjan lohkoissa samoilla sijoituksella olevat joukkueet pistevertailun mukaisessa järjestyksessä.

Toisin sanoen siis: jos molemmat Divarin joukkueet ovat mukana toisessa vaiheessa, niillä on siinäkin kotietu.

Toiseen vaiheen runkopäivät ovat lauantai 9.4., sunnunta 10.4. sekä tarvittaessa lauantai 16.4. Toisen vaiheen otteluparien voittajat saavat paikat Divariin kaudelle 2022-23.