Naisten finaalisarja huipentuu seitsemännessä ottelussa – Saarion sisarukset kohtaavat viimeistä kertaa tällä kaudella: “Oman siskon puolesta pystyy aina iloitsemaan”

Suomen mestaruus ratkeaa lauantaina Porvoossa. Kuva: Juha Hautakangas

Naisten salibandyn Suomen mestaruus ratkaistaan huomenna lauantaina, kun PSS ja TPS iskevät yhteen ratkaisevassa seitsemännessä finaalissa Porvoon salibandyhallissa. Pääkallo tavoitti TPS:n Jenna Saarion ja PSS:n Jasmin Saarion ennen lauantain kamppailua.

PSS:llä oli ensimmäinen mahdollisuus voittaa Suomen mestaruus keskiviikkona Turussa, mutta pakkovoiton edessä pelannut TPS taisteli sinnikkäästi, ja tasoitti finaalisarjan 4-3-jatkoaikavoitolla. Turkulaiset nousivat ottelussa tappioasemasta rinnalle ja iskivät ratkaisun jatkoerän alussa ylivoimalla.

– Olin erittäin tyytyväinen joukkueen suoritukseen kuudennessa pelissä. Tällä hetkellä olo on helpottuneempi, kun pääsemme pelaamaan mestaruudesta. Hyvällä fiiliksellä lähdetään seitsemänteen otteluun. Koko joukkue tulee antamaan kaikkensa kentällä, ja lauantaina nähdään mihin se riittää, TPS-kapteeni Jenna Saario kertoo.

– Luvassa on kauden tärkein ottelu. Siinä on tietynlainen extra-latautuminen mukana, kun Suomen mestaruudesta pelataan.

Jenna Saario syötti voittomaalin jatkoajalla kuudennessa finaaliottelussa. Kuva: Anssi Koskinen

Pudotuspelisarja on ollut kokeneelle TPS-hyökkääjälle siitä uudenlainen kokemus, että hänen sisko Jasmin Saario pelaa vastustajan joukkueessa. Lauantaina sisarukset kohtaavat viimeistä kertaa tällä kaudella, ratkaisevassa finaaliottelussa.

– Onhan se inhottavaa ollut. Jasmin on periksiantamaton, eikä luovuta helpolla. Kentällä saa aina antaa kaikkensa häntä vastaan. Tietenkin ollaan myös paljon hymyjä vaihdettu, ja koettu hyviä hetkiä, Jenna Saario sanoo naurahtaen.

– Varmasti soitellaan vielä tässä ennen ottelua ja ollaan yhteydessä. Ei tämä oikeastaan sen ihmeempi tilanne ole. Tietysti eräänlainen jännitys on ilmassa.

“Ratkaisu tulee olemaan katkeransuloinen”

PSS-hyökkääjä Jasmin Saario kuvailee iloiten, minkälainen kokemus finaalisarja on hänen näkökulmastaan ollut.

– Erityisesti ensimmäinen peli oli jännittävä. Jännitys on kuitenkin mennyt nopeasti ohi, ja nyt on pystynyt keskittymään olennaiseen. Kuitenkin vieläkin, jos mennään kulmaan Jennan kanssa kamppailemaan, niin kyllä siinä meinaa alkaa naurattamaan.

– Jonkun verran ollaan puhuttu otteluista, varsinkin sarjan alussa. Viime aikoina ehkä vähän vähemmän, kun ollaan menty ratkaisupelejä kohti ja pelien merkitys on kasvanut. Olemme Jennan kanssa kuitenkin tosi läheisiä, joten pidämme kyllä yhteyttä.

Minkälaista finaalien seuraaminen on ollut muulle perheelle?

– Varmasti paljon vaikeampaa aikaa kuin minulle ja Jennalle. Otteluita on kuulemma erittäin vaikea katsoa. Vanhemmat ovat Porvoossa istuneet PSS:n fanikatsomossa ja Turussa puolestaan TPS-fanien kanssa. Kannustaminen on mennyt ihan 50/50, Jasmin Saario kertoo.

PSS:lla on lauantaina toinen mahdollisuus voittaa mestaruus, ja tällä kertaa kotiyleisön edessä. Porvoolaiset ovat eläneet täysillä joukkueensa mukana koko pudotuspelikevään ajan, ja tunnelma tulee olemaan katossa myös kauden viimeisessä ottelussa. Porvoon salibandyhalli myytiin täyteen vain pari tuntia sen jälkeen, kun liput tulivat myyntiin.

– Kotiottelut ovat olleet älyttömän hienoja kokemuksia. Meteli on välillä niin korkealla, että kentällä ei kuule edes omia ajatuksia. Tämä on kuitenkin pelkästään positiivinen asia. Kuulin että liput myytiin nopeasti loppuun, kiva että faneja tulee paikan päälle kannustamaan. Tosi siistiä on ollut, Jasmin Saario toteaa.

PSS:n Jasmin Saario on nauttinut kotiyleisön edessä pelaamisesta. Kuva: Juha Hautakangas

Kuluvalle kaudelle Porvooseen siirtynyt hyökkääjä pelaa finaaleissa siskonsa lisäksi myös entistä seuraansa vastaan. Lauantaina toinen sisaruksista, ja joukkueista voittaa varmuudella Suomen mestaruuden. Nämä lähtökohdat luovat Jasmin Saarion mukaan vielä omanlaisen asetelman ratkaisupeliin.

– Kävi miten kävi, niin kyllä se tulee aika katkeransuloista olemaan. Molemmat joukkueet ovat pelanneet hienon kauden. Mestaruus menee joka tapauksessa joukkueelle, joka ansaitsee sen.

Sisarukset vastasivat lopuksi vielä samalla tavalla haastavaan kysymykseen: Pystytkö iloitsemaan siskon puolesta, jos hän voittaa mestaruuden?

– En ole asiaa paljon miettinyt, enkä halua mennä asioiden edelle. Aina on kuitenkin kiva nähdä, että oma sisko menestyy, Jasmin Saario kertoo.

– Totta kai oman siskon puolesta pystyy aina iloitsemaan. Kävi miten kävi, molemmat voivat olla tyytyväisiä, Jenna Saario toteaa.

Taistelu Suomen mestaruudesta käynnistyy huomenna lauantaina kello 17.00 Porvoon salibandyhallissa.