Tässä on LASBin toistaiseksi Villein ja Rankin hankinta – ”Tietysti uusi hieman jännittää”

Ville Ranki pukeutuu ensi kaudella oranssiin paitaan. Kuva: Esa Takalo

Ville Ranki pukeutuu ensi kaudella oranssiin paitaan. Kuva: Esa Takalo

F-liigasta pudonneen Steelersin pelaajien siirrot muihin liigajoukkueisiin jatkuvat. Tuorein lähtijä on puolustaja Ville Ranki, joka hyppää maakuntarajan yli.

LASB tiedottaa pestanneensa Rankin 1+1-vuotisella sopimuksella Lahteen.

– Tämä on itselleni ensimmäinen kerta, kun vaihdan joukkuetta, niin tietysti uusi hieman jännittää. LASB on kuitenkin tuttu joukkue ja joukkueessa on muutamia tuttuja pelaajia, niin hyvillä mielillä tulevaa odotan, Ranki sanoo LASBin uutisessa.

Vuonna 1999 syntynyt puolustaja ehti edustaa kasvattajaseuraansa Steelersiä 70 liigaottelussa, joissa hän sai kokoon pisteet 4+7.

Ranki kuvailee itseään puolustavaksi pelaajaksi, joka tykkää vääntää ja taistella pallosta.

– Sitä kautta vahvuudet on puolustus- ja kamppailupelaamisessa, ja ehkä ne heikkoudet on sitten siellä hyökkäyspäässä.

LASBin manageri Mika Virtanen kommentoi uutisessa, että seura odottaa Rankin ottavan Lahdessa seuraavan askeleen urallaan.