Huhumylläri: Peter Kotilainen ilmoitti Instagramissa jättävänsä Jyväskylän – yllätysseura uutena osoitteena?

Peter Kotilainen pelasi menneellä kaudella vain seitsemän liigaottelua. Kuva: Esa Jokinen

Peter Kotilainen pelasi menneellä kaudella vain seitsemän liigaottelua. Kuva: Esa Jokinen

Tähtihyökkääjä Peter Kotilainen jysäytti torstai-iltana paukun Instagram Stories-osuudessa.

Kotilainen antoi ymmärtää, että viettää viimeisiä hetkiään Jyväskylässä. Tieto voi kuulostaa yllättävältäkin, mutta Huhumyllärin tietojen mukaan Kotilainen on ollut lähtökuopissa jo jonkin aikaa.

Miljoonan dollarin kysymys piileekin siinä, että missä Kotilainen aikoo jatkaa peliuraansa. Ulkomaat eivät ole tiettävästi vaihtoehto hyökkääjälle.

Vaihtoehtoja ei ole myllärin tietolähteiden mukaan monia, ja mukana on yksi yllätysseura. Kotilainen on tiettävästi tämän kauden aikana käynyt joitain neuvotteluita Oilersin ja Classicin kanssa, mutta ainakaan tällä tietoa uusi seura ei olisi kumpikaan näistä.

Yksi seura mikä Kotilaiseen on aika ajoin liitetty on Nokian KrP, joka on vahvistanut rivejään tiuhaan tahtiin. KrP-siirtoa puoltaisi ainakin seuran maksukyky, sillä laituri on lähtökohtaisesti ammattilaispelaaja.

Musta hevonen ja tällä hetkellä vahvoilla oleva ehdokas on SPV. SPV-siirtoa puoltaisi seuran tarve uskottaville hankinnoille, Mikko Kohosen vahva rooli sekä SPV:ssä että Kotilaisen tukena ja seuran maksukyky. Vaihtoehto ei ole tällä hetkellä pelkästään spekulatiivinen.

Mitään varmaa vastausta Huhumylläri ei osaa sanoa, mutta spekulaatiot Kotilaisen kohdalla käyvät nyt kuumina. Happeesta lähteminen ei ole kuitenkaan aivan yksinkertainen asia, sillä Kotilainen teki keväällä 2021 kahden vuoden sopimuksen seuran kanssa. Sopimus on kuitenkin ilmeisesti jo purettu toisen vuoden osalta.

Kotilaisen kausi on ollut hankala. MM-kotikisojen jälkeen hyökkääjä on ollut poissa kaukalosta mystisestä syystä, jota pelaaja itse tai seura ei ole avannut sen tarkemmin. Jos Kotilainen mielii vielä mukaan Sveitsin kisoihin marraskuulle 2022, olisi luonnollisesti pelattavakin jossain vielä ennen kisoja.

Laituri on itse kertonut aiemmin omista henkilökohtaisista ongelmistaan muun muassa uhkapelaamisen ja alkoholinkäytön suhteen. Huhumylläri ei osaa sanoa onko näillä asioilla tekemistä tämän hetken poissaolon kanssa.

Huhumylläri ei osaa antaa varmaa vastausta missä Kotilainen pelaa ensi kaudella, mutta yli 600 pistettä päälle 300 liigapeliin takonut hyökkääjä olisi varmasti vähintään jonkin sortin vahvistus jokaiselle liigaseuralle. Persoonallisen pelaajan viihde- ja markkina-arvo on myös korkea. Kaksinkertaisena maailmanmestarina ja suorapuheisena persoonana Kotilainen on yksi Suomen tunnetuimmista pelaajista.

Kotilainen on pelannut kaudella 2010-11 alkaneella liigaurallaan yhden kauden muualla kuin Happeessa. Hän edusti Classicia 2013-14. Tuolla kaudella Happee voitti myös ainoan SM-kultansa, joten Kotilaisella ei ole vielä Suomen mestaruutta aikuisten sarjoista.

Neljä vuotta sitten Kotilainen oli lähellä siirtoa Ruotsin liigan Kalmarsundiin, mutta se kaatui seuran vetäytydyttyä neuvotteluista.

Huhumylläri perkaa F-liigan siirtohuhuja Huhumaan lisäksi. Voit laittaa omia vinkkejäsi vihjeet@paakallo.fi tai keskustelufoorumin kautta.