Classic teki historiaa – nappasi kuudennen perättäisen Suomen mestaruutensa

Classic on jälleen Suomen mestari. Kuva: Esa Takalo

Classic on jälleen Suomen mestari. Kuva: Esa Takalo

Nokian KrP:n ja Classicin välinen kuudes F-liigafinaali pelattiin maanantaina Nokian jäähallissa. Classic kaatoi KrP:n maalein 6-4 ja juhlii kuudetta perättäistä SM-kultaa.

KrP sai peliin hyvän alun, sillä se sai ylivoiman avausvitosella. Henri Johansson naulasi hyvästä poikittaissyötöstä 1-0-maalin ajassa 4.56. Toinen kylmä suihku tamperelaisten niskaan tuli, kun KrP:n kolmonen iski ensimmäisen maalinsa finaaleissa. Vili Liponen leipoi 2-0-maalin ajassa 8.30.

Toisella kympillä Otto Kilpi kavensi ajassa 11.16. Pari minuuttia myöhemmin Johansson teki ottelun toisen maalinsa ja KrP johti jo 3-1. Samoissa lukemissa mentiin erätauolle. Classicilla oli enemmän ongelmia omassa pallollisessa pelissään, siinä missä KrP pelasi hyvin omilla vahvuuksillaan läpi erän.

Toinen erä oli melkoista hurlumheita. Ajassa 25.31 Classicin Sami Johansson kavensi komealla laukauksella tilanteeksi 3-2. Meni kuitenkin vain 1,5 minuuttia, kun KrP:n Nico Jonaeson ajoin maalille ja Valtteri Viitakoski naulasi reboundista KrP:n kahden maalin johtoon.

Toisen erän toisella kympillä piisasi tapahtumia. Ensin nähtiin törmäys keskialueella KrP:n Tomas Estovirran ja Classicin Tuukka Salon välillä. Ensiksi mainitulle tuomittiin tilanteesta viiden minuutin jäähy. KrP pelasi hyvän alivoiman, ja nähtiin Sami Johanssonin ottelun toinen maali, mutta sen enempää KrP ei taipunut.

Johansson pääsi yrittämään erässä vielä hattutemppua rankkarista. Teholaituri ampui kuitenkin maalin ohi. Erän lopulla KrP sai kahden minuutin jäähyn, ja Classic osui 18 sekuntia ennen erätaukoa Albert Koskisen ylivoimamaalilla.

Toinen erä oli erittäin sekava kaiken kaikkiaan. KrP:lla piisasi reklamoitavaa tuomaritoiminnasta, ja se joutuikin pelaamaan kahdesti alivoimaa, kun Classicille ei jäähyjä vihelletty. Classic vei kakkoserää myös tasavoimin, ja piti enemmän palloa. Miro Tuomala torjui KrP:n maalilla erinomaisesti.

Kolmannen erän alussa Classic pelasi nopean käännön, josta Mikko Leikkanen ei osunut. Classic kuitenkin karvasi pallon takaisin itselleen ja Leikkanen pääsi taiteilemaan pallon maaliin ajassa 40.42. Ottelu jatkui tasaisena ja jäähyaitiotakin taas kulutettiin, vaikka maaleja ei tullut.

Loppua kohden KrP pelasi ilman maalivahtia ja ajassa 58.49 Ville Lastikka iski pallon tyhjään verkkoon ja tilanteeksi 6-4 Classicille. Se oli myös ottelun viimeinen maali.

Classic piti johdon loppuun asti ja otti kuudennen perättäisen kullan otteluvoitoin 4-2. Se on myös Suomen ennätys miesten salibandyssa perättäisissä mestaruuksissa.