F-liigan runkosarja päättyi lopulta viime sunnuntaina. Vaikka pudotuspelit ovat jo täydessä käynnissä, viikon top 5 -lista kurkistaa takaisin runkosarjaan ja eniten henkilökohtaista pistelukemaansa edelliskaudesta kohentaneisiin pelaajiin.
Listalle pääsemiseksi vaadittiin vähintään 20 runkosarjaottelua kaudella 2020–21, jotta pörssilukema olisi vertailukelpoinen tähän kauteen.
5. Oskari Heikkilä, Classic & Joel Lahti, Happee – 13 pistettä
MM-kisadebyyttinsä joulukuussa tehnyt Heikkilä pelasi mainion kauden ja hilasi oman henkilökohtaisen piste-ennätyksensä 22+20=42 pisteeseen. Tykinkuula saalisti tällä kaudella tavallista enemmän syöttöpisteitä, 10 enemmän kuin viime kaudella.
Ennemminkin luotettavana peruspakkina kuin hyökkäävänä puolustajana profiloitunut Joel Lahti oli kauden komeettoja. 14+14=28 iskenyt puolustaja peittosi oman piste-ennätyksensä 13 pisteellä, mikä oli liki tuplat kahteen otteeseen kellotettuun 15 pinnaan.
4. Mika Moilanen, EräViikingit – 14 pistettä
Konkarihyökkääjän viime kausi oli heikko, luvattoman heikko, kun toissa kauden 49 pisteestä tiputtiin vain 17 paunaan. Tällä kaudella Moilanen paranteli sihtiään, osui 23 kertaa ja summasi 31 pistettä.
3. Jasper Auvinen, Indians – 15 pistettä
Vuonna 2002 syntynyt Auvinen oli viime kaudella kokoonpanossa 21 pelissä, mutta vastuu jäi vähäiseksi. Tällä kaudella laituri hyökkäsi jopa ykköskentässä. Pisteparannus oli sen mukainen, kun tehot 1+1=2 kohenivat 11+6=17 pisteen kaudeksi.
2. Ville Lastikka, Classic & Tuomas Ojala, TPS – 19 pistettä
Lastikka jyräsi pistepörssin voittoon 30+30=60 tehopisteellään. Kausi oli tasaisen vahva, nihkeämmän viime kauden perään, mitä myös 19 pisteen parannus indikoi. Parannus oli yhtä tasainen kuin kauden pisteet. Maaleja Classic-hyökkääjä iski yhdeksän viime kautta enemmän, syöttöjä kymmenen kappaletta enemmän.
Vuonna 2000 syntynyt Ojala on kärkkynyt pelipaikkaa kovassa TPS:ssa parin viime kauden ajan. Tällä kaudella läpimurto vihdoin tapahtui. Ojala nakutteli viime kauden 3+4=7 tehojen jatkoksi 14+12=26 pistettä.
1. Tiitus Salokangas, LASB – 26 pistettä
LASBin kausi oli pettymys, mutta 18-vuotias Salokangas säväytti. Kevytrakenteinen taituri teki viime kaudella 5+5=10 pistettä. Tällä kaudella pankki räjähti 18+18=36 pisteen muodossa, mikä oli samalla tämän kauden LASBin selkeästi paras henkilökohtainen pörssimäärä.