Liigat

Classic julkaisi miesten joukkueen ensimmäisen vahvistuksen – Salminen liittyy tamperelaisten takalinjoille

18.05.
2022
Liigat

Salminen pelasi kahdeksan kautta liigatasolla TPS:n paidassa. Kuva: Anssi Koskinen

Hallitseva Suomen mestari Classic aloitti tulevan kauden joukkueen julkistamisen keskiviikkona. Ensimmäisenä tamperelaisten vahvuuteen liittyy entinen TPS-puolustaja Toni Salminen.

Kahdeksan kautta Turun Palloseuraa liigatasolla edustanut Salminen nähdään ensimmäistä kertaa toisessa pääsarjajoukkueessa. 24-vuotias puolustaja on pelannut liigatasolla runkosarjassa yhteensä 115 ottelua tehopistein 34+35=69.

Kulunut kausi oli Salmiselle uransa tehokkain. Puolustaja tehtaili runkosarjassa 15 maalia ja tarjoili 13 maalisyöttöä. Samalla hän oli joukkueensa pistetilastoissa jaetulla neljänellä sijalla.

Salminen voitti turkulaisten riveissä liigatasolla hopeaa kaudella 2018-19. Lisäksi puolustajan palkintokaapista löytyy P21-sarjan Suomen mestaruus kaudelta 2016-17.

Eetu Moisio
Eetu Moisio on urheilujournalismin opiskelija ja Pääkallon työharjoittelija.

Moisiolta löytyy pelikokemusta laajalti eri sarjatasoilta 15 vuoden ajalta.

Tällä hetkellä hän toimii myös salibandyvalmentajana.