Rantala loisti ja selvisi kovasta tärskystä säikähdyksellä: ”On niin vahvat niskalihakset”

Huippuottelun pelannut Joona Rantala uumoili käyvänsä vappuna uimassa. Kuva: Esa Takalo

Huippuottelun pelannut Joona Rantala uumoili käyvänsä vappuna uimassa. Kuva: Esa Takalo

Nokian KrP teki perjantaina kovan tempun kaatamalla Classicin Bläk Boksissa lukemin 8-6. Sarja oli katkolla, mutta nyt tilanne on 3-2 Classicin hyväksi.

KrP ei pelannut viidennessä pelissä parasta otteluaan, mutta se käytti tilaisuutensa hyväkseen. KrP oli selkeästi tullut peliin kovalla asenteella taistelemaan voitosta.

Yksi ottelun hahmoista oli KrP:n ykkössentteri Joona Rantala (2+1), joka iski KrP:n avausmaalin tärkeään paikkaan, ja ihastutti toisen erän upealla soololla vieden Classicin 4-3-johtoon.

Oliko jostain kaivettu erityistä kiukkua omaan peliin?

– Kyllä sitä melkein pitääkin olla, kun ollaan 3-1 takissa. Sillain muutoin kuin kolmospelissä ollaan pysytty tosi hyvin meidän pelisuunnitelmassa, että ollaan pystytty pitämään kaverin ykköskenttä suht hyvin plusmiinustilastollisesti nollilla, ja tuo meidän kakkoskenttä on pystynyt rokottamaan.

– Se, että me ollaan hävitty ne pelit on tuntunut pahalta. Siitä oltiin saatu kiukkua tähän peliin ja sitä pitää jatkaa, Rantala paalutti pelin jälkeen Lempäälässä.

Ruudun taannoisessa lähetyksessä selvisi, että Rantala harrastaa jonkin sortin meditaatiota istumalla yksin huoneessa ja tuijottamalla seinään ilman suurempia ärsykkeitä. Haastattelun perusteella Rantala hakee siitä jonkin sortin mielen lujuutta peliinsä.

Onko sitä tullut harjoitettua viime aikoina?

– (Naurahtaa), hitto kun tää nyt jäi. En oo tuijotellut. Mut ehkä pitäisi, Rantala vastasi hiukan asiasta vaivaantuneena.

Rantala oli mukana myös ottelun puhuttavimmassa tilanteessa. Nico Salo törmäsi Rantalaan kovalla vauhdilla, ja tilanne näytti pahalta, sillä olkapää osui sentterin päähän. Salo sai viiden minuutin jäähyn, jonka aikana KrP pääsi ratkaisevaan 7-4-johtoon.

Rantala itse selvisi tällistä siten, että pystyi jatkamaan vielä peliään, vaikka makasi hetken kentän pinnassa.

– Siis en nähnyt oikein mitään. Hain pallon, yritin lähtee rystylle ja sitten tuli tälli. Onneksi ei pää retkahtanut mitenkään. On niin vahvat niskalihakset.

Mitä olet mieltä, tuleeko tilanteesta kakkua?

– Vaikea sanoa. En osaa sanoa miten noista tulee. En ole nähnyt sitä hidastustakaan, että osuuko se suoraan päähän vai tuliko se vähän tuosta (näyttää olkapäätään).

Taisi osua molempiin vähän.

– En osaa sanoa yhtään.

KrP on pelannut todella hyvän finaalisarjan ennakkosuosikkia vastaan. Kolmospelissä se otti takkiin 3-8, mutta kaikki muut ottelut ovat olleet ”maalin pelejä”. Se on ollut parissa pelissä Classicia tehottomampi, mutta perjantaina se onnistui paljon Classicia tehokkaammin.

– Niitä maaliodottamia on nyt pyöritelty paljon. Onneksi saatiin nyt sitä tehokkuutta. Sitä pitää jatkaa kyllä. Jatkoakin ajatellen hyvä, että saatiin ”Törrille” (Lassi Toriseva) muutama maali. Se on ollut vähän liian hyvä. Sitä pitää pystyä horjuttamaan.

Sarja jatkuu maanantaina Nokian jäähallissa kutospelin merkeissä, ja jos KrP haluaa voittaa Suomen mestaruuden, on sen voitettava sekin ottelu. Viikonlopulle osuu karnevalistinen juhlapäivä vappu. Rantalalla on suunnitelmia lauantaipäivän eli vappua edeltävän päivän varalle.

– Veikkaan, että käydään huomenna kesäkentän kanssa… Sanooko kesäkenttä mitään?

Ei sano nyt äkkiä mitään.

– Kesäkenttä on tuo meidän (Joonatan) Kovanen-Rantala-(Mikko) Laakso. Se tuli pari vuotta sitten kesällä, kun oltiin kesällä niin pirun hyviä, ja sitten kun alkoi syksy niin ei oltukaan niin hyviä. Siitä on tullut nimi kesäkenttä.

– Kesäkentän kanssa mennään huomenna varmaan avantoon ja saunotaan. Ylihuomenna treenataan ja sitten pelataan, Rantala avasi vappusuunnitelmiaan.