Vieläkö Salibandyliitto tukee Olympiakomitean kohussa ryvettynyttä Jan Vapaavuorta järjestön johdossa? Näin toiminnanjohtaja vastaa

Salibandyliiton toiminnanjohtaja Pekka Ilmivalta liittokokouksessa marraskuussa 2020. Arkistokuva: Salibandy.fi

Salibandyliiton toiminnanjohtaja Pekka Ilmivalta liittokokouksessa marraskuussa 2020. Arkistokuva: Salibandy.fi

Olympiakomitea on ollut viime aikoina myrskyn silmässä. Se herättää kysymyksen, vieläkö Salibandyliitto tukee Jan Vapaavuorta, jota se esitti OK:n johtoon syksyllä 2020.

Kohu alkoi viime viikolla, kun Yle Urheilu paljasti Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtajana toimineen Mika Lehtimäen saaneen viime syksynä varoituksen työyhteison naisiin kohdistuneesta epäasiallisesta käytöksestä.

Varoituksesta päätettiin pienessä piirissä puheenjohtaja Jan Vapaavuoren johdolla, eikä asiaa tuotu OK:n hallituksen tietoon. Varoituksesta tiesivät ainoastaan Vapaavuori, puheenjohtajistoon kuuluvat Susanna Rahkamo ja Sari Multala sekä toimitusjohtaja Mikko Salonen. Epäasiallisesta käytöksestä huolimatta Lehtimäki valittiin myöhemmin jatkokaudelle vuonna 2018 alkaneeseen huippu-urheiluyksikön johtoon. Olympiakomitean hallitus kuuli varoituksesta vasta viime viikolla, kun Yle uutisoi asiasta.

Lehtimäki irtisanoutui maanantaina pidetyssä tiedotustilaisuudessa. Hän kertoi lähettäneensä kahdelle kollegalleen yöaikaan ”liian kaverillisia viestejä”. Vapaavuoren mukaan Lehtimäkeä ei irtisanottu, eikä epäasiallinen käytös olisi ollut riittävä irtisanomisperuste.

Kohu sai uusia mittasuhteita tiistaina, kun Yle kertoi Lehtimäen epäasiallisen käytöksen jatkuneen vuosia ja, että siihen liittyi myös ”fyysistä kajoamista”.

Vapaavuoren näkökulmasta kohusta tekee raskauttavan paitsi hänen johdolla tehty salailu myös keskenään ristiriidassa olevat lausunnot. Vapaavuori kertoi viime viikolla, että asiaa ei tuotu julkisuuteen, koska siitä oli tehty tiukat salassapitosopimukset. Vapaavuoren mukaan Lehtimäen epäasialliseen käytökseen ei myöskään liittynyt fyysistä ahdistelua.

Ylen tietojen mukaan salassapitosopimusta ei ollut, eivätkä uhrit olleet pyytäneet asian salaamista, kuten Vapaavuori väitti.

Keskiviikkona Opetus- ja kulttuuriministeriö teki Olympiakomitealle selvityspyynnön asiasta.

Salibandyliitto tuki Jan Vapaavuosta Olympiakomitean puheenjohtajaksi syksyllä 2020. Toiminnanjohtaja Pekka Ilmivalta, vieläkö Salibandyliitto tukee Vapaavuorta tämän kohun jälkeen?

– Olemme Riston (Kauppinen, Salibandyliiton hallituksen puheenjohtaja) kanssa aamulla jutelleet. Olemme pelkästään julkisuudessa olleiden tietojen varassa. Tottakai ne eilisillan Ylen tiedot heittivät varjon sen suhteen, miten asiaa on viety eteenpäin. Mielenkiinnolla odotetaan, miten asia nyt etenee ja mitä tulee ilmi.

– Tämänhetkisen tiedon perusteella en voi sanoa, enkä ole positiossa sanoa, nauttiiko Vapaavuori Salibandyliiton luottamusta asiassa. Tarvitaan lisää tietoja siitä, miten asia on mennyt.

Mitä mieltä olet siitä, että näin merkittävässä asemassa olleen henkilön epäasiallista käytöstä käsiteltiin pienessä piirissä, eikä sitä tuotu Olympiakomitean hallituksen tietoon?

– En tiedä onko Olympiakomitean hallituksella joku sisäinen toimintaohje tai roolitus, käsitelläänkö asioita rajatusti vai ei. Lähtökohtaisesti ajattelisin, että tuon tason henkilön valinnassa hallituksella pitäisi olla kaikki mahdollinen tieto. En näe, että maanantain tiedostustilaisuudessa kerrotut asiat olisivat olleet sellaisia, joita ei olisi voitu hallitukselle kertoa, koska se on Olympiakomitean ylin toimielin.

Mikä on henkilökohtainen mielipiteesi, onko Vapaavuorella vielä edellytyksiä jatkaa Olympiakomitean puheenjohtajana?

– Ajattelin ennen näitä Ylen uusimpia tietoja, että niillä tiedoilla mitä tiedotustilaisuudessa tuotiin maanantaina esille, oli ryhdytty asianmukaisiin toimiin, jotka työsopimuslain mukaan ovat mahdollisia. Vakuutuin, että varoitus oli oikea toimenpide. Se on toimenpide, että jos käytös toistuu, niin kovemmat toimet tulevat käyttöön.

– Eilen tulleet tiedot herättivät kuitenkin kysymyksiä. Jotta voin oman kantani esittää tai Salibandyliitto ottaa asiaan kantaa, tarvitaan lisää tietoa. Yleisesti ottaen tämän tyyppiset asiat ovat aina vakavia, eikä tilannetta helpota, jos asioita lähdetään peittelemään tai yritetään salata.