Ikäviä uutisia – huippupelaaja Krister Savonen joutuu lopettamaan peliuransa päävamman vuoksi

Krister Savosen huima ura päättyi ikävällä tavalla. Arkistokuva: Anssi Koskinen

Krister Savosen huima ura päättyi ikävällä tavalla. Arkistokuva: Anssi Koskinen

Classic-puolustaja Krister Savonen ilmoitti keskiviikkona Instagramissa, että peliura salibandyn saralla on ohi.

Savonen, 27, oli pelipaikkansa eliittiä maailmassa, ja voi kiistatta sanoa, että tiettyinä vuosina hän on oli maailman paras puolustaja, ja mahdollisesti myös maailman paras kenttäpelaaja. Savonen voitti urallaan viisi Suomen mestaruutta ja kaksi maailmanmestaruutta. Classicin lisäksi hän edusti urallaan sveitsiläistä Wiler-Ersigeniä.

Ura päättyy Savosen saamaan päävammaan. Puolustaja löi päänsä kauden toisessa ottelussa Espoon Tapiolan urheiluhallin seinään. Tilanteessa ei ollut rikettä, mutta kentän ulkopuoliset turva-alueet eivät olleet riittävät, eikä seiniä oltu pehmustettu lainkaan. Kyseessä oli toinen aivotärähdys lyhyen ajan sisään tamperelaispakille.

Savonen kertoi kirjoituksessaan, että hänellä on edelleen haasteita arjessa vammasta johtuen. Päätös on ollut pakollinen ja hankala hänen kirjoituksensa perusteella.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Krister Savonen (@ksavonen) jakama julkaisu