LNM:n joukkue kaudelle 2022-23 on valmis – vahvistuksia hankittiin kesän aikana aktiivisesti

Uudet hankinnat tuovat lisää leveyttä Niittareiden kokoonpanoon. Kuva: Ari Arola

Uudet hankinnat tuovat lisää leveyttä Niittareiden kokoonpanoon. Kuva: Ari Arola

Viime keväänä F-liigakarsintojen ensimmäisellä kierroksella pudonnut LNM julkaisi joukkueensa kokonaisuudessaan alkavalle kaudelle.

Joukkueen runko pysyi viime kauteen nähden pitkälti kasassa, ja lisäksi uusien vahvistuksien lista on pitkä. Roope Koistinen, Eemeli Koskelo, Eerik Lukkari sekä Mika Heiskanen tekivät vuoden tauon jälkeen paluun Niittareihin. Nelikon lisäksi Eetu Tolonen, Henrik Appel, Samu Nauska ja Petteri Hanski liittyivät kesän aikana uusina pelaajina joukkueen vahvuuteen.

Edellisten kausien ykköstorjuja Aki Karjalainen on yksi poislähtijöistä. Kuusi vuotta Niittareiden maalilla torjunut Karjalainen (s.2002) nousi edustuksen rinkiin jo 12-vuotiaana ja ykkösvahdin paikan hän nappasi 15-vuotiaana. Karjalaisen tilalle pestattiin OLS:n riveissä liigatasolla kokemusta kerännyt Iiro Rantaniemi.

Muutoksia tapahtui myös valmennustiimissä, kun Niko Kvist nimitettiin keväällä joukkueen uudeksi päävalmentajaksi.

LNM:n joukkue kaudelle 2022-2023.

Maalivahdit
Ari Pyykkönen
Niko Tervo
Iiro Rantaniemi

Puolustajat
Paavo Pelkonen
Petteri Hanski
Roope Koistinen
Jere Hiironen
Teemu Arkkila
Ville Liimatta
Santtu Rehu
Mika Kaitera
Henrik Appel

Hyökkääjät
Mika Heiskanen
Samu Nauska
Joonas Leinonen
Eetu Tolonen
Eetu Kotilainen
Karri Vaarala
Eemeli Koskelo
Olli Lukkari
Eerik Lukkari
Jussi Mettovaara
Tomi Takala
Eemil Äijälä
Iiro Savela
Matti Heikkinen
Henri Aallonen