Pääkallotodistus: KrP:n kakkonen jatkoi huipputasolla – Classicilla vaihtelevia suorituksia

Eemeli Salin oli ottelun hahmoja nelosfinaalissa. Kuva: Esa Takalo

Eemeli Salin oli ottelun hahmoja nelosfinaalissa. Kuva: Esa Takalo

Nokian KrP:n ja Classicin välinen neljäs finaalipeli pelattiin keskiviikkona Nokian jäähallissa. Classic voitti tiukan kamppailun 4-3 ja johtaa sarjaa voitoin 3-1.

Ottelu oli tasainen ja ratkaisevan maalin eron Classic teki osumalla kerran ylivoimalla, siinä missä KrP ei kahta ylivoimaansa käyttänyt maalien tekemiseen. Toinen merkittävä ero oli tolppien välissä, sillä Lassi Toriseva torjui jälleen aivan huipputasolla.

Ottelun paras kentällinen oli KrP:n kakkonen, joka osui kahdesti pelissä. Se oli myös alati vaarallinen Classicin varsin vaisua kakkosviisikkoa vastaan.

Classicin ykkönen ei säkenöinyt erityisesti, mutta sen yksilöt olivat ratkaisevassa asemassa. KrP:n ykkönen pelasi periaatteessa ihan ok, mutta ei omalla tasollaan pääosin. KrP:n ykkösestä useampi pelaaja pelasi myös ylivoimaa, jossa maalinteko ei onnistunut.

Classicin kolmonen ei pelannut yhtä hyvää peliä kuin kolmannessa ottelussa, mutta voitti kuitenkin oman osuutensa 1-0. KrP:n kolmonen oli pelin sisällä melko heikosti jälleen ja hävisi pelinsä.

Todistus:

Nokian KrP

Maalissa: Miro Tuomala 4

Kenttäpelaajat:

Joonatan Kovanen 2
Joona Rantala 2
Mikko Laakso 2
Jere Mattila 2
Lauri Alkki 3

Henri Johansson 4
Nico Jonaeson 4
Valtteri Viitakoski 4
Morics Krumins 4
Joni Henttonen 4

Vili Liponen 2
Emil Eklund 2
Oskari Tenho 2
Mikko Santanen 2
Tomas Estovirta 2

Jesse Kanerva (mv)
Jere Koistinen ei pelannut
Topias Simonen ei pelannut
Simo Paulaharju ei pelannut

Classic

Maalissa: Lassi Toriseva 5

Kenttäpelaajat:

Eemeli Salin 4
Nico Salo 3
Sami Johansson 3
Mikko Leikkanen 3
Eemeli Akola 3

Oskari Heikkilä 2
Otto Kilpi 2
Ville Lastikka 3
Janne Lamminen 2
Juha Kivilehto 2

Albert Koskinen 2
Alpo Laitila 3
Ville Hietaranta 3
Konsta Tykkyläinen 3
Jere Pulkkinen 3

Oskar Sillanpää (mv)
Matias Vaajala ei pelannut
Tuukka Salo pelasi vain vähän
Juho Syvänen ei pelannut

Arvosanat:

5 kalloa = maailmanluokan suoritus
4 kalloa = keskitasoa parempi suoritus
3 kalloa = keskivertosuoritus, perustekemistä
2 kalloa = parannettavaa jäi
1 kallo = luokaton suoritus