Vartiainen kiitteli joukkueensa sitoutuneisuutta – kommentoi pelistä puuttuneen tähtikaksikon tilannetta

Antti Vartiainen piti joukkueensa puolustusilmeestä. Kuva: Juhani Järvenpää

Antti Vartiainen piti joukkueensa puolustusilmeestä. Kuva: Juhani Järvenpää

Indians nappasi tiistai-iltana tärkeän voiton, kun se kaatoi paikallisvastustaja Oilersin Tapiolassa jatkoajan jälkeen. 5–4-voitolla Indians kavensi ottelusarjan lukemiin 1–2.

Heimon päävalmentaja Antti Vartiainen oli ottelun jälkeen tyytyväinen, vaikka rauhallisesta puheenparresta sitä ei ehkä pystynyt päättelemään.

– Tulos oli hyvä ja pelillisesti pelattiin varmasti paras peli tähän mennessä, Vartiainen summasi Tapiolan urheiluhallin pukukoppikäytävällä.

– Täytyy kiitellä joukkueen sitoutuneisuutta. Ilme oli rohkea ja porukka halusi ratkaista. Saatiin raikas mielentila, millä saatiin tiukat paikat kestettyä.

Sekä Oilersin että Indiansin kotipaikka on Espoo, mutta tapa pelata salibandya varsin erilainen. Taitava Indians on vahva pallolla, vauhdikas Oilers erityisesti tilanteenvaihdoissa.

Indiansille paikallispelit ovat tietynlaista tasapainoilua pelirohkeuden ja pallovastuun välillä.

Tiistai-iltana Indians tyytyi ajoittain lähinnä pallottelemaan omalla kenttäpuolella, eikä päästänyt Oilersia kääntämään. Niissä hetkissä, kun Indians uskalsi edetä ja pelata ahtaisiinkin rakoihin, se pääsi paikoille.

– Kun puhutaan meidän pelin ydinasiasta, halutaan olla pallollinen jengi ja ottaa ne aloitteet, kun on mahdollisuus ottaa ne. Oman pelin kautta mentiin tänään. Tokassa erässä oli hetkiä kun pelattiin liian safetya, mutta kolmanteen löydettiin taas se ekan erän henki, Vartiainen ruoti viitaten 3–1-johtolukemiin päättyneeseen avauserään.

Tapiolassa Indians onnistui etenkin puolustuspelissään. Bussittamisesta puhuminen on yliampuvaa, mutta ajoittain Indians vetäytyi matalaan puolustusblokkiin, piti Oilersin poissa ykkössektorista ja söi palloa uhrautuvasti.

– Pyritään tunnistamaan tilanteet, miten kannattaa milloinkin pelata. Tänään puolustuspeli oli hyvällä tasolla. Parannettiin selkeästi edellisestä.

Isoimpana puolustuspään onnistumisena voi pitää Oilersin tulikuuman ykköskentällisen pimentämistä. Edellisessä pelissä viidesti osunut Justus Kainulainen maalasi Tapiolassa kerran. Laukauksia Kainulainen lähetti 13 ja niistä 11 jäi Indians-pelaajien peittoihin.

Huomionarvoista Öljymiesten ykkösen pitelemisessä oli etenkin se, että tempussa onnistui loukkaantumisten takia uusittu ykköskentällinen. Sen laidoilla viilettivät vuonna 2003 syntynyt Samuli Junnila ja vuoden vanhempi Jasper Auvinen.

– Hyvinhän kundit pelasivat, eikä huimannut yhtään. Tuntui hyvältä laittaa tuo viisikko sinne, Vartiainen tuumasi.

Analyyttisenä tunnetun Indians-luotsin mukaan ottelusarjoissa on viime kädessä kyse siitä, miten sarjan aikana onnistuu kehittymään. Kaksi aiempaa peliä ei antanut Indiansille isoa toivonkipinää, vaikka toisen pelin 4–9-loppulukemat eivät täysin pelin antia kuvastaneetkaan.

– Edellinen tulos oli sellainen, kun joskus pystyy pelin jälkeen toteamaan, että ei tämä ihan näin (tapahtumien valossa) mennyt. Mutta ei se horjuttanut meidän uskoa mihinkään. Peli kerrallaan mennään ja nollataan aina edellinen tulos.

Kaiken kaikkiaan kolmannen pelin jatkoaikavoitto oli Indiansilta vahva noteeraus. Ottelun sisällä tuli iso mutka matkaan, kun uransa ensimmäisen pudotuspeliottelun pelannut Rasmus Pasanen ajettiin punaisella kortilla suihkuun kolmannen erän alussa. Tilanne oli tuolloin 3–3.

Kaiken kukkuraksi joukkue joutui pelaamaan ilman ykköstähtiään Valtteri Kainulaista ja Aaro Astalaa. Myös Santeri Toropainen uupui puolustuksesta. Tähtikaksikon tilanteita Vartiainen kommentoi arvoituksellisesti.

– Tänään eivät olleet pelikunnossa ja seuraava peli on perjantaina, joten katsotaan sitten.

Tilanteita seurataan siis päivittäin, pohjoisamerikkalaisin termein day-to-day?

– Se on juurikin näin, Indians luotsi päätti.