Viikon top 5: Miesten F-liigan suurimmat yllättäjät

Albert Koskinen on vihdoin välttänyt vammat ja jälki on ollut kovaa. Kuva: Esa Takalo

Albert Koskinen on vihdoin välttänyt vammat ja jälki on ollut kovaa. Kuva: Esa Takalo

Viikon top 5 -listalla niputetaan miesten liigakauden suurimmat yllättäjät. Pelaajat, joiden pöytään lyömät näytöt tulivat niin sanotusti puskista.

5. Jere Niemelä, TPS

SaiPasta Turkuun siirtynyt Niemelä, 21, tiedettiin lupaavaksi peluriksi. Historia kuitenkin kertoo, että hyppy divarista suoraan liigan kärkipään joukkueeseen ei ole helppo. Pelirohkeudellaan hurmannut Niemelä otti heti paikkansa TPS:n puolustuksesta ja ylivoimaviisikosta. Jo Divarista tuttu tehoilu jatkui, kun pistesarakkeeseen kirjattiin komeat 14+11=25 tehopisteet. Pörssien päälle liukasliikkeisen puolustajan tehosaldokin oli maukas: +24.

4. Albert Koskinen, Classic

Classicin liigamiehistöön kaudella 2015-16 noussut Koskinen on totuttu näkemään niukassa roolissa, osin jatkuvien loukkaantumistenkin takia. Viime kevään pudotuspelit 25-vuotias hyökkääjä kulutti vaihtopenkkiä. Tällä kaudella ukko pysyi kunnossa ja peli kulki. Aiemmin aavistuksen löysän oloinen laituri on näyttänyt terävältä. Classicin kakkos- ja kolmosketjuissa pelannut Koskinen oli maalipörssin seitsemäs 26 osumallaan. Mm. Miko Kailiala jäi taakse. Plussalle Koskinen kiri 31 maalin verran. Maalitehtailu on jatkunut myös pudotuspeleissä, kun Koskinen kuritti OLS:aa seitsemän kertaa.

3. Tiitus Salokangas, LASB

Syksyllä 18 vuotta täyttänyt laituri esiintyi lupauksia herättävästi jo viime kaudella. Superlupauksesta ei kuitenkaan voinut puhua, sillä lahtelainen ei mahtunut Suomen U19-poikien MM-ryhmään. Salokangas on teknisesti taitava, mutta fysiikkapuolen riittävyys herätti kysymyksiä. Huolet olivat turhia. Pankki räjähti tällä kaudella sulavan laiturin summattua tehopisteet 18+18=36. Salokangas olikin nihkeän kauden pelanneen LASBin selkeästi ahnein pistenikkari.

2. Valtteri Molkka, Steelers

Classicin junioreista Hämeenlinnaan täksi kaudeksi vaihtanut Molkka aloitti kauden rytinällä ja tykitteli pinnoja loppuun asti. 18+12=30 on huima saldo valtaosan kaudesta puolustajana putoajajoukkueessa pelanneelle liigadebytantille. Kovan pistevireen löytäminen liigakentillä ei varsinaisesti ollut näköpiirissä, sillä 2000 syntyneen Molkan viime kauden 10 A-poikien SM-sarjapelin saldo oli 11+5=16. Kokonaistasolla riittää vielä kehittymistä, sillä teholukema painui hyytäväksi, -36.

1. Elmeri Haveri, Jymy

Vuonna 2001 syntynyt Haveri siirtyi Jymyyn täksi kaudeksi SPV:n A-junioreista. Kahden edellisen A-juniorikauden 29 ottelun 27+18=45 pisteet olivat lupaavat, mutta eivät ne ounastelleet ihan näin hurjaa kautta. Tulokaslaituri paukutti peräti 27 maalia ja päälle seitsemän syöttöpistettä. Koko liigan maalipörssissä Haveri jakoi viidennen sijan. Teholukema (-4) oli sekin vähintäänkin kelvollinen häntäpään joukkueeseen.