Jari Hankkio siirrostaan Nurmon Jymyyn: “Jos haluan pelata vielä korkeimmalla mahdollisella tasolla, niin vaihtoehtoja tässä kaupungissa on kaksi”

Hankkio pelasi yhteensä yhdeksän kautta liigatasolla SPV:n riveissä. Kuva: Juha Käenmäki

Hankkio pelasi yhteensä yhdeksän kautta liigatasolla SPV:n riveissä. Kuva: Juha Käenmäki

Nurmon Jymy vahvisti viime torstaina hankkineensa Jari Hankkion paikallisvastustaja SPV:stä. Koko liigauransa Peliveljiä edustanut tehohyökkääjä kertoi Pääkallolle ajatuksiaan siirrosta.

Yhdeksän kauden aikana Hankkio pelasi SPV:n paidassa liigatasolla runkosarjassa ja pudotuspeleissä yhteensä 217 ottelua tehopistein 218+104=322. Kaudella 2014-15 hän voitti seinäjokelaisten riveissä Suomen mestaruuden.

– Tosi hyvät fiilikset tällä hetkellä. Sellainen kymmenen vuoden pätkä takana SPV:ssä, ensin pari kolme vuotta A-junnuissa, ja liigajoukkueessa yhdeksän vuotta. Kyllä tässä silleen aika innoissaan ja odottavaiset fiilikset, että pääsee loppu-uran aikana näkemään muutakin. Vähän erilaisia toimintakulttuureja ja kaikissa joukkueissa on aina ne omat juttunsa, Hankkio kuvailee.

Hankkio viihtyy Seinäjoella hyvin, joten päätös jäädä kaupunkiin oli helppo tehdä. Jymy osoitti kiinnostusta entistä SPV-hyökkääjää kohtaan jo viime kesänä ja siirto saatiin lopulta maaliin vuotta myöhemmin.

– Siviilielämä on asettunut tänne Seinäjoelle. Itsellä oli kertakaikkiaan sellainen fiilis, että ei jaksa enää lähteä mihinkään, vaikka sille ei sinänsä mitään valtavaa estettä olisi ollut. Seinäjoki on paikka missä tykkään olla. Jos haluan pelata vielä korkeimmalla mahdollisella tasolla, niin vaihtoehtoja tässä kaupungissa on kaksi.

– Jymy osoitti selkeää kiinnostusta jo viime kesänä. Silloin ei vielä diiliin päästy ja tänä keväänä kiinnostusta oli edelleen kovasti. Saatiin sellainen paketti neuvoteltua, että oli helppo siirtyä.

Hankkion mukaan joukkueen ensisijaisena tavoitteena on pysyä F-liigassa, mutta näkee myös mahdollisuudet taisteluun pudotuspelipaikoista.

– Ensi kaudella on vain 12 joukkuetta sarjassa, mikä on aika kova ja raaka homma. En tiedä onko ennenkään ollut, mutta nyt ei ainakaan ole yhtään helppoa peliä tiedossa. Varsinkin kun täällä Nurmossa lähdetään haastajina kauteen, niin aika lailla pitää keskittyä siihen, että ensinnäkin pysytään sarjassa.

– Toisaalta kun miettii, että sarjassa on 12 joukkuetta ja kahdeksan menee pleijareihin, niin ei sekään ole mahdoton ajatus, jos kaikki lähtee rullaamaan. Mitään virallisia tavoitteita ei olla vielä julkistettu, mutta kuten alkuun sanoin, niin säilymisen kanssa on varmasti töitä käsien täydeltä.

Urallaan loukkaantumisista kärsinyt hyökkääjä tuntee olevansa hyvässä iskussa ensi kauteen lähdettäessä.

– Henkilökohtaisena tavoitteena on auttaa joukkuetta mahdollisimman hyvin. Iso rooli on tiedossa ja minulta varmasti odotetaan paljon. Paikat ovat joskus vähän uralla vaivanneet, mutta tällä hetkellä tuntuu hyvältä, niin pitäisi olla ihan realistiset mahdollisuudet onnistua.