Liigat

Pelaajauransa päättänyt Jussi Piha: “Olen onnellinen, että pystyin pelaamaan näinkin pitkään”

11.05.
2022
Liigat

Piha voitti kuusi Suomen mestaruutta Classicin paidassa Kuva: Esa Takalo

Jussi Pihan pitkä ja menestyksekäs pelaajaura päättyi kuluneella kaudella ikävään loukkaantumiseen. 16 vuoden aikana entinen Classicin ja maajoukkueen luottopelaaja menestyi sekä Suomessa että kansainvälisellä tasolla, mutta uralle mahtuu myös vaikeampiakin hetkiä.

Muutama viikko ennen pudotuspelien alkua Piha kertoi harmittavia uutisia Instagram-tilillään. Takareidestä oli jänteet rikki ja kausi sen myötä paketissa. Aikaisemmin kokenut Classic-hyökkääjä oli ilmoittanut, että kulunut kausi tulee jäämään hänen uransa viimeiseksi.

Piha pääsi kauden päätteeksi juhlimaan uransa seitsemättä Suomen mestaruutta, mutta tällä kertaa hän joutui seuraamaan pudotuspelejä kentän ulkopuolelta.

– Osasin tietenkin vähän valmistautua tähän, koska loukkaantuminen tapahtui ennen pudotuspelien alkua. Jännitys pelejä seuratessa kuitenkin kasvoi, mitä pidemmälle pelit menivät. Kentällä pystyy aina auttamaan joukkuetta, niin kyllä katsomosta seuraaminen oli vaikeaa, Piha toteaa.

– Rooli oli tänä keväänä erilainen. Autoin pelaajia taustalla, ja heittelin valmennukselle omia ajatuksiani. Oli mukavaa, että ei tarvinnut ihan ulkopuolisena seurata. Sain olla matkassa mukana, enkä pelkästään kotisohvalla katsomassa pelejä. Ei tämä helppoa ollut näinkään, mutta uran päättyminen kotisohvalla olisi jättänyt asioita hampaankoloon.

Ympäristöllä oli suuri merkitys uran alkuvaiheessa

– Olen kuullut, että maila ja pallo on ollut kädessä yksivuotiaasta lähtien. Kaikenlaiset pelit ovat aina kiehtoneet, ja pitkälti pihapeleistä varmaankin lähtenyt liikkeelle. Muistaakseni seitsemänvuotiaana liityin ensimmäistä kertaa joukkueeseen, Westend Indiansiin. Sieltä on jäänyt paljon lämpimiä muistoja mieleen, Piha kertaa uransa alkua.

– Indiansin nykyinen toiminnanjohtaja Mika Leiponen ja hänen isoveljensä Toni Leiponen valmensivat minua pitkään. He eivät olleet pelkästään valmentajia, vaan kuskailivat meitä treeneihin, ja olivat myös pihapeleissä mukana. Heille ikuisesti kiitollinen valmentamisesta, mutta ennen kaikkea yleisesti urheiluun innostamisesta. Indiansin joukkuetoiminnan kautta se silloin lähti.

Piha harrasti nuorempana salibandyn lisäksi myös jääkiekkoa ja jalkapallo. Tästä kolmikosta jalkapallo putosi ensimmäisenä pois, mutta jääkiekko pysyi pitkään mukana. Salibandy valikoitui ykköslajiksi, kun päätös piti lopulta tehdä.

– Lätkä oli pitkään mukana, mutta se meni sitten jossain vaiheessa vakavaksi, ja salibandy oli aina se oma juttu. Minua kohdeltiin salibandyssa sillä tavalla, että se tuntui hauskalta. Lätkässä tuli sellainen tilanne, että nyt pitää alkaa valitsemaan käykö siellä, jolloin salibandy jää kokonaan pois tyyppisesti.

Viimeisinä juniorivuosinaan Piha siirtyi Indiansista paikallisvastustaja Oilersiin, kun ajatus mahdollisesta urasta liigatasolla alkoi kehittyä

– Varmasti yksi urani ja koko elämäni vaikeimpia päätöksiä. Soittaminen kilpailijaan siirtymisestä ei ollut helppoa ja siirsin puhelua monena päivänä eteenpäin. Indians ei ollut tuolloin vielä liigajoukkue, ja ymmärsin, että minulla on mahdollisuudet pelata liigassa. Oilers-polku oli siinä vaiheessa realistinen. Olen kuitenkin fiiliksissä siitä, että Indians on nyt noussut liigaan, ja siellä pitkälle, Piha toteaa.

– Pääsin sitten nopeasti Oilersin liigajoukkueen mukaan treenaamaan. Porukassa oli Jaakko Hintikan johdolla aikamoisia tähtipelaajia ja esimerkkejä, joista tuli ensimmäinen kunnon sysäys siitä, että pitäisikö sitä alkaa urheilijana elämään ja panostamaan tähän kunnolla.

Piha kertoo, että hän on uransa aikana, erityisesti juniorivuosina, joutunut kuuntelemaan huutelua vastustajilta henkilökohtaisista asioista, kuten omasta äänestä ja painoista. Hän korostaa, että urheilun pitäisi kuulua kaikille eikä kiusaamista saisi tapahtua missään.

– Nämä ovat asioita, mitä en osta ja hyväksy urheilussa. Henkilökohtaisiin menevää huutelua ei kenenkään pitäisi kuunnella. Vastustajan horjuttaminen kuuluu urheiluun, mutta se pitää tehdä kunnioittavalla tavalla, ja menemättä henkilökohtaisuuksiin. Huutelua ei pitäisi tapahtua, mutta yksittäistapauksilla ei myöskään saa leimata lajia. Lämmöllä ja innolla muistelen kaikkea, mitä olen saanut kokea.

Tilanne ei koskaan kehittynyt niin pahaksi, että lopettaminen olisi käynyt mielessä.

– Olen kuitenkin aina pärjännyt urheilussa, ja saanut sitä kautta itseluottamusta. Koskaan ei tullut sellaista fiilistä, että haluaisin lopettaa. Olen suojellut itseäni huumorilla ja ajatellut, että jos joku huutelee, niin se johtuu siitä, että ne ei pärjännyt mulle. Jälkikäteen vanhemmalla iällä kuitenkin huomaa, että jonkun jäljen ne ovat jättäneet.

Pihapeleistä MM-finaaliin

Kuusi ensimmäistä liigakauttaan Piha edusti Oilersia. Tulokaskaudellaan vuonna 2005 Pihalle merkittiin vain kolme ottelua, mutta kauden päätteeksi taskussa oli jo uran ensimmäinen Suomen mestaruus. Kaiken kaikkiaan hyökkääjä pelasi espoolaisten riveissä 126 runkosarjaottelua tehopistein 39+70=109.

Piha kuvailee, että aika Oilersissa oli hänelle henkilökohtaisesti kasvamista sekä urheilijana että ihmisenä.

– Oilersista tulee heti mieleen hauskoja tyyppejä ja tarinoita. Saavuin Oilersiin aikamoiseen tähtisikermään ja ennätyksiä rikkovaan mestarijoukkueeseen. Se oli nuorelle pojalle osittain kova koulu, mutta mahtava paikka nähdä esimerkkiä joukkueen johtamisesta.

– Oli myös vaihe, jolloin joukkue nuorentui aika paljon, ja päädyin itsekin kapteenistoon mukaan. Meillä oli nuori ja potentiaalinen ryhmä, mutta isot johtajat olivat yhtäkkiä hävinneet pois. Jälkikäteen ajateltuna en vielä tuolloin ollut siihen rooliin valmis, vaikka välillä pärjättiinkin. Se oli itselle sellaista urheilijana ja ihmisenä kasvamista.

Vuonna 2012 Piha siirtyi Tampereelle Classicin riveihin, jossa hän myös pelasi uransa loppuun saakka. Kymmenen kauden aikana Piha voitti Classicin paidassa kuusi Suomen mestaruutta sekä yhden hopea- ja pronssimitalin. Entinen Classic-kapteeni tehtaili Tampereella 245 runkosarjaottelussa tehot 69+230=299.

– Kuvittelin itseni aina ikuisena espoolaisena, ja yhtäkkiä pääsin monen mutkan kautta lähtemään Tampereelle. Se oli tosi iso juttu, olen Tampereella kasvanut aika lailla eri ihmiseksi, mitä Espoo-vuosina olin. Tottakai siisti tarina myös menestyksenkin kannalta, mitä pitää itsekin vielä pureksia ja miettiä, mitä kaikkea on tapahtunut.

– Olen miettinyt, mitkä ovat sellaisia hienoja voittoja tai muita tapahtumia, ja mieleen tulee aina Champions Cupin voitto. Seuralle iso juttu ja tähdättiin siihen, että pärjäämme kansainvälisellä tasolla. Pelattiin erittäin hyvin, ja jollain tavalla se on jäänyt muistiin sellaisena konkreettisena voittona, Piha jatkaa.

Piha pelasi Tampereella kaiken kaikkiaan kymmenen kautta. Kuva: Esa Takalo

– Kokonaisuudessa paljon oppeja, ihmisiä ja hetkiä, joita Classic-ajoilta tulee mieleen. Niistä olen erittäin kiitollinen ja muistelen niitä lämmöllä.

Menestyksekkään liigauran lisäksi Piha edusti Suomea vuoden 2018 MM-kisoissa Prahassa, jossa Suomi voitti maailmanmestaruuden.

– Huikeeta, että pääsin ylipäätään mukaan. Maajoukkueessa pitkäjänteinen työ konkretisoituu pariin viikkoon. Erittäin siisti juttu, minkä olisin rehellisesti sanottuna halunnut kokea vielä uudestaan, niin koko ilmapiiriä olisi pystynyt aistimaan ehkä vielä paremmin. Se oli ainutlaatuinen juttu. Muistelin silloin, miten nousin pihapeleistä pelaamaan O2 Arenalle 15 000 katsojan eteen.

“Treenaaminen muuttui ympärivuotiseksi”

Huipulla pelaamisen eteen Piha on joutunut tekemään paljon valintoja. Pelaamisen, töiden ja perhe-elämän tasapainottelu oli välillä haastavaa.

– En tykkää sanasta uhraamista, mutta valintoja on pitänyt tehdä sen eteen, että pärjään. Olen tehnyt valintoja omien unelmien eteen, mutta jos mietitään, että perhe on pysynyt kasassa, ja lapsista pidetty huolta, missä olen tottakai ollut messissä, niin suurin kunnia siitä menee vaimolle. Hän on tehnyt uhrauksia minun unelmien eteen, ja se on asia, mitä kunnioitan ikuisesti.

– Omalla kohdalla sellainen riittämättömyyden tunne on ollut läsnä ja sen kanssa on joutunut kamppailemaan. Pelaaminen on vienyt koko ajan enemmän ja enemmän aikaa, ja kun maajoukkue tuli mukaan, niin treenaaminen muuttui ympärivuotiseksi. Työkuviot kärsi myös siinä, ja pientä uupumistakin tuli silloin joskus vuonna 2017. Viimeiset vuodet yrittäjänä toimiminen on mahdollistanut sen, että pystyy itse määrittämään aikatauluja.

– Kokonaisuudessaan paljon saanut oppia, ja aina on yritetty löytää paras ratkaisu arkeen ja koko perheen tilanteeseen. Ei missään nimessä ole helppoa ollut. Olen onnellinen siitä, että pystyin pelaamaan näinkin pitkään, ja kaikki on näinkin hyvin.

Pihalla on tulevaisuudessakin kiinnostusta jatkaa lajin parissa jonkinlaisessa roolissa, mutta pieni tauko tulee tarpeeseen, sillä pitkä pelaajaura päättyi vasta hetki sitten.

– 3-vuotias poika on kevään aika pelannut salibandya, niin ainakin häntä kuskailen treeneihin ja käyn katsomassa niitä. Pihapelejä pojan kanssa, ja varmaan välillä tulee itsellekin sählymaila käteen. Puhelimessa on ollut pari vuotta muistio nimeltä valmentaminen, se ehkä kertoo kuinka paljon se on kiinnostanut. Lisäksi uusien työkuvioiden kautta olen myös pystynyt auttamaan säbäpelaajia.

– Tällä hetkellä on sellainen happitauko muusta, vähän niinkuin sulatella ja miettiä asioita. Ehdotuksia on tullut erilaisista jutuista, ja omiakin ajatuksia on ollut. Nyt pitää vähän miettiä mitä priorisoida, että aika riittää varmasti myös perheelle. Lajin parissa oleminen kiinnostaa, ja on paljon ajatuksia, mitä haluaisin mahdollisesti tuoda julki. En ole lukittautunut vielä mihinkään eikä ole mitään selkeää, mitä lähden ehdottomasti tekemään.

Eetu Moisio
Eetu Moisio on urheilujournalismin opiskelija ja Pääkallon työharjoittelija.

Moisiolta löytyy pelikokemusta laajalti eri sarjatasoilta 15 vuoden ajalta.

Tällä hetkellä hän toimii myös salibandyvalmentajana.