KAIS Mora värväsi suomalaisvahdin – Pölönen siirtyy Porvoosta Ruotsiin

Pölönen vartioi kaksi edellistä kautta PSS:n maalia. Kuva: Juha Hautakangas

Pölönen vartioi kaksi edellistä kautta PSS:n maalia. Kuva: Juha Hautakangas

Innebandymagazinet uutisoi torstaina, että KAIS Mora on hankkinut entisen PSS-maalivahti Emmi Pölösen.

Pölönen liittyy Moran maalivahtiosastolle Jenny Axelssonin tilalle, joka siirtyy tulevaksi kaudeksi Ruotsin Superliigaan Falunin riveihin. Mora putosi kuluneen kauden päätteeksi sarjatasoa alemmas.

Pölönen pelasi kaksi edellistä kautta PSS:n paidassa, jossa hän voitti päättyneellä kaudella hopeaa ja Suomen mestaruuden vuotta aikaisemmin. Kuluneella kaudella Pölönen pelasi porvolaisten maalilla neljä ottelua runkosarjassa torjuntaprosentilla 83.93. Aikaisemmin urallaan 23-vuotias maalivahti on edustanut Pelicansia.

– KAIS Mora on tehnyt johdonmukaisesti hyvää työtä. Mielestäni KAIS Mora on hyvä seura jossa kehittyä ja he myös tarjoavat hyvät mahdollisuudet ja ympäristön sille, Pölönen kommentoi seuran nettisivuilla.