FBC Turun sankarin isä nousi samanikäisenä liigaan 24 vuotta sitten – ”On ollut puhetta”

Neljän maalin Joona Heiskanen (oik.) oli FBC Turun sankari kolmannessa liigakarsintojen finaalissa. Kuva: Anssi Koskinen

Neljän maalin Joona Heiskanen (oik.) oli FBC Turun sankari kolmannessa liigakarsintojen finaalissa. Kuva: Anssi Koskinen

1990-luvun puolivälissä perustettu FBC Turku varmisti torstaina seurahistorian ensimmäisen liiganousunsa. Se kaatoi Josban kotikentällään 4-2 ja voitti F-liigakarsinnan finaalisarjan lukemin 3-0.

Yksi pelaaja nousi yllätysratkaisijaksi ja ottelun hahmoksi. Turkulaisten Joona Heiskanen paukutti nimittäin joukkueensa kaikki neljä maalia.

Neljän maalin ilta. Tuleeko pääsarjauralta vastaavaa mieleen?

– Ei kyllä heti tule mieleen. Ehkä joskus runkosarjan pelissä näin on voinut käydäkin, mutta näin ainutlaatuisessa paikassa ei kyllä aikaisemmin, Heiskanen sanoitti puhelimen välityksellä.

Ennen viimeistä finaalia Heiskanen oli pelannut vain kolme Divarin runkosarjan ottelua (2+0) ja kuusi karsintaottelua (1+1) tällä kaudella. Täten hän teki yhdessä pelissä enemmän maaleja kuin koko kaudella ennen tätä.

– Pelasin viime kaudella Saksassa. Sen perään olin puoli vuotta vaihdossa Hollannissa. Tulin siis täysillä mukaan vasta tammikuun jälkeen ja siksi olen pelannut vähemmän, ja sen vuoksi tehoja on ollut tällä kaudella vähemmän, Heiskanen valaisi.

Vaikka sarja meni 3-0 turkulaisille niin pelit eivät olleet mitään läpihuutojuttuja. Avausmatsin FBC voitti 6-5, ja sunnuntaina Joensuussa rankkarikisan jälkeen 7-6.

– Kyllä, sarja oli aika kolikonheittoa, eikä ollut meiltä mitenkään suvereeneja voittoja. Hienoa, että yleisöä piisasi peleissä Turussa sekä Joensuussa ja oli hyvä tunnelma peleissä. Josban Ultras toi vielä oman mausteensa. Hieno fiilis, Heiskanen kiitteli.

Heiskanen on toisen polven pääsarjapelaaja, sillä isä Jarno Heiskanen (s. 1974) pelasi 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa Divaria sekä liigaa Ruokolahden Rajussa ja NST:ssä. NST:n kanssa isä Heiskanen nousi liigaan keväällä 1998 eli 24 vuotta sitten. Joona Heiskanen on taasen syntynyt vuonna 1998, ja hänelläkin on Divari-kokemusta NST-paidasta vuosilta 2016-18.

Tästä yhteensattumasta nyt on varmasti ollut jotain puhetta ennen näitä otteluita?

– On ollut puhetta, että hän oli samanikäinen silloin 1990-luvulla kun nousivat.

– Finaaleihin valmistautuessa asia tuli esille, kun puhuttiin Josbasta ja vähän siitä minkälainen vastus meille on tulossa. Hienoa, että nousu toteutui minunkin kohdalta nyt, Heiskanen sanoitti.

FBC Turku on ensi kaudella Turun toinen miesten liigajoukkue. Vasemman alalaidan Antti Vääri on kokenut seuran kanssa pitkän yhteisen taipaleen. Kuva: Anssi Koskinen

Realistinen Vääri iloitsi noususta

Jos FBC Turku pitäisi kiteyttää miesten joukkueen osalta yhteen henkilöön niin se on manageri Antti Vääri. Kuten tästä ennakkojutusta selviää, niin Vääri on ollut mukana seuran toiminnassa aina sen perustamisesta alkaen ja tekee edelleen töitä taustalla.

Aika paljon Vääri on saanut kuulla kuittailuakin vuosien aikana. FBC on ollut kuitenkin muutamilla viime kausilla suuri nousijasuosikki, ja on se historiansa aikana yrittänyt nousua kahdesti aiemminkin 2000-luvun taitteessa. Tällaiselta pitkän linjan mieheltä uskaltaa kysyä klassikkokysymyksen, että ”miltä nyt tuntuu?” kaikkien näiden vuosien jälkeen.

– Kyllä tässä hyvä fiilis on! Meidän vuoro vihdoinkin. Me ollaan tehty hyvää duunia. Kaikki ei ehkä muualla uskoneet meihin, mutta itse uskottiin. Välillä tullut kyllä kuittailua sulamisesta aiemmilla kausilla ja muuta.

– Kirjoitettiin tuonne taulullekin, että onneks lumet suli tänä vuonna ennen meitä, onnellisen kuuloinen Vääri kommentoi tuoreeltaan.

FBC:n tilanne on toisaalta herkullinen ja toisaalta haastava. Se nousee liigaan toisena Turun joukkueena, mikä tietysti kaventaa hiukan mahdollisuuksia pelaajamarkkinoilla. Toisekseen liiga kapenee juuri nyt kahdella joukkueella, joten kilpailu on todella kovaa tulevalla kaudella häntäpäässä.

Kokeneella managerilla on jo realistiset odotukset tulevan suhteen.

– Mulla on sen verran pitkä kokemus ja meillä tiedetään se, että liigaan lähdetään sijalta 12 jos joukkueita lähdetään listaamaan rankattuina. Jokainen Divarista noussut joukkue voi pitää 10. sijaa mestaruutena. Ollaan viime vuosina voitettu Divarissa valtaosa peleistä, mutta tilanne on liigassa toisinpäin.

– Jos katselee minkälaisia koronarahoja liigajoukkueille on tässä jaettu, niin ei meille sellaisia ole tullut. Kuullut huhua, että pelaajamarkkinat vähän ylikuumentuneetkin nyt. Meillä tulee olemaan liigan pienin pelaajabudjetti. Ei sponsorit ole nyt nousun myötä ruuhkauttaneet puhelinta.

Vääri näkee kuitenkin paikallisvastus TPS:ssa mahdollisuuksia. Turussa on myös moderni palloiluhalli ja salibandypeleissä käy mukavasti väkeä jo nytkin. Esimerkiksi torstain pelissä tunnelma oli lähetyksen välitykselläkin erinomainen.

– On se hienoa, että meillä oli täällä enemmän väkeä kuin F-liigan ensimmäisessä finaalissa ja upea tunnelma taas. Täällä on Suomen paras palloiluhalli ja tulee olemaan ensi kaudella myös Suomen hienoin derby.

– Muutama sopimus meillä on ensi kauden osalta valmiina jo. Runko tulee pitkälti tästä joukkueesta mikä meillä nyt on jalkeilla, Vääri puntaroi tulevaa nousuhumun keskellä.