Divarit

Näkökulma: Kun kilpailusta viedään kilpailu, mitä jää jäljelle? – Suomisarjan uskottavuus on valutettu viemäristä

04.03.
2022
Divarit

Kuvituskuva: Juhani Järvenpää

Tuorein sekoilu on vain yksi luku lisää Suomisarjan ympärillä viime vuosina pyörineeseen tapahtumien ketjuun.

Tämän viikon Suomisarja-saaga on osoittanut, että halutessaan – pakon edessä – Salibandyliitto saa asioita aikaan rivakasti. Tapahtumat alkoivat vyöryä toden teolla tiistaina ja jo torstaina oltiin aivan uuden tilanteen edessä.

Kalenterissa ehti kuukausi vaihtua juuri parahiksi maaliskuuksi, joten olikin jo korkea aika veivata syyskuussa aloitetun sarjan sarjajärjestelmä uuteen asentoon – jo toisen kerran tällä kaudella.

Nyt tilanne on se, että Suomisarjasta ei putoa tai karsi 2. divisioonaan tällä kaudella yhtään joukkuetta. Kaikille on sarjapaikka Suomisarjassa kaudella 2022-23, ellei joukkue kykene Divarikarsinnassa nousemaan sarjaporrasta ylemmäs.

Sarjakautta on jatkettava, ellei sillä ole esittää koronasta johtuvia perusteita sarjan keskeytykselle.

Toisin sanoen joukkueet pelailevat loput pelit pois ilman, että niiden tuloksilla on oikeastaan mitään merkitystä – ellei sijoitus sitten oikeuta paikkaan Divarikarsinnassa, jonne joukkue myös ilmoittaa haluavansa mennä.

Kun kilpailusta viedään kilpailu, mitä jää jäljelle? Tätä Suomisarjan seurat saavat miettiä tykönään loppukauden ajan.

Kilpaurheilun kanssa Suomisarjalla ei nyt ole tekemistä. Voidaan tietysti kysyä, onko niin ollut sen jälkeenkään, kun korona keskeytti kauden ja liitosta tuli päätös, että 75 prosenttia pelatuista sarjaotteluista riittää kauden läpiviemiseen ja sijoitusten ratkaisemiseen pistekeskiarvolla.

Tilanteessa kävi monessa paikassa niin kuin ounasteltiin, että joukkueet todella ottivat ”buffet-taktiikan” käyttöön: rästiotteluista sovittiin pelattavaksi itselle joko pelimatkan pituuden tai vastustajan tason perusteella mieluisimmat ja sopivimmat, ja epämukavampien pelien sopimista vitkuteltiin niin pitkään kuin mahdollista. Lopulta otteluiden sopimistahti oli niin laiskaa, että liitosta tuli ukaasi, että elleivät seurat saa itse pelejä sovittua, liitto tulee ja määrää niille ajat.

Sitten tuli viime perjantai, paljon puhuttu case Classic United ja tältä kaikelta putosi lopullinenkin pohja.

Ydinasiat hukassa

Suomisarja-joukkueet kokevat jääneensä yksin. Sarja oli vuodenvaihteen molemmin puolin keskeytyksissä pitkän pätkän, mutta liitosta ei kuulunut mitään. Kun seurat lähestyivät oma-aloitteisesti liittoa, kysymyksiin ei joko vastattu tai sitten vastaukset olivat epämääräisiä.

Nykyajan maailmassa heikon viestinnän ja tiedonkulun taakse on vaikea mennä. Esimerkkinä käyköön Lohjan Salibandyn valmentaja Jussi Luoma: tilanteen eskaloituessa hän kokosi vajaassa tunnissa 13 joukkueen B-lohkolle Whatsapp-ryhmän, johon hän kaivoi yhteystiedot seurojen verkkosivuilta yksi kerrallaan. Siellä ajatustenvaihto lohkon sisällä kävi sujuvasti.

Tämän ei luulisi olevan liitollekaan mahdoton tehtävä semminkin, kun joukkueiden yhteystiedot ovat suoraan käytettävissä. Konsulttipalkkion vinkistä voi lähettää Luomalle Lohjalle. Plus alv.

Huolestuttavia ovat myös Suomisarjan seuroista tulevat viestit, joiden perusteella sarjatoiminnan ydinasioitakin on liitossa hukassa.

Esimerkki: kun Santa’s United ilmoittautui jäävänsä kokonaan pois A-lohkosta aivan kauden kynnyksellä ja lohkon joukkuemäärä pudotettiin 10:een, joukkuemäärän pudotessa lohkon viimeistä ei oltukaan enää pudottamassa suoraan.

Kun erään seuran edustaja tiedusteli liitosta, aiotaanko A-lohkon jumbolle nyt todella antaa suora vapaalippu karsintaan, kun muista lohkoista putoaa suoraan jopa useampi joukkue, liitossa myönnettiin, ettei asia ollut tullut mieleen. Sitten sarjajärjestelmää muutettiin.

Anteeksi saa pyytää ja anteeksi pitää myös antaa, mutta voi myös kysyä, kuinka monta kertaa tämä on tehtävä ennen kuin jotain konkreettista tapahtuu.

Jos se ei konkretisoidu teoiksi, anteeksi on vain tyhjä sana. Sori siitä.

Alkuperäinen ajatus karkaa

Suomisarja, jonka piti tulla tarjoamaan kyläsarjaksi nuutuneen kakkosdivarin parhaille tasokkaita otteluita, tavoitteellisempaa toimintaa ja kenties ponnahduslauta kohti Divaria, on parin repaleisen toimintavuotensa aikana pilaantunut pahoin. Jäljellä on enää rippeet siitä, mitä sarjauudistusta rakentanut työryhmä muutamia vuosia sitten tavoitteli.

Suomisarjasta piti rakentua kohtuullisen napakka, kolmen 10 joukkueen lohkon sarja.

Ilmeisesti 30 oli vaarallinen luku, sillä Suomisarjalle on käynyt parissa vuodessa samoin kuin eräälle tuntemalleni istumatyötä tekevälle miehelle 30-vuotispäivän jälkeen: hallitsematon turpoaminen.

Tällä kaudella sarjassa pelaa 34 joukkuetta, jotka kaikki siis säilyttävät paikkansa (karsinnassa mahdollisten nousijoiden tilalle tulevat putoajat Divarista).

F-liigan kaventamisen myötä Divarista putoaa kaksi joukkuetta varmuudella suoraan Suomisarjaan. Miesten kakkosdivisioonasta aiotaan suunnitellusti ja sarjajärjestelmän mukaisesti nostaa Suomisarjaan seitsemän joukkuetta.

Tämän kaiken jälkeen kauden 2022-23 Suomisarja olisi hypoteettisesti 43 joukkueen paksukainen. Vaikka on käytännössä varmaa, että kaikki paikkaan oikeutetut eivät Suomisarjaan lähde ja määrä pienee tuosta, ollaan aika kaukana 30 joukkueen mallista, jonka pohjalle Suomisarja aikanaan rakennettiin.

Sekoilusta toiseen

Tuorein sarjapaikasta luvan kanssa luopumisiin liittyvä sekoilu on vain yksi luku lisää Suomisarjan ympärillä viime vuosina pyörineeseen tapahtumien ketjuun, jonka jokaisen käänteen perässä pysymisessä on ollut täysi työ. Tuntuu lähes, että Suomisarjan ympärille on langetettu jonkin sortin kirous.

Suomisarja oli syntyessään toivottu lapsi, mutta sen matkasta on tullut vaikea ja myrskyisä. Siitä on tullut urheilusarja, johon pelaamalla kukaan ei ole oikeastaan koskaan noussut ja josta kukaan ei ole pudonnut – kiitos koronaepidemian, joka tuli katkaisemaan pelit keväällä 2020. Ratkaisupelien jääminen väliin tuolloin tarkoitti, että Suomisarja sai alkunsa enemmän ja vähemmän kivuliaalla pihtisynnytyksellä kaudeksi 2020-21.

Viimeistään tämän viikon tapahtumien seurauksena Suomisarjan uskottavuudesta – urheilullisesta ja toiminnallisesta – leijonanosa on valunut viemäristä alas. Se on vaurio, jota ei korjata hetkessä.

Koronapandemia on sotkenut kilpailullisesti Suomisarjaa alusta saakka, mutta sen taakse ei voi mennä. Salibandyliitto on toiminnallaan ja päätöksillään vain kiihdyttänyt kielteistä kierrettä sen sijaan, että olisi kyennyt jarruttamaan. Suomisarja on ollut lähestulkoon kuin maassa makaava, jota on potkittu kahdesta eri suunnasta. Sieltä nouseminen ei tapahdu hetkessä, jos koskaan.

Se on sääli, koska Suomisarjan perusidean hyvyys ei ole kadonnut mihinkään. Onnistuneeseen toteutukseen on vain todella pitkä matka.

Iiro-Pekka Airola
Toimittaja

Twitter: @ipairola