Liigat

Aaro Astala siirrostaan Oilersiin: “Yksi vaikeimpia päätöksiä elämässäni tähän asti”

02.05.
2022
Liigat

Astala (oik.) kohtaa tulevalla kaudella Espoon derbyissä entisen seuransa. Kuva: Jarmo Koskela

Esport Oilers julkaisi viime torstaina entisen Westend Indiansin tähtihyökkääjän Aaro Astalan pelaajasopimuksen.

Pääkallo tavoitti Öljymiesten uuden vahvistuksen muutama päivä siirron julkistamisen jälkeen.

– Tällä hetkellä on vähän helpottunut olo, ja nyt pystyy jatkamaan helpommin eteenpäin. Siinä vaiheessa, kun kukaan ei vielä tiennyt mitään, niin kyllä se vähän silleen kuumotteli, ja aina vähän mietti, mitä muut ajattelee. Ei se kuitenkaan sinänsä mitään haitannut.

– Sitten kun asian sai kerrottua, tärkeimpänä vanhoille joukkuekavereille, niin se helpotti, kun he olivat ymmärtäväisiä. Tämän jälkeen ei sinänsä hirveästi kiinnostanut, että mitä muut siirrosta ajattelee, Astala kuvailee päällimmäisiä tunteitaan.

Kahdeksan kautta Indiansia liigatasolla edustanut Astala vaihtaa seuraa ensimmäistä kertaa urallaan. Heimon paidassa otteluita kertyi yhteensä 180, ja hyökkääjä kuului ehdottomasti joukkueen avainpelaajiin. Päätös siirtyä paikallisvastustaja Oilersiin ei ollut helppo.

– Muutamia öitä meni silleen, että ei saanut nukuttua, ja vähän niinkun mietti näitä asioita. Yksi vaikeimpia päätöksiä elämässäni tähän asti. En ole ikinä joukkuetta vaihtanut. Toisaalta halusin saada koulun loppuun täällä. Vielä on pari vuotta Otaniemessä jäljellä, niin en muutakaan vaihtoehtoa siirrolle tähän paikkaan löytänyt.

Eli oliko kiinnostusta myös muista seuroista?

– Joo, kyllä mä siinä Oilersin lisäksi kolmen muun seuran kanssa neuvottelin ja kävin keskusteluja. Päädyin sitten kuitenkin jäämään tänne Espooseen vielä ainakin pariksi vuodeksi.

Opiskelupaikka ei kuitenkaan ollut ainoa syy, miksi Astala päätti Espooseen jäädä. Oilersin joukkueessa ja koko organisaatiossa on monia tekijöitä, jotka ovat tehneet vaikutuksen 25-vuotiaaseen hyökkääjän.

– Tekemisen taso ja laatu on vaikuttanut aina tosi korkealta. Mitä on jutellut siellä pelaavien pelaajien kanssa, niin kyllä ne ovat sitä samaa sanoneet. Siellä on totta kai tosi kova nippu, ja yhtäkään peliminuuttia ei ole tulossa ilmaiseksi. Täytyy painaa hommia tosi kovaa, että pääsee ylipäätään pelaamaan. Odotan, että pääsen itsekin kehittymään siinä samalla. Nämä olivat ehkä niitä isoimpia tekijöitä.

– Kun pitkään pelaa samassa joukkueessa, niin siinä alkaa kehittymään sellaisia perusrutiineja ja hommia. Muutos kyllä tuntuu ja pakottaa muuttamaan näitä omia rutiineja. Samalla täytyy myös kehittää itseään, että ei jämähdä paikoilleen, Astala jatkaa.

Oliko Oilersin diili rahallisesti paras?

– Ei itseasiassa ollut, paras diili tuli Indiansilta. Tämä oli ehkä vähän yllättävää itsellenikin. Eipä tässä kuitenkaan ihan hirveistä summista puhuta, niin raha-homma on yksi lysti siinä sopimuksessa, vaikka se totta kai helpottaa.

Minkälaisia tavoitteita teillä on tulevalle kaudelle?

– Päällimmäiset tavoitteet on voittaa Suomen mestaruus ja henkilökohtaisesti haluan olla MM-kisoissa pelaamassa ja tekemässä tulosta. Viime kaudella kroppa pysyi jo hyvin kasassa eikä ollut mitään isompia vaivoja, niin uskon, että samalla linjalla jatketaan ja kehitytään vielä entisestään.

Astala on pelannut Suomen maajoukkueessa 17 ottelua, mutta MM-kisoissa hän ei ole vielä päässyt esiintymään. Hyökkääjää ei nimetty mukaan perjantaina julkaistuun ryhmään, josta valitaan pelaajat tuleviin MM-karsintaotteluihin. Joulukuun kotikisoissa Astala oli varapelaajana.

– Kyllähän se vähän on siltä vaikuttanut, että maajoukkueeseen halutaan tämmöisiä kokonaisuuksia, eikä vaan yksittäisiä pelaajia sieltä sun täältä, vaan enemmän valmiita ketjuja. Jos Oilersista sitten sellainen löytyisi, niin tottakai se helpottaisi, mutta yhtälailla se olisi voinut löytyä Indiansistakin.

– Ja kyllä meillä oikeastaan siellä aina olikin sellainen toimiva kokonaisuus, kyse on vain siitä kuinka hyvin itse pelaat. En usko, että loppujen lopuksi sillä on merkitystä, mikä logo rinnassa on, Astala pohtii.

Eetu Moisio
Eetu Moisio on journalismin opiskelija ja Pääkallon toimittaja.

Moisiolta löytyy pelikokemusta laajalti eri sarjatasoilta 15 vuoden ajalta.

Tällä hetkellä hän toimii myös salibandyvalmentajana.